Paras kahteen vuoteen ei riittänyt
Valtteri Jokisella oli suunnitelma: olympiakisat räväkästi alkuun ja Suomelle mitali heti avauspäivänä.
60 kilon sarjassa ottelevan judokan suunnitelma ei toteutunut. Ensimmäisessä ottelussaan Jokinen näytti terävyytensä ja oli koko ajan aktiivisempi Marokon Yassine Moudatiria vastaan. Voitto-ipponin suomalainen puristi kuitenkin vasta jatkoajalla.
Toisella kierroksella vastaan asettui vielä kovempi nimi. Etelä-Korean Gwang-Hyeon Choin pilasikin Jokisen suunnitelmat 10–0-pistevoitollaan.
– Vastustaja sai yhden paikan ja käytti sen heti hyväkseen. Käsivarsiheitto on Choinin vahvuus. Se oli tiedossa, mutta en vain ehtinyt blokata hänen yritystään, Jokinen selvitti.
Jokisen sormea jouduttiin paikkaamaan kesken ottelun. Tai ei jouduttu, vaan kyse oli miehen mukaan taktiikasta.
– Siinä oli kova mattotilanne käynnissä. Näin isoissa kisoissa tuollaisissa paikoissa voidaan joskus ottaa sormesta kiinni tai purrakin. En tiedä, missä sormi nyt oli, mutta kynsinauha aukesi.
– Olisin pystynyt jatkamaan, mutta nyt sain pienen tauon, kun pyysin sormeen laastaria. Ottelemiseen se ei vaikuttanut mitenkään.
29-vuotias Jokinen selvisi ensimmäisissä olympialaisissaan 16 joukkoon, mutta se ei häntä tyydyttänyt.
– Jos olisin tähän tyytyväinen, kisoissa olisi aivan väärä mies.
– Se täytyy silti sanoa, että nämä olivat minun parhaat otteluni kahteen vuoteen. Mutta harmittaa, koska tunsin näpeissäni, että myös Choin on voitettavissa.



