Into opettajien lomautuksiin hiipumassa
- Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n mukaan lomautukset koskevat noin 3 000:ta opettajaa, mikä on puolet viimevuotista vähemmän.
Aiempaa harvempi kunta yrittää tänä vuonna säästää opettajia lomauttamalla. Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n mukaan lomautukset koskevat noin 3 000:ta opettajaa, mikä on puolet viimevuotista vähemmän.
Lomauttavien kuntien määrä on putoamassa paristakymmenestä viiteentoista.
Tämän vuoden lomauttajat ovat lähinnä pieniä paikkakuntia, kookkaimpien joukossa ovat Hämeenlinna, Nurmijärvi ja Pietarsaari. Mikään kunta ei lomauta toista vuotta peräkkäin.
OAJ:n mukaan useimmat lomauttavat muutakin henkilöstöään, vain Pietarsaaressa kohteena ovat pelkät opettajat.
OAJ arvelee hiipuvan innon kertovan siitä, että lomautusten tuoma hyöty on jäänyt usein haittoihin nähden heikoksi. Esimerkiksi kuntien saamat valtionosuudet kutistuvat, jos ammattikorkeakouluista valmistuminen viivästyy. STT

