Kova idea

Päivitetty 23.7.2010 11:55, julkaistu 23.7.2010 10:24

”Alihankkija yritti kaapata ideamme ja asiakkaamme”

Kuva: Lapin Kansa/Jussi Leinonen
Lähetä palautetta toimittajalle
Antero Ikäheimo selvisi kovasta paikasta hajauttamalla leikkipaikkavälineiden valmistusta.

”Oli kevättalvi 1974. Lappsetin neljäs sesonki oli juuri alkamassa.

Ensimmäiset vuodet olivat olleet niukkoja.

Koko helkutin pitkä talvi piti aina odottaa, että tilauksia tuli taas. Leikkipaikkavälineitä ei talvella juuri tilattu.

Syksyisin verenpaineeni nousi samaan tahtiin kuin tilausten määrä väheni.

Vuodesta 1974 näytti kuitenkin tulevan hyvä. Minä ja veljeni Risto olimme tehneet syksyn ja talven aikana enemmän asiakaskäyntejä kuin koskaan.

Maaliskuussa puhelin soi. Alihankkija ilmoitti, että hän ei enää valmista meille tuotteita. Hän oli aloittanut kilpailevien tuotteiden valmistuksen ja myymisen suoraan asiakkaillemme.

Hän tiesi kaiken tarpeellisen, asiakkaiden nimistä alkaen. Mihin hän meitä enää tarvitsi?

Olimme ulkoistaneet tuotteiden tuotannon ja toimituksen. Suunnittelimme ja markkinoimme tuotteet itse.

Tärkeä mies löytyi

Tilanne oli epätoivoinen. Meillä oli paljon tilauksia ja uusia tuli jatkuvasti. Olimme sitoutuneet neljän viikon toimitusaikoihin, mutta yhtäkkiä meillä ei ollutkaan valmistajaa myymillemme tuotteille.

Olin opiskellut yhteiskuntatieteitä, eikä minulla ollut käsitystä puutöiden tekemisestä.

Pelkäsin, että koko homma kuihtuu ja vuosien työ valuu hukkaan.

Silloin avuksemme riensi mies, josta tuli yrityksellemme hyvin tärkeä vuosikymmeniksi.

Pitkäsen Jouko oli ollut Riston kanssa samalla yrittäjäkurssilla. Risto sanoi, että Jouko on hyvä poika, palkataan hänet.

Niin tehtiin. Jouko organisoi tuotannon ja ostotoiminnan.

Emme saaneet tarvittavia tiloja, joten Jouko rakensi suolle yhden pitkän pöydän ja otti siellä kumisaappaat jalassa tavaraa vastaan.

Meillä oli asiakkaiden luottamus. Yhtään tilausta ei peruttu.

Saimme siirrettyä toimituksia niin, että ne hoidettiin kesän ja syksyn aikana. Pahimmillaan toimitukset siirtyivät neljä kuukautta.

Ei ikinä enää

Sen jälkeen emme antaneet kenellekään valmistettavaksi kokonaista tuotetta.

Hajautimme valmistuksen: yksi taho teki leikkipaikkavälineiden metalliosat, toinen taho puuosat. Itse valmistimme paljon materiaalia ja vähän työtä vaativat osat.

Näin varmistimme, että kenelläkään ei ollut liian paljon valtaa. Se oli meille myös kasvun ja kehityksen lähde. Opimme tuntemaan valmistusmenetelmiä ja pääsimme syvemmälle bisnekseen.

Lopulta oli onnellinen sattuma, että näin kävi. Pääsimme itse hallitsemaan tuotantoa ja logistiikkaa.

Alihankkija ei olisi pystynyt kasvamaan samaan tahtiin kuin me. Emmekä me olisi pystyneet etenemään näin ilman niitä tietoja, jotka saimme kun tuotimme tuotteet itse.

Nykyään meillä on kymmeniä alihankkijoita lukuisissa eri maissa.”

Ratkaisun avain: Hajauttaminen

Antero Ikäheimo perusti Lappsetin 40 vuotta sitten. Hän sai silloisesta Postipankista 10 000 markan lainan, jolla yritystoiminta saatiin käyntiin.

Ikäheimolla on pettämätön liikemiesvaisto. Mutta se on solidaarisen, lämpimän ihmisen vaisto.

Ikäheimo uskoo, että uhraukset ja hyvät teot kannattavat myös yritysmaailmassa.

Esimerkki: vuoden 1997 Kaukoidän kriisissä Korean rahayksikkö romahti. Yhtäkkiä Lappsetista tuli korealaiselle asiakkaalle 40 prosenttia aiempaa kalliimpi.

Lappset laski sinä vuonna Korean myyntihintoja ja luopui kaikista voittomarginaaleistaan.

- Nyt meillä on hiton uskollinen asiakas Koreassa, ja Korea on suurin vientimaamme, Ikäheimo sanoo.

Toisaalta vuoden 1974 alihankkijakriisi opetti Ikäheimolle, että keneenkään ei kannata luottaa liikaa.

- Tietyt asiat on oltava itsellä hanskassa. Itse en koskaan ulkoistaisi tuotekehitystä, myyntiä, markkinointia, laskentaa tai tavarantoimituksia asiakkaille.

Lappsetilla on 20 000 komponenttia, jotka pitää toimittaa asiakkaalle päivän tarkkuudella.

Yrittäjä ei voi luottaa, että alihankkija sen tekee.

Lappset on myös hajauttanut riskit laajalle. Yritys painaa esitteitä 50 000 asiakkaalle kahdellakymmenellä eri kielellä.

Heilahtelut ovat vähäisiä. Vaikka jotkut lukuisista markkinoista painuisivat alaspäin, samaan aikaan riittää niitä, joissa mennään hyvää vauhtia ylöspäin.

Fakta

Lappset Group Oy

Leikkipaikkavälineitä. Antero Ikäheimon vuonna 1970 perustama perheyritys. Ikäheimo jäi eläkkeelle vuonna 2003.

300. Vientiä yli 40 maahan.

47,6 miljoonaa euroa. Tuplasi liikevoittonsa viime vuonna.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. The Howl julkaisee kakkosalbuminsa

    KULTTUURI 24.5. 11:52 10

  2. Norjassa lakko on sulkenut koulut ja päiväkodit

    ULKOMAAT 24.5. 11:49 00

  3. Pikkarainen nappasi välieräpaikan EM-uinneissa

    URHEILU 24.5. 11:51 00

  4. USA:n ydinsukellusveneessä riehuu tulipalo

    ULKOMAAT 24.5. 11:50 00

  5. Jaakko ja Jay Euroopan kiertueelle

    KULTTUURI 24.5. 11:09 10

  6. Yllätys: Vahva ehdokas vetäytyy demarien puoluesihteerikisasta

    KOTIMAA 24.5. 11:23 10

  7. Kolme bändiä Keminmaan olutwestareille

    KULTTUURI 24.5. 11:10 20

  8. Poliisilla vahvoja vihjeitä Kanta-Hämeen yliajojen yrittäjästä

    KOTIMAA 24.5. 10:30 10

  9. Kyösti Kakkonen myy Tokmanni-omistuksensa

    KOTIMAA 24.5. 10:28 20

  10. Olanyliheitin opetuksessa

    KOLUMNIT 24.5. 09:14 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1423

  3. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 623

  4. Arina pienensi sähkölaskuaan reippaasti

    TALOUS 23.5. 13:35 52

  5. Kemin teatterin katsomot entistä täydempiä

    KULTTUURI 23.5. 10:10 54

  6. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 48

  7. JYP voitti Suomen mestaruuden

    URHEILU 23.4. 21:37 178

  8. Glamouria ja hienoja säveliä

    ARVOSTELUT 23.4. 04:30 281

  9. Museopaloa tutkitaan törkeänä vahingontekona

    PS-UUTISET 10.5. 08:55 201

  10. Joka kymmenes vaihtaisi naapurinsa Pohjois-Suomessa

    PS-UUTISET 10.5. 10:41 226

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5711

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  5. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 997

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1327

  7. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 437

  8. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 1087

  9. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 367

  10. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 341

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  7. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15913

  10. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  1. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 14 23 915

  2. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 8 446

  3. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 8 446

  4. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 6 0 190

  5. Iltalehti: Kalle Palanderin ura on ohi

    URHEILU 24.5. 09:05 1 1 133

  6. Yhteinen tekeminen palkitaan luokkaretkellä

    PS-UUTISET 23.5. 16:38 2 0 129

  7. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 7 2 111

  8. Torniossa tuli levisi takasta

    PS-UUTISET 23.5. 12:42 1 0 109

  9. Valinnat heijastavat Sdp:n ja keskustan tilaa

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 1 0 105

  10. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    PS-UUTISET 23.5. 09:23 2 9 95

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti