Kotimaa

Päivitetty 9.3.2010 22:05, julkaistu 9.3.2010 22:01

VR:n matkustajaliikenteessä kehnoin talvi vuosikymmeniin

VR:n matkustajaliikenteessä on koettu kehnoin talvi vuosikymmeniin, myöntää VR Henkilöliikenteen kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen.

– Ei Suomen junaliikenteessä ole ollut tästä taaksepäin vuosikymmeniin näin vaikeaa henkilöliikenteen jaksoa kuin tämä tammi- ja helmikuu, Vanhanen arvioi.

Pulmien ryppäästä kertoo sekin, että matkustajajunien täsmällisyys jäi selvästi alle tavoitetason tammi-helmikuussa. Yli kolmannes kaukojunista myöhästyi yli 5 minuuttia tammi-helmikuussa. Samaan aikaan neljännes pääkaupunkiseudun lähijunista myöhästyi yli 3 minuuttia.

Junaliikennettä vaikeutti ensinnäkin poikkeuksellisen haastava talvikeli. Lisäksi tammikuun alussa Helsingin rautatieasemalla sattunut iso onnettomuus heikensi matkustajajunien täsmällisyyttä. Turman seurauksena Helsingin asemalta oli raiteita pois käytöstä noin viikon ajan.

Vanhasen mukaan alkuvuosi on osoittanut Helsingin ratapihan ja sen viereisen Ilmalan varikon haavoittuvuuden.

– Siellä junaliikenteen määrät ovat koko ajan lisääntyneet. Helsingin ratapiha toimii aivan äärirajoillaan. Junaliikenne ei kestä Helsingissä minkäänlaisia häiriöitä.

Ongelmien keskittyminen pääkaupunkiin on näkynyt myös alkuvuoden myöhästelyissä: aikataulut ovat pitäneet paremmin kaukojunien poikittaisliikenteessä.

Ratkaisut vasta edessä

VR ja rataverkosta vastaava Liikennevirasto ovat perustaneet aikataulujen pitämisen parantamiseksi työryhmän. Se selvittää keinoja sujuvan liikenteen takaamiseksi myös hankalissa oloissa.

– Toistaiseksi on kuitenkin yritetty vasta toipua akuuteista ongelmista, saada lumet pois ja kalusto pysymään kunnossa. Pitkän tähtäimen parannusten suunnitelmat tehdään vasta tästä eteenpäin, kaukoliikennejohtaja Vanhanen kertoo.

Työryhmä on hakenut uusia keinoja esimerkiksi junien sulatukseen. Jatkossa vaihteita on määrä pitää toimintakunnossa normaalin vaihdelämmityksen lisäksi koneellisesti ja käsin harjaamalla. Liikennevirasto on niin ikään lisännyt lumenpuhdistuksen kapasiteettia erityisesti Ilmalan varikon ja Helsingin ratapihan alueella.

VR ajaa Suomessa vuorokaudessa 890 lähiliikenteen ja 310 kaukoliikenteen junaa sekä 500 tavarajunaa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 10

  2. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 40

  3. Sakkoja vale-eläinlääkärille - rokotti ilman pätevyyttä

    KOTIMAA 23.5. 18:55 00

  4. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 00

  5. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 00

  6. Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 18:51 00

  7. Huippu-urheilijoista joka toinen juoksee lääkäriin

    URHEILU 23.5. 17:33 00

  8. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1117

  9. Venäjä sanoo kehittäneensä Naton ohjuskilven läpäisevän ohjuksen

    ULKOMAAT 23.5. 14:39 11

  10. Wallinin asuntokaupoista ei aloiteta esitutkintaa

    KOTIMAA 23.5. 14:37 22

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1117

  3. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15813

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 13213

  5. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 4313

  6. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  7. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  8. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  9. Yo-kirjoituksissa kaksi yhdeksän laudaturin suoritusta - ennätys säilyi Torniossa

    KOTIMAA 16.5. 10:51 3211

  10. Päärata saatu korjattua Riihimäellä

    PS-UUTISET 22.5. 21:02 811

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 6211

  4. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 632

  5. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  6. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  7. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 998

  8. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5611

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 13211

  10. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15813

  1. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 11 17 190

  2. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 4 0 80

  3. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 0 53

  4. Turhaa pelkoa Haaparannalla

    PÄÄKIRJOITUKSET 6.1. 05:30 17 3 51

  5. Venäjä sanoo kehittäneensä Naton ohjuskilven läpäisevän ohjuksen

    ULKOMAAT 23.5. 14:39 1 1 51

  6. Sakkoja vale-eläinlääkärille - rokotti ilman pätevyyttä

    KOTIMAA 23.5. 18:55 0 0 48

  7. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 0 0 45

  8. Huippu-urheilijoista joka toinen juoksee lääkäriin

    URHEILU 23.5. 17:33 0 0 44

  9. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 0 0 42

  10. Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 18:51 0 0 42

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti