Blogit / Uusimmat jutut
Mettäläinen:Kevät keikkuen tulevi
Aloitetaanpa päivitys vaikka sanonnalla "Lukeminen kannattaa aina". Koska se on tosi. Heti perään voisi lausahtaa, "Tieto lisää tuskaa", koska sekin on tosi.
Lomma:Lapaset jäivät Kanadaan
Yritin nousta bussiin, mutta ei siitä mitään tullut. Kanada oli juuri voittanut olympiakultaa jääkiekossa, ja mekin saimme kokea osamme siitä riemusta, jota kanadalaisfanit vuolaasti levittivät pitkin kaupungin katuja. Olimme juuri saapuneet viimeiseltä Whistlerin kierrokselta ja nyt oli aika palata Suomeen. Kisojen päättäjäisseremoniat pyörivät lentokentän televisioissa, kun paluumatkamme alkoi.
Kymmenen minuuttia siinä meni. Toivottavasti A. Mertaranta sai loput 50 minuuttia kuulostamaan mielenkiintoiselta siellä kotona. En sentään kesken pelin marssinut ulos, mutta paikan päältä Suomi – USA ottelun seuraaminen oli minulle vain turhauttavaa suorittamista. Se oli näiden kisojen syvin aallon pohja, pettymys, joka laukaisi jännityksen ennen kuin pääsin edes kunnolla jännittämään. Olympiatulenkin olen nyt käynyt näkemässä. Todisteet löytyvät kameralta.
Mettäläinen:Kisojen mitättömin pronssi
Sitä on kai sen verran penkkiurheiluihminen, että piti vastoin tapoja katsoa naarasleijonien kamppailu olympiapronssista. Hyviä asioita oli voiton lisäksi Michelle Karvisen viiletys jäällä. Hän harhautteli, luisteli ja karvasi... No, kuin miehet.
Lomma:Kisaturistin peruspäivä
Urheilutuloksia: Suomi voitti Tshekin. Huusin, kuin eläin. Kerrankin sitä sai suomalainen tallustaa rinta rottingilla pitkin tämän kaupungin katuja. Pelkkä tallustelu ei tosin riittänyt, vaan jotta suuruuteemme ei olisi jäänyt keneltäkään huomaamatta, matkamme jäähallilta kämpille taittui herrastyyliin limusiinin kyydissä. Voiton huumassa ihmislapsi haluaa näköjään vähän pröystäillä.
Taas on kuolema vuorokauden lähempänä, ja ulkona sataa vettä. Kulunut päivä toi mieleeni vanhat kunnon yläasteen luokkaretket, sillä tänään me reippaat olympiamatkailijat osallistuimme ihka oikealle opastetulle vuoriretkelle. Kävi vielä niinkin onnellisesti, että vuori oli sumun peitossa ja siellä satoi räntää. Oppaamme nimi oli Jeff. Jeff on aito intiaani, joka ajaa bussia, puhuu mikrofoniin ja pitää huolta luonnosta.
Granville Street, joka on kotikatumme täällä, on ollut joka ilta pullollaan juhlivia ja riehakkaita ihmisiä, jotka kyllä osaavat pitää meteliä. Muuan täkäläinen herrasmies, jonka kanssa minulla oli kunnia keskustella, kertoi, ettei elämänsä aikana ole nähnyt samanveroista meininkiä Vancouverissa. Viime yönä tuppaannuin itsekin mukaan rientoihin, tietenkin isoon siniristilippuun kääriytyneenä.
Vancouverissa pitää kiirettä. Pari viime päivää olen vain juossut kisapaikalta toiselle, linja-autosta linja-autoon ja jonosta jonoon. Niin hopussa on välillä oltu, etten ole muistanut edes ruokaa suuhuni laittaa. Nälkä on kuitenkin nujerrettu oluen voimalla. Sama voima on siivittänyt ryhmämme epäinhimillisiin suorituksiin kannustushuutamisessa, joka ei jostain syystä tunnu tehoavan urhoollisiin urheilijoihimme. Tämä seikka on herättänyt huomiota jo ministeritasollakin.
Tämä blogi on tavallisen kisaturistin raportti Vancouverin olympialaisista. Kuulun 44 ihmistä käsittävään suomalaiseen porukkaan, jonka edesottamuksista kirjoittelen tällaisia pikku kertomuksia. Ensimmäiset päivät ovat menneet aika sekaisissa merkeissä, mikä varmasti näkyy seuraavasta tekstistä.
Mettäläinen:Venepakolaisen anteeksipyyntö
Muutin Ruotsiin syksyllä ja siinä alkukuumissani menin haukuskelemaan raskaalla kädellä ruotsalaisten virastoja. Auton rekisteröiminen oli se kaikkein murheellisin episodi. Rekisteröinti alkoi syyskuussa ja päättyi vasta juuri ennen vuoden vaihdetta. Kovin kalliit kilvet eivät olleet, mutta työtunteja kökköruotsia puhuvalle Väylänvarren venepakolaiselle kertyi.
Mettäläinen:Miehen päivä Oksas-Sofin Suomessa
Tiistai oli aivan tavallinen päivä. Vaimo keitteli aamupuuroa, minä pieksin sillä aikaa varuiksi sikiöitä, kun kuitenkin jotakin pirullista taas miettivät päivän ratoksi.