Kotimaa

Päivitetty 11.3.2010 20:29, julkaistu 11.3.2010 20:31

Merimuseon johtaja pidätetty virasta väärinkäytösepäilyjen takia

Suomen merimuseon johtaja Leena Haila on pidätetty virasta toistaiseksi. Hailaa epäillään väärinkäytöksistä, jotka liittyvät Wellamo-näyttelyn rakentamishankintoihin.

Museovirasto on jättänyt Hailasta tutkintapyynnön Kymenlaakson poliisille. Tutkintapyynnöstä käy ilmi, että Hailan epäillään teettäneen rakennustöitä kymmenien tuhansien arvosta sekä oman yrityksensä Mäntyharjun Moniapu Oy:n että aviomiehensä yrityksen SJ-Teknon lukuun.

– Kyse on pysyvässä näyttelyssä olevan Wellamo-hytin ja mahdollisesti muistakin rakennushankinnoista, jotka on tehty talven, kevään ja kesän aikana ennen kuin koko uudisrakennus avattiin heinäkuussa 2008, kertoo lakimies Carolina Ansinn Museovirastosta.

Museovirasto sai väärinkäytösepäilyyn liittyen nimettömän ilmiannon viime syksynä.

Haila ei kiistä

Hailan kuulemistilaisuuden muistiosta käy ilmi, että Haila ei kiistänyt tutkintapyynnön oikeellisuutta ja virasta pidättämisen perusteita. Haila korosti sitä, ettei ole tavoitellut toiminnallaan henkilökohtaista hyötyä, vaan on pyrkinyt museon kokonaisetua silmällä pitäen saattamaan rakennustyön valmiiksi aikataulullisesti erittäin haastavassa tilanteessa.

Tutkintapyynnön mukaan Mäntyharjun Moniapu Oy:n laskuttamien töiden arvo on ollut yhteensä vähintään 32 498 euroa. Haila on hyväksynyt kyseiset laskut tietoisena siitä, että pääurakoitsijan aliurakoitsijana on ollut hänen oma yrityksensä.

Lisäksi Haila on tilannut museon rakentamiseen liittyvää työtä miehensä yrityksestä lähes 16 500 euron arvosta. Toisen laskun loppusumma on vajaat 16 000 euroa. Tutkintapyynnön mukaan lasku on virheellinen. Laskun erittelyosan mukaan loppusumma on noin 8 000 euroa, mutta laskun summaksi on kirjoitettu ja veloitettu 16 000 euroa.

Talousasiakirjoja kateissa

Museovirastolla ei ole selvää käsitystä suorahankinnan perusteista, sillä rakennushankintoihin liittyviä tarjousasiakirjoja on kateissa.

Jos tutkinnan yhteydessä käy ilmi, että asiaan liittyy rikos, vaatii Museovirasto Leena Hailalle rangaistusta ja korvaamaan aiheutetun vahingon.

Hailan virasta pidättäminen jatkuu käräjäoikeuden tuomioon asti, jos asia etenee syyteharkintaan ja syytteeseen. Käräjäoikeuden tuomion jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen. Suomen merimuseon museonjohtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi tutkija Tiina Mertanen.

Suomen merimuseo kuuluu Museoviraston organisaatiossa Suomen kansallismuseon alaisuuteen. Museo sijaitsee Kotkassa Merikeskus Vellamossa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Capello erosi Englannin päävalmentajan tehtävästä

    URHEILU 8.2. 22:11 10

  2. Airbusin superjumbojen siivet tarkastetaan halkeamien takia

    ULKOMAAT 8.2. 21:54 20

  3. ToPo jatkoi Kouvojen tappioputkea

    URHEILU 8.2. 20:57 10

  4. Sambia rynnisti yllättäen loppuotteluun

    URHEILU 8.2. 20:54 10

  5. Vapailla kanavilla näkyy 12 jääkiekon MM-ottelua

    URHEILU 8.2. 20:53 11

  6. Rakennemuutoksen viikate heilahti ”kuoleman keskiviikkona”

    PS-UUTISET 8.2. 20:39 11

  7. Syyrian armeija kiihdyttänyt hyökkäyksiä Homsiin

    ULKOMAAT 8.2. 20:16 10

  8. Oulussa osoitettiin mieltä tasokkaan pohjoissuomalaisen lääkärikoulutuksen puolesta

    KOTIMAA 8.2. 18:30 30

  9. Ammattilukio vetää nuoria puoleensa

    PS-UUTISET 8.2. 16:47 31

  10. Räikkönen lipsautti hiekalle – auto korjaukseen

    URHEILU 8.2. 14:42 10

  1. Meri-Lappia esitetään yhdeksi kunnaksi

    PS-UUTISET 8.2. 11:07 1268

  2. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

    KOTIMAA 3.2. 17:51 272

  3. Kuntauudistus: Lappiin kuusi kuntaa

    PS-UUTISET 8.2. 11:28 816

  4. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 268

  5. Presidentinvaali ratkeaa vasta sunnuntai-iltana

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.2. 03:30 108

  6. Kuriren: Vanhuksia Tornionlaaksossa huijannut oli suomalainen

    PS-UUTISET 7.2. 09:26 112

  7. IS: Yle hyllytti Maria Jungnerin vaalien ajaksi

    KOTIMAA 4.2. 17:40 112

  8. Egyptin poliisin ja protestoijien kahakoissa kuolonuhreja

    ULKOMAAT 3.2. 22:11 102

  9. Pohjoisten merien jääkato syynä Euroopan hyytävään säähän

    KOTIMAA 4.2. 09:34 91

  10. Uuden lääkeinformaatiostrategian tavoitteena tehokkuus, turvallisuus ja luotettavuus

    KOTIMAA 8.2. 10:00 51

  1. Sääkuva: Kirkonmäki

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 481

  2. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 381

  3. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

    PS-UUTISET 31.1. 08:38 4126

  4. Rovaniemen kelkkatehtaan lahjuskäräjät alkoivat – Nova-johtajat kiistävät

    PS-UUTISET 30.1. 12:12 342

  5. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 268

  6. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

    KOTIMAA 3.2. 17:51 262

  7. Kahden maan lakiviidakoiden loukussa

    PS-UUTISET 3.2. 08:54 2318

  8. Jenni Haukio vaikuttui Kemin lumilinnasta

    PS-UUTISET 2.2. 15:54 23134

  9. Lada ei ole tosikon auto

    PS-UUTISET 4.2. 17:08 2016

  10. Poliisina esiintyneet huijarit kiinni Sundsvallissa

    PS-UUTISET 31.1. 20:59 241

  1. Joulurauhaa etsimässä

    24.12. 05:30 2000

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    12.12. 10:49 2197

  3. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

    PS-UUTISET 27.1. 12:52 4911

  4. Sääkuva: Kirkonmäki

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 481

  5. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

    PS-UUTISET 31.1. 08:38 4126

  6. Huumeäitien määrä on moninkertaistunut

    PS-UUTISET 10.1. 19:57 4022

  7. Kansa kuin kauravelli

    ARVOSTELUT 4.1. 03:30 5122

  8. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 3822

  9. Kemiin loton täysosuma

    PS-UUTISET 14.1. 22:04 3822

  10. Omakotitalo paloi purkukuntoon Kemissä

    PS-UUTISET 21.1. 11:57 3612

  1. Oulussa osoitettiin mieltä tasokkaan pohjoissuomalaisen lääkärikoulutuksen puolesta

    KOTIMAA 8.2. 18:30 3 0 59

  2. Meri-Lappia esitetään yhdeksi kunnaksi

    PS-UUTISET 8.2. 11:07 12 68 46

  3. Ehdoton ei ulkoistamisille

    PS-UUTISET 15.2. 21:21 33 10 32

  4. Ammattilukio vetää nuoria puoleensa

    PS-UUTISET 8.2. 16:47 3 1 17

  5. Kuntauudistus: Lappiin kuusi kuntaa

    PS-UUTISET 8.2. 11:28 8 16 17

  6. Ville Nieminen Nizhnekamskiin

    URHEILU 6.5. 17:06 3 0 16

  7. Kadonneiden miesten etsintä tauolle

    PS-UUTISET 8.2. 09:52 4 3 15

  8. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

    PS-UUTISET 27.1. 12:52 48 11 15

  9. Kansa kuin kauravelli

    ARVOSTELUT 4.1. 03:30 51 0 14

  10. Marko Björs valmentaa ratsastajia hevosten ehdoilla

    PS-UUTISET 8.3. 16:50 41 0 13

PS-KYSYMYS

Kuinka paljon pakkasta on liikaa?

Edellisen kysymyksen tulos

Presidentinvaalin toisella kierroksella aion äänestää?
Pekka Haavistoa
 
35%
Sauli Niinistöä
 
52%
En aio äänestää.
 
10%
En osaa sanoa.
 
3%
Annettu yhteensä 2262 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti