Viisi suomalaisnyrkkeilijää jahtaamaan olympiapaikkoja
Suomesta on tämän hetken arvion mukaan lähdössä viisi nyrkkeilijää tavoittelemaan paikkaa Lontoon olympialaisissa.
Lahdessa maanantaina päättyneet miesten SM-kisat vaikuttavat valintoihin, mutta eivät ratkaisevasti.
– Toki SM-kisojenkin näytöt huomioidaan, mutta painoarvoa on myös ensi kuussa Helsingissä järjestettävällä kansainvälisellä GeeBee-turnauksella, kertoi Nyrkkeilyliiton valmennusvaliokunnan puheenjohtaja Esko Pallaspuro.
Miesnyrkkeilijät valitaan Turkissa huhtikuussa järjestettävään viimeiseen olympiakarsintaan GeeBee-turnauksen jälkeen. Ville Hukkanen oli vahva SM-kisoissa, joihin jalkavammastaan toipuva Matti Koota ei osallistunut.
– Toivottavasti Koota kuntoutuu jo GeeBee-turnaukseen. Näin Turkin karsintaan saattaa meiltä lähteä kolme nyrkkeilijää, arvioi Pallaspuro.
Hukkasen sarjassa (81 kg) on jaossa enää kolme paikkaa eurooppalaisille ja Kootan sarjassa (60 kg) neljä.
Naisnyrkkeilijöille on tarjolla vain yksi mahdollisuus vallata paikka Lontooseen. Paikkoja on jaossa Kiinassa huhtikuussa järjestettävissä MM-kisoissa, jonne suomalaiset valitaan parin viikon kuluttua. Ehdolla Kiinan kisoihin ovat näillä näkymin Hanne Mäkinen ja Mira Potkonen.
Tähtäin jo Riossa
Suomalaisnyrkkeilijä on viimeksi nähty olympialaisissa Sydneyssä vuonna 2000. Olympiapaikan tavoittelu on myös tänä vuonna vaikeaa, sillä epäonnen kierrettä ovat vauhdittaneet loukkaantumiset.
Nyrkkeilyliitossa onkin jo aloitettu valmistautuminen Rio de Janeiron vuoden 2016 olympialaisiin. Team Rio -valmennusryhmässä on tällä hetkellä 12 nyrkkeilijää. Lähinnä nuorista koostuvan ryhmän kokoonpano saattaa tosin vielä muuttua, sillä moni asia ratkeaa kevään ja kesän aikana huippu-urheilun muutostyöryhmän päätösten myötä.
– Ratkaisujen raamit alkavat ratketa kesällä, kun saamme tietää, saako nyrkkeilyvalmennus valtion tukea. Päätöksiä ja niiden vaikutuksia odotellaan suurella mielenkiinnolla myös muissa lajeissa, sillä eräs vaihtoehto saattaa olla kamppailulajien yhteistyö, Pallaspuro arvioi.
Hukkanen juhli kotikehässä
Nyrkkeilyn SM-finaalien odotetuin ottelu sujui lahtelaiskatsojien riemuksi Ville Hukkasen komennossa. Käsivammasta kärsinyt 19-vuotias Lahden Kalevan Hukkanen oli etenkin päätöserässä selkeästi parempi ja voitti Helsingin Urheiluseuran Niklas Räsäsen 81-kiloisten finaalissa pistein 17–9.
Voitto varmisti Hukkaselle vielä mahdollisuuden vallata paikka Lontoon olympialaisissa. Tosin sarjaa ylemmäksi vaihtaneen Villen oikea käsi on vieläkin kipeä.
– Onneksi kädessä ei ole mitään rikki, joten voin jatkaa olympiapaikan tavoittelua ja osallistua Helsingin GeeBee-turnaukseen. Sen jälkeen alkaa valmistautuminen Turkissa huhtikuussa järjestettävään karsintaan, Hukkanen sanoi.
– Lontoo on tavoite, mutta toisaalta nyrkkeilijät ovat usein parhaimmillaan 24–28-vuotiaina, joten neljän vuoden kuluttua Rio de Janeirossa järjestettävät kisat ovat tietysti myös tavoitelistalla.
– Jos valitaan, niin lähden toki Turkkiin toiveikkaana. Onhan sarjassani jaossa vielä kolme paikkaa, mutta myös arpaonni ratkaisee paljon, arveli Hukkanen.
Tasaisen ja tasokkaan 69 kilon sarjan finaalissa Lahden Kalevan Jarkko Ojapalo voitti Kemin Innon Henri Kekäläisen 13–8. Myös Ojapalo sai kutsun GeeBee-turnaukseen, jonka jälkeen Suomen olympiakarsijat valitaan.

