Pohjolan Sanomat järjestää 95-vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi kirjoituskilpailun nuorille. Kilpailussa on kaksi sarjaa: a) yläkoululaisille ja b) lukioille ja ammattiopistoille.
Kerro tasan 95 sanalla, millainen on sinun mediasi. Mistä kuulet, mitä maailmassa tapahtuu? Tai ideoi, millaisen median haluaisit?
Mot-sanakirja: Media on lehdet, radio, televisio, mainostaulut tai muu samanlainen viestinnän kanava. Media on viestien välittäjä, ilmaisuväline.
Media on alun perin monikko latinan sanasta medium eli "välillä" tai "keskellä". Media on nykyään laaja käsite. Se voi olla lehtien, internetin, television ja radion ohella vaikkapa valokuva tai kahvilan servietti.
Ohjeet:
Otsikoi kirjoituksesi napakasti. Otsikko lasketaan mukaan 95 sanaan. Välimerkkejä ei lasketa mukaan.
Lähetä kirjoituksesi mukana yhteystietosi, ikäsi ja koulusi nimi. Kilpailutöitä ei palauteta.
Kirjoitusten tulee olla perillä Pohjolan Sanomien toimituksessa maaliskuun 26. päivä.
Parhaat kirjoitukset julkaistaan Pohjolan Sanomissa. Pohjolan Sanomat palkitsee voittajatyön lisäksi kaksi muuta työtä.
Lähetä kilpailukirjoitukset sähkopostilla osoitteeseen jenni.raina@pohjolansanomat.fi tai osoitteeseen
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 Kemi
Lisätietoja
Toimittaja Jenni Räinä
p. 040 755 5096


