Tuonelan tummat verkot Kemin taidemuseossa

Kuvataide

Peräkkäisiä tapahtumia. Neljän taiteilijan nykytekstiilitaiteen teoksia Kemin taidemuseossa 30.4. saakka.

Näyttelyn tekijät Synnöve Dickhoff, Sari Hedman, Helena Kaikkonen ja Tarja Pitkänen ovat kaikki opiskelleet Taideteollisessa korkeakoulussa. Opiskelukaverit ovat sittemmin edenneet pitkälle omille taiteilijanurilleen, mutta palanneet välillä yhteisnäyttelyjen merkeissä yhteen.

Kokonaisuutena näyttelyssä vallitsee miellyttävän kalevalaisen tumma ja yhtenäinen tunnelma. Nelikon työt käyvät keskenään asialista ja hiljaista kommunikaatiota. Synnöve Dickhoffin teoksessa Hämärä on vain päällekkäin asetettuja paperiliuskoja. Ne muodostavat kirjon alkavan yön tunnelmia. Teos voisi olla illan viimeinen ikkunanäkymä, ennen kuin yksinistujan pöytälamppu vie ikkunan valosta voiton.

Hämärä tuntuu punoutuvan myös katosta laskeutuvissa Helena Kaikkosen verkoissa. Kaikkosen näkökulma on näyttelyssä ehkä eniten romantisoiva, mutta kokonaisuudessa rauhalliset työt ovat kauniita. Peräseinän mustat juurikkaat ovat omalla tavallaan uhkaavia. Lehtien tanssi toimii kuin tuulenhenkäys, joka puhaltuu metsässä kulkijan jaloissa.

Helena Kaikkosen kuoriutuneet munakennot teoksessa Mitä tapahtui tuovat kovasti mieleen Eija Isojärven 80-luvun paperitaideteokset mehiläiskennoista. Näyttelyssä symbolit liittyvät lapsuuteen, uudistumiseen ja syntymään luonnossa. Vastaavasti myös kuolema ja poistuminen ovat läsnä. Elämän aikana kuluu tuhansia sukkia ja lopulta ne ovat reikäisiä ja käyttökelvottomia.

Tekijät haluavat myös kunnioittaa äidiltä tyttärelle periytyvää käsityöperinnettä. Sari Hedmanin valokuvien tyttö virkkaa virkkaamistaan loputonta patalappua kuin hyvittääkseen huonoa omaatuntoa. Ja Synnöve Dickhoffin Puuttuvat tyttäret puhuu vaatettajien historiasta. Näyttelyn pellavaisessa patinassa se tuntuu muistuttavan noitavainoista ja tyttölasten kohtelusta.

Ehkäpä jotain naisellista on myös Tarja Pitkäsen liimalla jäykistetyissä lankafiguureissa. Pitkänen pistää hahmonsa liikkumaan myös animaationa. Temppu on yksinkertainen, mutta hahmot saavat vauhtia.

Näyttelyn yksittäisistä teoksista Synnöve Dichoffin työt ovat mielenkiintoisimpia. Tosin kaunokirjoitettujen lauseiden liittäminen teoksiin tuntuu tutulta ja turhalta. Dichoffin teos Peräkkäisiä tapahtumia tarjoaa meille rivin aina uudestaan kirjoitettuja raamattuja. Niiden musta olemus kertoo kulumisesta ja palamisesta. Kirjojen takia on käyty sotia. Ja niiden tekijät ovat monesti kärsineitä ja unohdettuja. Kuten historian tuhansien sotisopien hiljaiset naispuoliset kutojat.

Näyttelykokonaisuutena Peräkkäisiä tapahtumia on lopulta melko takuuvarmaa tekstiilitaidetta ja tekijöiltä on vuosien varrella nähty mielenkiintoisempiakin aiheita. Näyttelyn tekijät edustavat jokseenkin selkeästi yhtä tekstiilitaiteen koulukuntaa ja ikäpolvea.

Toisaalta kaikki tekijät ovat tehneet vuosien varrella hyvinkin mielenkiintoisia kokeiluja. Sukat, kennot ja patalaput eivät ole aiheina enää vallankumouksellisia. Mutta näyttelyssä viehättää se, miten teosten välille syntyy ajatuksellisia ja kerronnallisia siltoja.

Richard Kautto