Merimuseon johtaja pidätetty virasta väärinkäytösepäilyjen takia
Suomen merimuseon johtaja Leena Haila on pidätetty virasta toistaiseksi. Hailaa epäillään väärinkäytöksistä, jotka liittyvät Wellamo-näyttelyn rakentamishankintoihin.
Museovirasto on jättänyt Hailasta tutkintapyynnön Kymenlaakson poliisille. Tutkintapyynnöstä käy ilmi, että Hailan epäillään teettäneen rakennustöitä kymmenien tuhansien arvosta sekä oman yrityksensä Mäntyharjun Moniapu Oy:n että aviomiehensä yrityksen SJ-Teknon lukuun.
– Kyse on pysyvässä näyttelyssä olevan Wellamo-hytin ja mahdollisesti muistakin rakennushankinnoista, jotka on tehty talven, kevään ja kesän aikana ennen kuin koko uudisrakennus avattiin heinäkuussa 2008, kertoo lakimies Carolina Ansinn Museovirastosta.
Museovirasto sai väärinkäytösepäilyyn liittyen nimettömän ilmiannon viime syksynä.
Haila ei kiistä
Hailan kuulemistilaisuuden muistiosta käy ilmi, että Haila ei kiistänyt tutkintapyynnön oikeellisuutta ja virasta pidättämisen perusteita. Haila korosti sitä, ettei ole tavoitellut toiminnallaan henkilökohtaista hyötyä, vaan on pyrkinyt museon kokonaisetua silmällä pitäen saattamaan rakennustyön valmiiksi aikataulullisesti erittäin haastavassa tilanteessa.
Tutkintapyynnön mukaan Mäntyharjun Moniapu Oy:n laskuttamien töiden arvo on ollut yhteensä vähintään 32 498 euroa. Haila on hyväksynyt kyseiset laskut tietoisena siitä, että pääurakoitsijan aliurakoitsijana on ollut hänen oma yrityksensä.
Lisäksi Haila on tilannut museon rakentamiseen liittyvää työtä miehensä yrityksestä lähes 16 500 euron arvosta. Toisen laskun loppusumma on vajaat 16 000 euroa. Tutkintapyynnön mukaan lasku on virheellinen. Laskun erittelyosan mukaan loppusumma on noin 8 000 euroa, mutta laskun summaksi on kirjoitettu ja veloitettu 16 000 euroa.
Talousasiakirjoja kateissa
Museovirastolla ei ole selvää käsitystä suorahankinnan perusteista, sillä rakennushankintoihin liittyviä tarjousasiakirjoja on kateissa.
Jos tutkinnan yhteydessä käy ilmi, että asiaan liittyy rikos, vaatii Museovirasto Leena Hailalle rangaistusta ja korvaamaan aiheutetun vahingon.
Hailan virasta pidättäminen jatkuu käräjäoikeuden tuomioon asti, jos asia etenee syyteharkintaan ja syytteeseen. Käräjäoikeuden tuomion jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen. Suomen merimuseon museonjohtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi tutkija Tiina Mertanen.
Suomen merimuseo kuuluu Museoviraston organisaatiossa Suomen kansallismuseon alaisuuteen. Museo sijaitsee Kotkassa Merikeskus Vellamossa.

