Kotimaa

Päivitetty 2.12. 08:22, julkaistu 2.12. 08:16

Tämän vuoden Huuhaa-palkinto Rokotusinfolle


Skepsis ry on antanut tämän vuoden Huuhaa-palkinnon Rokotusinfo ry:lle. Skepsiksen mielestä rokotekriittisen tiedon sijasta Rokotusinfo ry levittää tietoa, joka on suurimmaksi osaksi rokotuksille kielteistä.

Rokotteiden myönteisistä vaikutuksista kerrotaan esim. yhdistyksen internetsivuilla hyvin vähän.

– Skepsis ry kannattaa sananvapautta, emmekä tahdo palkinnollamme sanoa lääketeollisuuden ja viranomaisten olevan aina oikeassa. Haluamme kiinnittää huomiota siihen, ettei kyse ole mistään mielipideasiasta, Skepsiksen puheenjohtaja Pertti Laine toteaa.

Laineen mukaan kriittinen asioiden tarkastelu tarkoittaa nimenomaan sekä rokotusten haittojen että hyötyjen käsittelyä perustuen tieteelliseen tutkimukseen, jota on helposti kaikkien saatavissa.

Skepsis ry on suomalaisten skeptikkojen tieteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on muun muassa edistää kriittistä ajattelua, tieteellisen tiedon hankintamenetelmien opetusta sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.12.2009 01:43

(Tuntematon) kirjoitti: Jep, nyt kyllä Skepsis teki virheen. Eihän tuo sivusto mikään täysin objektiivinen ole, mutta hyvää vastapainoa THL nimiselle markkinointikoneelle.

Odottelen jo mielenkiinnolla kun ensimmäiset kolesterolilääkkeitä koskevat oikeudenkäynnit alkavat. Samalla varmaan aletaan kysellä yleisemmin lääkefirmojen moraalin perään ja silloin nousee esille myös näiden turhien rokotteiden haitat, kuten autismi.

Ehkäpä Skepsis silloin antaa palkinnon itselleen. :=)

Kyllä. TODELLA paha moka ja harkitsematon valinta Skepsikseltä. Mikä näitä "skeptikoita" oikein vaivaa?

Palkinnon olisi voinut antaa vaikka medialle ja THL:lle, jotka ovat hypettäneet melko vähäpätöisestä taudista (sikainfluenssaan on onnistuttu yhdistämään noin 10 kuolemantapausta siinä missä kausi-influenssa vaatii noin 1000 vuosittaista uhria) jotain, joka on saanut lähes koko kansan paniikkiin ja piikkijonoihin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.12.2009 14:41

Jep, nyt kyllä Skepsis teki virheen. Eihän tuo sivusto mikään täysin objektiivinen ole, mutta hyvää vastapainoa THL nimiselle markkinointikoneelle.

Odottelen jo mielenkiinnolla kun ensimmäiset kolesterolilääkkeitä koskevat oikeudenkäynnit alkavat. Samalla varmaan aletaan kysellä yleisemmin lääkefirmojen moraalin perään ja silloin nousee esille myös näiden turhien rokotteiden haitat, kuten autismi.

Ehkäpä Skepsis silloin antaa palkinnon itselleen. :=)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.12.2009 20:17

Huuhaata tässä on THL eikä mikään muu! kaikki väitteet joita THL väittää ei ole mitään tieteellistä näyttöä toisin kuin rokotuinfolla on aina faktat pöydässä! huuhaa palkinto olisi kuulunut Pekka Puskalle!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.12.2009 18:10

SamuliV kirjoitti: Odotan innolla kuullakseni, mikä kohta rokotusinfosta on huuhaapalkinnon arvoista. Olisi ehkä kannattanut perehtyä siihen infoon, jota sivujen kautta jaetaan, ja kaivaa vaikka muutama esimerkki harhaisesta infosta tuohon palkinnon kylkeen. Jos perusteena on se, että jaettu tieto on yksipuolista, samalla perusteella lääkeyhtiöihin sidoksissa olevien tahojen jakama, "hegemonian hyväksymä" informaatio on palkinnon arvoista.


Mielestäni se, että joku on eri mieltä kuin Pekka Puska tai valtavirta tai lääkeyhtiöt, ei vielä anna syytä tällaiseen. Eikö mistään tosiaankaan löytynyt huuhaampaa?

Samuli Välimäki

Rokotusinfo tekee mainiota työtä. Kiitos teille! Jos vaan olisin aikaisemmin ymmärtanyt miten asiat ovat, en olisi rokottanut lapsiani. Siihen aikaan uskoin vielä viranomaisiin, mutta tähän ei ole paluuta. Olen ammatiltani sairaanhoitaja ja pitkä ura ammatissa on jo. Tunnen suurta ja syvää pettymystä THL:ä kohtaan sekä korruptoitua järjestelmää muutenkin. Skepsis järjestönä kai kuuluu samaan joukkoon.

Ilmoita asiaton kommentti

SamuliV2.12.2009 17:10

Lainaus artikkelista: Skepsis ry on antanut tämän vuoden Huuhaa-palkinnon Rokotusinfo ry:lle. Skepsiksen mielestä rokotekriittisen tiedon sijasta Rokotusinfo ry levittää tietoa, joka on suurimmaksi osaksi rokotuksille...

Odotan innolla kuullakseni, mikä kohta rokotusinfosta on huuhaapalkinnon arvoista. Olisi ehkä kannattanut perehtyä siihen infoon, jota sivujen kautta jaetaan, ja kaivaa vaikka muutama esimerkki harhaisesta infosta tuohon palkinnon kylkeen. Jos perusteena on se, että jaettu tieto on yksipuolista, samalla perusteella lääkeyhtiöihin sidoksissa olevien tahojen jakama, "hegemonian hyväksymä" informaatio on palkinnon arvoista.


Mielestäni se, että joku on eri mieltä kuin Pekka Puska tai valtavirta tai lääkeyhtiöt, ei vielä anna syytä tällaiseen. Eikö mistään tosiaankaan löytynyt huuhaampaa?

Samuli Välimäki

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Herttuala rutisti niukasti reittiennätyksen

    URHEILU 31.7. 15:50 00

  2. Pukema Ranuan Karhu-hölkän nopein

    URHEILU 31.7. 16:59 00

  3. Kolme kuoli rakennuksen romahdettua Italiassa

    ULKOMAAT 31.7. 18:34 10

  4. Rajut tulvat piinaavat Pakistania

    ULKOMAAT 31.7. 18:34 10

  5. Duisburg hiljentyi muistamaan Love Parade -uhreja

    ULKOMAAT 31.7. 18:34 10

  6. Kierikissä vietetään kivikauden markkinoita

    PS-UUTISET 31.7. 18:10 10

  7. Latvala juhlii Jyväskylän voittoa

    URHEILU 31.7. 17:51 10

  8. Savonlinnan oopperajuhlilla yli 60 000 kävijää

    KULTTUURI 31.7. 17:14 10

  9. Hyvän maun bling blingiä

    KULTTUURI 30.7. 22:03 00

  10. Lähes 20 000 taloutta yhä ilman sähköä

    KOTIMAA 31.7. 16:30 10

  1. Ravintola Kultakurki lopettaa

    PS-UUTISET 30.7. 12:32 64

  2. HS: Finncomm lisää lentoja pohjoiseen

    PS-UUTISET 31.7. 13:09 20

  3. Muonionjoki: Itämeren pyynti näkyy lohisaaliissa

    PS-UUTISET 30.7. 20:22 20

  4. Kimin koreografi kiinnostunut yhteistyöstä Kiira Korven kanssa

    VANCOUVER 26.2. 11:13 1180

  5. Unohtumattoman upea joulukonsertti

    ARVOSTELUT 2.12. 10:42 240

  6. Kuvagalleriassa nyt 897 sukkaparia

    PS-UUTISET 14.1. 13:58 3430

  7. Naurua hyvää tarkoitukseen

    ARVOSTELUT 3.5. 13:01 750

  8. Putkiradion rautalanka vangitsi Ari Rahkolan sydämen

    PS-UUTISET 13.7. 15:44 110

  9. Onttoja miehiä autiomaassa

    ARVOSTELUT 13.7. 08:28 120

  10. Tuunaaja haluaa erottua muista

    PS-UUTISET 24.7. 13:00 60

  1. Vauhtia on, Tom ja Cameron

    ARVOSTELUT 24.7. 15:29 90

  2. Poikajoukko potki siiliperheen kuoliaaksi

    PS-UUTISET 28.7. 21:12 814

  3. Karvaiset ystävät kilpailevat Karihaarassa

    PS-UUTISET 24.7. 16:29 81

  4. Kemijoen kiertäjät eivät sateesta piitanneet

    PS-UUTISET 25.7. 15:35 80

  5. Tehtaan trukkikuski: Kun oluttehdas loppuu, baaritiski kutsuu

    PS-UUTISET 26.7. 19:46 84

  6. Lama-Suomesta Balkanille ja takaisin

    ARVOSTELUT 24.7. 16:18 80

  7. Nuorisojoukon jäsen teki ilkivaltaa Kemissä

    PS-UUTISET 25.7. 15:38 70

  8. Sukukirjan työstäminen on haastava tehtävä

    PS-UUTISET 25.7. 16:52 70

  9. Shrek-jätti menettää kaiken

    ARVOSTELUT 10.7. 16:48 230

  10. Ääniä päässä

    ARVOSTELUT 9.6. 12:17 330

  1. Isä, älä lyö!

    ARVOSTELUT 23.4. 08:12 930

  2. Ei tylsäksi tarkoitettu -ilta kaupungilla

    ARVOSTELUT 29.5. 15:01 610

  3. Vakavasti, herkästi ja svengaavasti

    ARVOSTELUT 30.5. 16:12 630

  4. Luonto ottaa vastaan taiteilijoiden kunnian- osoitukset

    ARVOSTELUT 1.7. 12:17 240

  5. KulttuuriKauppilan kesänäyttelyssä on tasoa ja tyyliä

    ARVOSTELUT 1.7. 12:21 240

  6. Arvot ja asenteet kohdallaan koulumusikaalissa

    ARVOSTELUT 29.5. 15:39 620

  7. Kurkistus todelliseen elämään

    ARVOSTELUT 21.5. 14:38 440

  8. Ihminen eläinten opissa Viidakkokirjassa

    ARVOSTELUT 10.5. 08:40 770

  9. Ajassa kiinni

    ARVOSTELUT 28.5. 08:06 580

  10. Maailma turvassa

    ARVOSTELUT 8.5. 14:24 790

  1. Ravintola Kultakurki lopettaa

    PS-UUTISET 30.7. 12:32 6 4

  2. Aamupuhalluksessa törkeät luvut Torniossa

    PS-UUTISET 31.7. 15:53 1 0

  3. Veronmaksajalle kallis parkkikiista

    PÄÄKIRJOITUKSET 30.7. 11:11 0 0

  4. Aitaa revittiin Torniossa

    PS-UUTISET 31.7. 15:48 1 0

  5. HS: Finncomm lisää lentoja pohjoiseen

    PS-UUTISET 31.7. 13:09 2 0

  6. Nuoret tekevät tuhojaan vaarallisilla ilotulitteilla

    PS-UUTISET 30.7. 14:18 0 1

  7. Nuorukainen kuoli traktorin alle

    KOTIMAA 31.7. 11:34 0 0

  8. Napa-Pesis Team kuritti Kiriä

    URHEILU 30.7. 22:04 0 0

  9. Venäjän metsäpalosavut yltävät Keski-Lappiin saakka

    KOTIMAA 30.7. 12:05 4 0

  10. Alkkulan Maataloustarvike avasi Torniossa

    TALOUS 30.7. 13:48 1 0

PS-KYSYMYS

Kenellä tulisi olla oikeus periä pysäköintivirhemaksua?

Edellisen kysymyksen tulos

Milloin koulujen tulisi alkaa syksyllä?
Elokuun alussa.
 
12%
Elokuun puolessa välissä.
 
21%
Syyskuussa.
 
55%
Ei haittaisi, vaikka kesäloma ei päättyisi ikinä.
 
10%
En osaa sanoa.
 
2%
Annettu yhteensä 483 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti