Arvostelut

Päivitetty 30.4.2010 13:24, julkaistu 23.4.2010 08:12

Isä, älä lyö!

Peter Franzeacute;nin esikoisteos ansaitsee huomiota ennen kaikkea onnistuneena romaanina.

Kirjat

 

Peter Franzén: Tumman

veden päällä. 320 sivua.

Tammi 2010.

 

 

Peter Franzénin (s. 1971) omiin lapsuuskokemuksiin pohjaava esikoiromaani Tumman veden päällä on saanut runsaasti huomiota. Yksi syy on tietysti se, että kirjoittaja on jo entuudestaan median tuttu. Toinen on kirjan arka aihe, perheväkivalta.

Franzénin esikoisteos ansaitsee kuitenkin huomiota ennen kaikkea onnistuneena romaanina. Kirja kuvaa elävästi ja satuttavasti keskushenkilönsä nuoren Peterin eli Peten paria lapsuusvuotta koulun aloittamisen molemmin puolin.

Franzén malttaa olla mässäilemättä väkivallalla. Hän tarkastelee perhesuhteita uteliaan, hämmentyneen ja pelokkaan mutta usein myös onnellisen pikkupojan silmin ja korvin. Peten elämä ei ole vain uhkaa ja ahdistusta, vaan siinä on paljon myös vapauttavia hyvän olon ja riemunkin aikoja tai ainakin hetkiä.

Lyhyet, tiukat lauseet ja minäkertojan tarkat havainnot itsestä ja ympäristöstä tekevät tilanteista konkreetin ja uskottavan tuntuisia, ja lapsen kokemuksiin on siksi helppo eläytyä.

Aikuisten maailma näyttäytyy Petelle käsittämättömänä ja ennakoimattomana. Ihailua herättävä, poliisina työskentelevä isäpuoli muuttuu humalassa kuin taikaiskusta tunnistamattomaksi raivopääksi, kunnes anelee pian taas anteeksiantoa ja lupaa itkien parantaa tapansa. Lapsen on pakko olla tarkkana, että osaa kulloinkin olla oikealla tavalla.

Tärkein tuki on pappa

Tumman joen päällä tuo helposti mieleen muutaman vuoden takaisen toisen vaikuttavan omaelämäkerrallisen lapsuuskuvauksen, nimittäin Hannu Väisäsen Vanikan palat. Myöskään Väisäsen pikkupojan Anteron lapsuus ei suju lastenoikeuksien julistuksen mukaisesti.

Väisäsen romaanissa raskaita kokemuksia tasapainottaa railakas huumori ja tilannekomiikka. Kirjailija laastaroi lapsuutensa kipeitä asioita nauramalla niille kuin kommelluksille.

Franzén on totisempi. Hän ottaa niskalenkin lapsuudestaan kirjoittamalla Petestään kotielämän pimeistä puolista huolimatta varsin tavallisen pikkupojan, jonka ympärillä on paljon myös suojaa ja rakkautta.

Vaikka romaanissa on selkeä hyvät-pahat-asetelma, henkilökuvat eivät ole mustavalkoisia. Petelle rakas ja lapsiaan vilpittömästi rakastava äiti ei aina osaa toimia kriisitilanteissa parhain päin, ja mustasukkainen isäpuolikin on kaikessa raadollisuudessaan lähes traaginen.

Biologisessa isässä on stadin slangeineen tyypittelyä, mutta hahmo on inhimillinen ja hauska, ja isovanhemmista erityisesti viisaaseen ja leikkisään pappaan ihastuu välittömästi. Jos kaikilla lapsilla olisi tällainen isovanhempi, lastenpsykiatrian jonot lyhenisivät huomattavasti.

Katso minuun pienehen

Saattaa olla, että Keminmaalla lapsuutensa viettäneen Franzénin romaania luetaan näillä seuduin tunnistettavuuksia etsien. Suosittelen kuitenkin unohtamaan tirkistelyn, vaikka Franzén käyttääkin ihmisistä ja paikoista niiden oikeita nimiä ja hyödyntää osuvasti entisen kotiseutunsa puhetapaa. Teos on puhtaasti kaunokirjallinen ja palkitsevimmillaan juuri sellaisena.

Peten maailmasta jokainen löytää lapsuusmuistojaan. Franzén erittelee Peten puuhia, ajatuksia ja tunteita havainnollisesti ja kuvaa hänen arkuuttaan, syyllisyydentuntojaan ja pelkojaan riipaisevasti. Aika ajoin tuntee suorastaan pakottavaa tarvetta rientää hänen avukseen.

Lyhyitä lukuja lukee kuin napakoita tilannenovelleja, mutta Franzén piirtää romaaniinsa myös pitkää juonellista kaarta vastavoimineen, kliimakseineen ja käännekohtineen. Tekniikka toimii, vaikka onkin perinteinen.

Romaanin pääaihe on kieltämättä rankka ja pohjavire tumma. Mutta tumman veden pinnalla on runsaasti valon läikkeitä, ja seesteinen lopetus luo toivoa paremmasta. Samalla romaani toimii väkevänä hätähuutona turvallisen lapsuuden puolesta.

Raija Hakala


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Urpilaiselta ei heru kantaa SDP:n puoluesihteeristä

    KOTIMAA 24.5. 13:28 00

  2. Demaripomojen paikat jaettiin käytännössä jo aamutuimaan

    KOTIMAA 24.5. 11:58 00

  3. Yllätys: Vahva ehdokas vetäytyy demarien puoluesihteerikisasta

    KOTIMAA 24.5. 11:23 10

  4. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1424

  5. The Howl julkaisee kakkosalbuminsa

    KULTTUURI 24.5. 11:52 10

  6. Norjassa lakko on sulkenut koulut ja päiväkodit

    ULKOMAAT 24.5. 11:49 00

  7. Pikkarainen nappasi välieräpaikan EM-uinneissa

    URHEILU 24.5. 11:51 00

  8. USA:n ydinsukellusveneessä riehuu tulipalo

    ULKOMAAT 24.5. 11:50 00

  9. Jaakko ja Jay Euroopan kiertueelle

    KULTTUURI 24.5. 11:09 10

  10. Kolme bändiä Keminmaan olutwestareille

    KULTTUURI 24.5. 11:10 20

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1424

  3. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 624

  4. Arina pienensi sähkölaskuaan reippaasti

    TALOUS 23.5. 13:35 52

  5. Kemin teatterin katsomot entistä täydempiä

    KULTTUURI 23.5. 10:10 54

  6. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 49

  7. JYP voitti Suomen mestaruuden

    URHEILU 23.4. 21:37 179

  8. Glamouria ja hienoja säveliä

    ARVOSTELUT 23.4. 04:30 281

  9. Museopaloa tutkitaan törkeänä vahingontekona

    PS-UUTISET 10.5. 08:55 201

  10. Joka kymmenes vaihtaisi naapurinsa Pohjois-Suomessa

    PS-UUTISET 10.5. 10:41 226

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5711

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  5. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 997

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1327

  7. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 437

  8. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 1087

  9. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 367

  10. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 341

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  7. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15913

  10. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  1. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 14 24 929

  2. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 9 448

  3. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 9 448

  4. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 6 0 196

  5. Iltalehti: Kalle Palanderin ura on ohi

    URHEILU 24.5. 09:05 1 1 135

  6. Yhteinen tekeminen palkitaan luokkaretkellä

    PS-UUTISET 23.5. 16:38 2 0 129

  7. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 7 2 111

  8. Torniossa tuli levisi takasta

    PS-UUTISET 23.5. 12:42 1 0 110

  9. Valinnat heijastavat Sdp:n ja keskustan tilaa

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 1 0 106

  10. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    PS-UUTISET 23.5. 09:23 2 9 96

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti