Kova idea

Päivitetty 23.7.2010 10:38, julkaistu 21.7.2010 15:47

”Se on iso ja näyttää pahalta”

Kuva: Aamulehti Pekka Saarinen
Sanna SevänenLähetä palautetta toimittajalle
Toimitusjohtaja Ari Eskola toipui syövästä ja jatkaa hotelli Ellivuoren projektien parissa työskentelyä.

”Makasin tutkimuspöydällä ja tuijotin lääkärin kanssa pientä monitoria. Suoli oli valkoinen ja siinä oli poimuja. Äkkiä näkyviin tuli punainen, epämääräinen klöntti. Suoli oli melkein kasvanut umpeen.

Nyt löytyi syy, miksi ulosteessa on verta.

Lääkäri totesi: Tuossa on syöpäkasvain. Se on iso ja näyttää pahanlaatuiselta.

Se oli romahdus. Ykskaks. En yhtään osannut odottaa tällaista tietoa.

Lyhyessä ajassa mietin kaikenlaista. Myös sitä, miten yrityksen käy.

Jäisikö minulta kesken kaikki, mitä olin Ellivuoren varalle suunnitellut?

Hyvällä tiellä

Olin hankkinut Ellivuoren yhteistyökumppanin kanssa viisi vuotta aiemmin, vuonna 2001. Silloin paikan maine oli aika matala.

Yritys oli päässyt huonoon kuntoon, ja korjausvelka oli melkoinen.

Ideamme perustui siihen, että rakennamme uutta kiinteistömassaa ja saamme uusia kävijöitä. Osittain se toteutuikin, uusia lomaosakkeenomistajia saatiin, koska etäisyys Tampereelta ja Helsingistä on hyvä.

Vuonna 2004 alkoi yhteistyö Suomen Ladun kanssa. Latu rakensi alueelle 29 mökkiä ja myi ne yksityisille.

Valmis pahimpaan

Ensin kerroin sairaudesta läheisille. Jo kahden päivän kuluttua tähystyksestä tiedotin asiasta työpaikalla. Keräsin yhteen paikallaolijat, kolme, neljä ihmistä. Jännitti ja painosti. Kaikki olivat hyvin hämmästyneitä.

Tiesin olevani pitkään poissa. Tuli kiire näyttää taloushallinto, joka oli vain minun hallussani. Asiat jäivät yhtiökumppanille, joka vastasi silloin hotelli- ja ravintolatoiminnasta.

Valmistauduin siihenkin, että en enää koskaan palaa. Allekirjoitin papereita yhteistyötahon kanssa.

Nopea paluu

Reilun kuukauden päästä kasvaimen löytymisestä minut leikattiin. Syöpä ei ollut levinnyt. Kaikki saatiin pois.

Jo aiemmin olin päättänyt, että ei tämä vielä tässä ole. Leikkauksen jälkeen usko vahvistui, mutta pitkään oli ankeaa. Liikkuminen oli hankalaa, eikä ruoka pysynyt sisällä.

Syyskuussa alkoivat sädehoidot. Kävin päivittäin Pikonlinnassa ja sain myös sytostaatteja. Loppuvuoden olin tavallaan poissa töistä, mutta missään vaiheessa en antanut kauheasti siimaa. Yhtään suurta päätöstä ei tehty minulta kysymättä.

Oli helpottavaa palata takaisin töihin vuodenvaihteessa. Nopeasti otin vastuulleni aiemmat työni, vaikka sairasloma jatkui kesäkuun loppuun.

Lopullisesti tunsin itseni terveeksi vasta vuosi sitten helmikuussa, kun leikkauskohtaan kasvanut tyrä poistettiin. Sen aiheuttama kipu oli haitannut kaikkea olemista ja liikkumista.

Nyt Ellivuoressa on taantuman jälkeen jo piristymisen merkkejä. Alueella rakennetaan kovasti. Luultavasti ensi vuonna valmistuvat ensimmäiset mökit kaikkiaan 64 mökin kylästä hotellin naapuriin. Pari muutakin rakennushanketta on vireillä.”

Ratkaisun avain: Usko selviytymiseen

Neljä vuotta sitten Ari Eskola, 52, pyöritti hotelli Ellivuoren toimintaa kahden yhtiökumppanin kanssa. Yllättävä sairastuminen pani yrityksen työnjaon uusiksi, mutta luotettujen kumppaneiden käsiin työt oli helppo uskoa.

Eskolan ennuste paksusuolen syövästä selviämiseen oli hyvä, henkisessä selviytymisessä suurin merkitys oli omalla asenteella.

– Periksi ei saa antaa, pakko on uskoa vaan. Ja läheisten tuki on tärkeää, ei anna itse periksi, kun ei muutkaan anna, Eskola toteaa.

Yrittäjälle olisi ollut kauheaa pudota kokonaan työelämän ulkopuolelle, sillä normaalisti päivät kuluvat työmaalla melkein kellon ympäri. Hankalimpina aikoina Eskola siivitti ajan kulumista kirjoja lukemalla, mutta seurasi koko ajan Ellivuoren tapahtumia.

Heti voinnin salliessa hän palasi työpaikalle, sillä koti on aivan hotellin vieressä.

– Aina, kun tuli sellainen olo, ettei viitsi vaan kotona istua, pääsin heti sinne. Pyörin hotellin aulassa, olin ihmisten parissa, vaikka en olisi töitä tehnytkään, etten ollut yksin kotona.

Kun hoidot alkoivat olla ohi, oli suuri helpotus palata nopeasti töihin.

Nyt Eskola omistaa Ellivuoresta 75 prosenttia yksin, ja usko vapaa-ajankeskuksen tulevaisuuteen on kova.

Fakta

Hotelli Ellivuori

Ellivuoren vapaa-ajankeskus sijaitsee Sastamalassa.

Hotelli Ellivuori Oy:n suurin omistaja on toimitusjohtaja Ari Eskola.

Työllistää 16 henkilöä ja ekstraajat. Liikevaihto oli 2,3 miljoonaa vuonna 2009.

Hotellin ja ravintolan lisäksi alueella on 47 vapaa-ajanasuntoa, laskettelukeskus ja golfin talviharjoitteluhalli.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)24.2.2011 10:22

Mitäs jos uuden sijaan vähän vanhaakin ehostettaisiin?

http://www.youtube.com/watch?v=2y-3Je60rc4

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Capello erosi Englannin päävalmentajan tehtävästä

    URHEILU 8.2. 22:11 10

  2. Airbusin superjumbojen siivet tarkastetaan halkeamien takia

    ULKOMAAT 8.2. 21:54 20

  3. ToPo jatkoi Kouvojen tappioputkea

    URHEILU 8.2. 20:57 10

  4. Sambia rynnisti yllättäen loppuotteluun

    URHEILU 8.2. 20:54 10

  5. Vapailla kanavilla näkyy 12 jääkiekon MM-ottelua

    URHEILU 8.2. 20:53 11

  6. Rakennemuutoksen viikate heilahti ”kuoleman keskiviikkona”

    PS-UUTISET 8.2. 20:39 11

  7. Syyrian armeija kiihdyttänyt hyökkäyksiä Homsiin

    ULKOMAAT 8.2. 20:16 10

  8. Oulussa osoitettiin mieltä tasokkaan pohjoissuomalaisen lääkärikoulutuksen puolesta

    KOTIMAA 8.2. 18:30 30

  9. Ammattilukio vetää nuoria puoleensa

    PS-UUTISET 8.2. 16:47 31

  10. Räikkönen lipsautti hiekalle – auto korjaukseen

    URHEILU 8.2. 14:42 20

  1. Meri-Lappia esitetään yhdeksi kunnaksi

    PS-UUTISET 8.2. 11:07 1268

  2. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 288

  3. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

    KOTIMAA 3.2. 17:51 272

  4. Kuntauudistus: Lappiin kuusi kuntaa

    PS-UUTISET 8.2. 11:28 816

  5. IS: Yle hyllytti Maria Jungnerin vaalien ajaksi

    KOTIMAA 4.2. 17:40 1216

  6. Presidentinvaali ratkeaa vasta sunnuntai-iltana

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.2. 03:30 1116

  7. Haavisto sai puoli miljoonaa euroa lisää vaalirahaa

    KOTIMAA 3.2. 18:13 127

  8. Kuriren: Vanhuksia Tornionlaaksossa huijannut oli suomalainen

    PS-UUTISET 7.2. 09:26 112

  9. Roponen onnistui pakkaskisassa Venäjällä

    URHEILU 4.2. 17:20 112

  10. Egyptin poliisin ja protestoijien kahakoissa kuolonuhreja

    ULKOMAAT 3.2. 22:11 112

  1. Sääkuva: Kirkonmäki

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 481

  2. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 381

  3. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

    PS-UUTISET 31.1. 08:38 4126

  4. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 288

  5. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

    KOTIMAA 3.2. 17:51 272

  6. Rovaniemen kelkkatehtaan lahjuskäräjät alkoivat – Nova-johtajat kiistävät

    PS-UUTISET 30.1. 12:12 342

  7. Kahden maan lakiviidakoiden loukussa

    PS-UUTISET 3.2. 08:54 2318

  8. Jenni Haukio vaikuttui Kemin lumilinnasta

    PS-UUTISET 2.2. 15:54 23134

  9. Lada ei ole tosikon auto

    PS-UUTISET 4.2. 17:08 2016

  10. Poliisina esiintyneet huijarit kiinni Sundsvallissa

    PS-UUTISET 31.1. 20:59 241

  1. Joulurauhaa etsimässä

    24.12. 05:30 2000

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    12.12. 10:49 2197

  3. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

    PS-UUTISET 27.1. 12:52 4911

  4. Sääkuva: Kirkonmäki

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 481

  5. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

    PS-UUTISET 31.1. 08:38 4126

  6. Huumeäitien määrä on moninkertaistunut

    PS-UUTISET 10.1. 19:57 4022

  7. Kansa kuin kauravelli

    ARVOSTELUT 4.1. 03:30 5122

  8. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 3822

  9. Kemiin loton täysosuma

    PS-UUTISET 14.1. 22:04 3822

  10. Omakotitalo paloi purkukuntoon Kemissä

    PS-UUTISET 21.1. 11:57 3612

  1. Oulussa osoitettiin mieltä tasokkaan pohjoissuomalaisen lääkärikoulutuksen puolesta

    KOTIMAA 8.2. 18:30 3 0 93

  2. PS-UUTISET 27.5. 12:35 349 0 78

  3. Meri-Lappia esitetään yhdeksi kunnaksi

    PS-UUTISET 8.2. 11:07 12 68 70

  4. Ehdoton ei ulkoistamisille

    PS-UUTISET 15.2. 21:21 33 10 61

  5. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

    PS-UUTISET 27.1. 12:52 49 11 41

  6. Ammattilukio vetää nuoria puoleensa

    PS-UUTISET 8.2. 16:47 3 1 37

  7. Oikeuskansleri: Viranomaiset toimivat oikein Talvivaaran lupa-asioissa

    KOTIMAA 8.2. 13:40 4 1 34

  8. Kansa kuin kauravelli

    ARVOSTELUT 4.1. 03:30 51 0 30

  9. Airbusin superjumbojen siivet tarkastetaan halkeamien takia

    ULKOMAAT 8.2. 21:54 2 0 29

  10. Capello erosi Englannin päävalmentajan tehtävästä

    URHEILU 8.2. 22:11 1 0 29

PS-KYSYMYS

Kuinka paljon pakkasta on liikaa?

Edellisen kysymyksen tulos

Presidentinvaalin toisella kierroksella aion äänestää?
Pekka Haavistoa
 
35%
Sauli Niinistöä
 
52%
En aio äänestää.
 
10%
En osaa sanoa.
 
3%
Annettu yhteensä 2262 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti