Kova idea

Päivitetty 27.7.2010 13:11, julkaistu 27.7.2010 13:02

”Meitä testattiin”

Kuva: Harri Joensuu
Matti KuhnaLähetä palautetta toimittajalle
-Väki hallissa oli tosi huolissaan varsinkin tv-uutisten jälkeen, toimitusjohtaja Jali Prihti kertoo.

”Yhtiömme oli vuodesta 2003 hieronut isoja puimurikauppoja algerialaisten kanssa. Viime vuonna pääsimme vihdoin toimittamaan 50 puimurin koe-erän.

Saisimme putken pään auki uusille markkinoille. Näkymät olivat hyvin lupaavat, näimme vilauksen paratiisista.

Seuraavaksi alettiin puhua tämän vuoden toimituserästä. Algerialaiset halusivat 300 puimuria lisää. Lopulta he kysyivät, miten paljon me pystymme tekemään puimureita. Tilaus kasvoi 500 puimuriin.

Meitä testattiin. Vastasin, että toimitamme kaikki ne koneet, jotka te tilaatte.

Meille tuli kiire saada tehtyä ja toimitettua koko satsi maaliskuun puoliväliin mennessä. Tehtaalla piti laittaa päälle kovin vauhti 20 vuoteen.

Ensimmäistä kertaa historiassamme kokoonpanolinja laitettiin kahteen vuoroon. Koneita tehtiin ennätykselliset kuusi kappaletta päivässä.

Valmistus sujui silti hyvin, ja saatoimme raportoida algerialaisille kaiken olevan kunnossa.

Ongelmat paisuvat

Vaikeudet alkoivat ahtaajalakon vuoksi. Silloin meillä oli vielä 200 konetta toimittamatta.

Takaraja lähestyi nopeasti. Myös tilaaja huolestui.

Yksi uhka oli se, että jos kaupat peruuntuisivat, ei Algeriaan räätälöityjä koneita voisi käyttää missään muualla. Ja meillä oli sentään kyse 500 ihmisen työpaikasta.

Sitten loppuivat kontit, ja niitä jouduttiin haalimaan aina Pietarista saakka. Kuusi konetta päivässä sentään tarkoittaa aikamoista konttimäärää.

Ongelmat paisuivat. Myös media kiinnostui tilanteestamme. Meistä tekivät juttuja Kauppalehti sekä Ylen ja MTV:n uutiset, mikä puolestaan poiki valtavan määrän yhteydenottoja.

Neuvoja ja kommentteja tuli pilvin pimein, mutta niistä ei ollut apua.

Ja lakko vain jatkui.

Ensin näytti, että tilaus myöhästyisi puolitoista viikkoa, mutta sitten viive piteni 6– 8 viikkoon.

Nitrot avuksi

Olisimme kyllä voineet sanoa tilaajalle, että sori vaan, meillä on lakko, mutta että toimitamme koneet sen päätyttyä. Se olisi kuitenkin ollut liian iso riski, kun asiakas testasi toimituskykyämme ja kyse oli sentään sesonkituotteesta.

Jossain vaiheessa hermot menivät ja myös yöunet kärsivät. Väki hallissa oli tosi huolissaan varsinkin tv-uutisten jälkeen.

Vihdoin lakko loppui ja lastaus alkoi. Mutta matkalla Algeriaan laivan moottori hajosi. Nyt minä jouduin turvautumaan nitroihin.

Laiva seisoi remontissa ruotsalaisella telakalla 3 viikkoa. Merilaki esti laivan vaihdon, joten jouduimme odottamaan remontin valmistumista.

Yksi tiukimpia tilanteita oli kertoa tästä tilaajalle. Aika kova kaveri saa tilaaja olla, että hän vielä tuollaisenkin jälkeen pysyy kelkassamme. Ilman muuta usko meihin horjui.

Oma lapsi hätkäytti

Tavara pääsi perille, mutta myöhässä. Mikään ei ole viitannut siihen, että liikesuhteemme olisi kärsinyt, vaikka kilpailijat yrittivätkin käyttää tilannetta hyväkseen.

Tiukimmillaan kahden viikon aikana tilanteet vaihtuivat useasti samana päivänä. Kaikki mahdollinen, mitä voi tapahtua, sattui meille.

Ulkopuolisetkin ihmettelivät huonoa onneamme. He sanoivat, että jatkossa menee varmasti paremmin, sillä eihän salamakaan sentään lyö kahta kertaa samaan paikkaan.

Pahin hetki oli lakon jälkeen, kun viisivuotias poikani kulki vanhan kännykkäni kanssa pitkin taloa ja puhui puhelimeen siansaksaa ja etsi hädissään kontteja. Tajusin, mihin oli tultu ja mietin, onko kaikki tämän arvoista.”

Ratkaisun avain: Sinnikkyys

Ahtaajalakosta ja rahtilaivan rikkoutumisesta aiheutunut ongelmavyyhti oli Sampo-Rosenlew Oy:llä niin monimutkainen, ettei toimitusjohtaja Jali Prihti osaa nimetä kriisiin yhtä konkreettista ratkaisun avainta.

Yhtä asiaa hän kuitenkin toistuvasti korostaa. Tiukassa paikassa on oltava sinnikäs, näytti, miltä näytti, varsinkin kun tässä tapauksessa takana oli seitsemän vuoden pohjatyö. Asiat on pohdittava omassa tiimissä ja sitten mentävä eteenpäin.

Tiukassa paikassa vaikeuksista pitää myös keskustella oikeiden ihmisten kanssa.

– Asian merkitys korostui kovassa paikassani, jossa itselläni ei hihassani ollut enää mitään jokerikortteja. Jos lakko olisi vielä vähänkään jatkunut, olisi katastrofi ollut väistämätön.

Kova paikka opetti Prihtille sen, että asioita on ajateltava hieman laajemmin, yli omien näkemysten, ennen kuin niistä lähtee sopimaan. Riskit on pakko ennakoida.

Kolmas opetus luonteeltaan optimistiselle Prihtille oli se, ettei hommaa viedä maaliin optimismilla, vaan kovalla realismilla. Pessimisti ei missään vaiheessa saa olla.

– Olin kovan paikan yllättäessä ollut toimitusjohtajana vasta vähän yli puoli vuotta ja ajattelin, että jos tämä on tällaista jatkuvasti, ripustan kyllä hanskat naulaan. Uskon silti, ettei huono onni kaada bisnestä.

Fakta

Sampo-
Rosenlew Oy

Valmistaa muun muassa leikkuupuimureita, metsä- ja teollisuuspesukoneita ja komponentteja.

Päätuote puimurit, joista tulee tänäkin vuonna vähän yli puolet liikevaihdosta.

Työntekijöitä 500, joista määräaikaisia muutama.

Liikevaihto 90 miljoonaa euroa (2009), toissavuonna 93, kuluvan vuoden arvio 85 miljoonaa euroa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Capello erosi Englannin päävalmentajan tehtävästä

    URHEILU 8.2. 22:11 10

  2. Airbusin superjumbojen siivet tarkastetaan halkeamien takia

    ULKOMAAT 8.2. 21:54 20

  3. ToPo jatkoi Kouvojen tappioputkea

    URHEILU 8.2. 20:57 10

  4. Sambia rynnisti yllättäen loppuotteluun

    URHEILU 8.2. 20:54 10

  5. Vapailla kanavilla näkyy 12 jääkiekon MM-ottelua

    URHEILU 8.2. 20:53 11

  6. Rakennemuutoksen viikate heilahti ”kuoleman keskiviikkona”

    PS-UUTISET 8.2. 20:39 11

  7. Syyrian armeija kiihdyttänyt hyökkäyksiä Homsiin

    ULKOMAAT 8.2. 20:16 10

  8. Oulussa osoitettiin mieltä tasokkaan pohjoissuomalaisen lääkärikoulutuksen puolesta

    KOTIMAA 8.2. 18:30 30

  9. Ammattilukio vetää nuoria puoleensa

    PS-UUTISET 8.2. 16:47 31

  10. Räikkönen lipsautti hiekalle – auto korjaukseen

    URHEILU 8.2. 14:42 20

  1. Meri-Lappia esitetään yhdeksi kunnaksi

    PS-UUTISET 8.2. 11:07 1268

  2. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 278

  3. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

    KOTIMAA 3.2. 17:51 272

  4. Kuntauudistus: Lappiin kuusi kuntaa

    PS-UUTISET 8.2. 11:28 816

  5. Egyptin poliisin ja protestoijien kahakoissa kuolonuhreja

    ULKOMAAT 3.2. 22:11 1116

  6. Kuriren: Vanhuksia Tornionlaaksossa huijannut oli suomalainen

    PS-UUTISET 7.2. 09:26 112

  7. IS: Yle hyllytti Maria Jungnerin vaalien ajaksi

    KOTIMAA 4.2. 17:40 112

  8. Presidentinvaali ratkeaa vasta sunnuntai-iltana

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.2. 03:30 102

  9. Koripallomaajoukkue kellisti Portugalin

    URHEILU 15.8. 21:12 432

  10. Ranskan lentoliikennettä uhkaa maanantaina lakko

    ULKOMAAT 3.2. 22:48 92

  1. Sääkuva: Kirkonmäki

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 481

  2. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 381

  3. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

    PS-UUTISET 31.1. 08:38 4126

  4. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 278

  5. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

    KOTIMAA 3.2. 17:51 272

  6. Rovaniemen kelkkatehtaan lahjuskäräjät alkoivat – Nova-johtajat kiistävät

    PS-UUTISET 30.1. 12:12 342

  7. Kahden maan lakiviidakoiden loukussa

    PS-UUTISET 3.2. 08:54 2318

  8. Jenni Haukio vaikuttui Kemin lumilinnasta

    PS-UUTISET 2.2. 15:54 23134

  9. Lada ei ole tosikon auto

    PS-UUTISET 4.2. 17:08 2016

  10. Poliisina esiintyneet huijarit kiinni Sundsvallissa

    PS-UUTISET 31.1. 20:59 241

  1. Joulurauhaa etsimässä

    24.12. 05:30 2000

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    12.12. 10:49 2197

  3. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

    PS-UUTISET 27.1. 12:52 4911

  4. Sääkuva: Kirkonmäki

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 481

  5. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

    PS-UUTISET 31.1. 08:38 4126

  6. Huumeäitien määrä on moninkertaistunut

    PS-UUTISET 10.1. 19:57 4022

  7. Kansa kuin kauravelli

    ARVOSTELUT 4.1. 03:30 5122

  8. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 3822

  9. Kemiin loton täysosuma

    PS-UUTISET 14.1. 22:04 3822

  10. Omakotitalo paloi purkukuntoon Kemissä

    PS-UUTISET 21.1. 11:57 3612

  1. Oulussa osoitettiin mieltä tasokkaan pohjoissuomalaisen lääkärikoulutuksen puolesta

    KOTIMAA 8.2. 18:30 3 0 82

  2. Meri-Lappia esitetään yhdeksi kunnaksi

    PS-UUTISET 8.2. 11:07 12 68 61

  3. PS-UUTISET 27.5. 12:35 349 0 57

  4. Ehdoton ei ulkoistamisille

    PS-UUTISET 15.2. 21:21 33 10 55

  5. Ammattilukio vetää nuoria puoleensa

    PS-UUTISET 8.2. 16:47 3 1 31

  6. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

    PS-UUTISET 27.1. 12:52 49 11 31

  7. Oikeuskansleri: Viranomaiset toimivat oikein Talvivaaran lupa-asioissa

    KOTIMAA 8.2. 13:40 4 1 30

  8. Kansa kuin kauravelli

    ARVOSTELUT 4.1. 03:30 51 0 29

  9. Rakennemuutoksen viikate heilahti ”kuoleman keskiviikkona”

    PS-UUTISET 8.2. 20:39 1 1 24

  10. Capello erosi Englannin päävalmentajan tehtävästä

    URHEILU 8.2. 22:11 1 0 22

PS-KYSYMYS

Kuinka paljon pakkasta on liikaa?

Edellisen kysymyksen tulos

Presidentinvaalin toisella kierroksella aion äänestää?
Pekka Haavistoa
 
35%
Sauli Niinistöä
 
52%
En aio äänestää.
 
10%
En osaa sanoa.
 
3%
Annettu yhteensä 2262 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti