Arvostelut

Päivitetty 8.4.2010 08:41, julkaistu 1.4.2010 14:14

Tuonelan tummat verkot Kemin taidemuseossa

Synnöve Dichoffin Puuttuvat tyttäret.

Kuvataide

Peräkkäisiä tapahtumia. Neljän taiteilijan nykytekstiilitaiteen teoksia Kemin taidemuseossa 30.4. saakka.

Näyttelyn tekijät Synnöve Dickhoff, Sari Hedman, Helena Kaikkonen ja Tarja Pitkänen ovat kaikki opiskelleet Taideteollisessa korkeakoulussa. Opiskelukaverit ovat sittemmin edenneet pitkälle omille taiteilijanurilleen, mutta palanneet välillä yhteisnäyttelyjen merkeissä yhteen.

Kokonaisuutena näyttelyssä vallitsee miellyttävän kalevalaisen tumma ja yhtenäinen tunnelma. Nelikon työt käyvät keskenään asialista ja hiljaista kommunikaatiota. Synnöve Dickhoffin teoksessa Hämärä on vain päällekkäin asetettuja paperiliuskoja. Ne muodostavat kirjon alkavan yön tunnelmia. Teos voisi olla illan viimeinen ikkunanäkymä, ennen kuin yksinistujan pöytälamppu vie ikkunan valosta voiton.

Hämärä tuntuu punoutuvan myös katosta laskeutuvissa Helena Kaikkosen verkoissa. Kaikkosen näkökulma on näyttelyssä ehkä eniten romantisoiva, mutta kokonaisuudessa rauhalliset työt ovat kauniita. Peräseinän mustat juurikkaat ovat omalla tavallaan uhkaavia. Lehtien tanssi toimii kuin tuulenhenkäys, joka puhaltuu metsässä kulkijan jaloissa.

Helena Kaikkosen kuoriutuneet munakennot teoksessa Mitä tapahtui tuovat kovasti mieleen Eija Isojärven 80-luvun paperitaideteokset mehiläiskennoista. Näyttelyssä symbolit liittyvät lapsuuteen, uudistumiseen ja syntymään luonnossa. Vastaavasti myös kuolema ja poistuminen ovat läsnä. Elämän aikana kuluu tuhansia sukkia ja lopulta ne ovat reikäisiä ja käyttökelvottomia.

Tekijät haluavat myös kunnioittaa äidiltä tyttärelle periytyvää käsityöperinnettä. Sari Hedmanin valokuvien tyttö virkkaa virkkaamistaan loputonta patalappua kuin hyvittääkseen huonoa omaatuntoa. Ja Synnöve Dickhoffin Puuttuvat tyttäret puhuu vaatettajien historiasta. Näyttelyn pellavaisessa patinassa se tuntuu muistuttavan noitavainoista ja tyttölasten kohtelusta.

Ehkäpä jotain naisellista on myös Tarja Pitkäsen liimalla jäykistetyissä lankafiguureissa. Pitkänen pistää hahmonsa liikkumaan myös animaationa. Temppu on yksinkertainen, mutta hahmot saavat vauhtia.

Näyttelyn yksittäisistä teoksista Synnöve Dichoffin työt ovat mielenkiintoisimpia. Tosin kaunokirjoitettujen lauseiden liittäminen teoksiin tuntuu tutulta ja turhalta. Dichoffin teos Peräkkäisiä tapahtumia tarjoaa meille rivin aina uudestaan kirjoitettuja raamattuja. Niiden musta olemus kertoo kulumisesta ja palamisesta. Kirjojen takia on käyty sotia. Ja niiden tekijät ovat monesti kärsineitä ja unohdettuja. Kuten historian tuhansien sotisopien hiljaiset naispuoliset kutojat.

Näyttelykokonaisuutena Peräkkäisiä tapahtumia on lopulta melko takuuvarmaa tekstiilitaidetta ja tekijöiltä on vuosien varrella nähty mielenkiintoisempiakin aiheita. Näyttelyn tekijät edustavat jokseenkin selkeästi yhtä tekstiilitaiteen koulukuntaa ja ikäpolvea.

Toisaalta kaikki tekijät ovat tehneet vuosien varrella hyvinkin mielenkiintoisia kokeiluja. Sukat, kennot ja patalaput eivät ole aiheina enää vallankumouksellisia. Mutta näyttelyssä viehättää se, miten teosten välille syntyy ajatuksellisia ja kerronnallisia siltoja.

Richard Kautto


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Perheelle tuomiot huume- ja rahanpesuvyyhdessä

    KOTIMAA 4.2. 16:55 00

  2. Talven pakkasennätys rikottu

    PS-UUTISET 1.2. 10:27 91

  3. Uudellamaalla vakavia kolareita, sairaaloiden valmiutta nostettu

    KOTIMAA 3.2. 13:48 00

  4. Useat junat myöhästyvät yli tunnin

    KOTIMAA 3.2. 13:49 00

  5. Tervolan tyttö vauhdissa

    URHEILU 4.2. 16:10 20

  6. Palvelutalossa paloi Turussa

    KOTIMAA 4.2. 15:13 10

  7. Breivik halusi pommittaa myös norjalaisviestimiä

    ULKOMAAT 4.2. 13:13 10

  8. Rajavartiosto käännytti venäläismiehen

    PS-UUTISET 4.2. 11:10 10

  9. Rattijuoppo poliisin haaviin Kolarissa

    PS-UUTISET 4.2. 10:39 10

  10. Henkilöauto törmäsi kahteen hirveen - kuski poistui paikalta

    PS-UUTISET 4.2. 10:34 20

  1. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 320

  2. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

    KOTIMAA 3.2. 17:51 181

  3. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 97

  4. Botnia Mill Service vähentää 33 Kemissä

    TALOUS 3.2. 17:50 96

  5. Joulurauhaa etsimässä

    TALOUS 24.12. 05:30 1956

  6. Pyörätie Taroniemestä Närkkiin

    PS-UUTISET 27.1. 15:59 284

  7. Flunssa riivaa Meri-Lapissa

    PS-UUTISET 3.2. 17:51 85

  8. Kolme loukkaantui pasin ja bussin kolarissa

    KOTIMAA 3.2. 17:34 85

  9. Kirpeän vaalisään vaikutuksista monta tulkintaa

    KOTIMAA 3.2. 17:18 85

  10. Ryynänen kohtasi ladulla ”mystisen muurin”

    URHEILU 3.2. 18:08 75

  1. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 320

  2. Sääkuva: Aavasaksa –32 astetta

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 311

  3. Pyörätie Taroniemestä Närkkiin

    PS-UUTISET 27.1. 15:59 284

  4. Tulipalo ajoi oppilaat ulos Putaan koululla

    PS-UUTISET 31.1. 12:24 2514

  5. Katso: Avajaiskuvia Lumilinnasta

    PS-UUTISET 28.1. 22:30 2327

  6. Nuoria miehiä uhkaa erakoituminen

    PS-UUTISET 30.1. 08:32 2225

  7. Nainen kuoli talopalossa

    PS-UUTISET 29.1. 13:14 223

  8. Automaatin lähtö Karungista varmaa

    PS-UUTISET 27.1. 15:46 2715

  9. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

    PS-UUTISET 31.1. 08:38 2024

  10. Peräänajo Simossa

    PS-UUTISET 28.1. 19:16 200

  1. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    12.12. 10:49 2137

  2. Joulurauhaa etsimässä

    24.12. 05:30 1957

  3. Kansa kuin kauravelli

    ARVOSTELUT 4.1. 03:30 467

  4. Kuolonkolari katkaisi nelostien Tervolassa

    PS-UUTISET 8.1. 19:05 3610

  5. Huumeäitien määrä on moninkertaistunut

    PS-UUTISET 10.1. 19:57 3522

  6. Kemiin loton täysosuma

    PS-UUTISET 14.1. 22:04 3522

  7. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

    PS-UUTISET 27.1. 12:52 3310

  8. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 3210

  9. EU edelleen kuulolla Fennovoiman ydinvoimahankkeessa

    PS-UUTISET 13.1. 10:35 328

  10. Finnair jysäytti pommin: Kajaanin lennot loppuvat

    KOTIMAA 4.1. 18:54 328

  1. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 9 7 1070

  2. Botnia Mill Service vähentää 33 Kemissä

    TALOUS 3.2. 17:50 8 6 641

  3. Flunssa riivaa Meri-Lapissa

    PS-UUTISET 3.2. 17:51 8 5 427

  4. PS-UUTISET 27.5. 12:35 346 0 245

  5. Väyrynen perusti virtuaalityöryhmän keskittämistä vastaan

    KOTIMAA 3.2. 22:15 4 1 244

  6. Jenni Haukio vaikuttui Kemin lumilinnasta

    PS-UUTISET 2.2. 15:54 16 110 230

  7. Kymmenen koputteli matkailuauton rakenteissa

    KOTIMAA 4.2. 11:13 1 0 226

  8. Kylmyydestä pimeyden kautta valoon

    ARVOSTELUT 3.2. 03:30 11 0 212

  9. Henkilöauto törmäsi kahteen hirveen - kuski poistui paikalta

    PS-UUTISET 4.2. 10:34 2 0 191

  10. Pohjoisten merien jääkato syynä Euroopan hyytävään säähän

    KOTIMAA 4.2. 09:34 1 1 172

PS-KYSYMYS

Kuinka paljon pakkasta on liikaa?

Edellisen kysymyksen tulos

Presidentinvaalin toisella kierroksella aion äänestää?
Pekka Haavistoa
 
35%
Sauli Niinistöä
 
52%
En aio äänestää.
 
10%
En osaa sanoa.
 
3%
Annettu yhteensä 2262 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti