Masennuksen anatomia
- Kari Hanhisuanto käsittelee vakavaa aiheitta, masennusta, ja kytkee sen kemiläisen suuryrityskulttuurin toimintatapoihin.
Kirjat
Kari Hanhisuanto: Hiekkalinna. 224 sivua. Myllylahti 2010.Nykyhetki on menneen ja tulevaisuuden, muistojen ja odotusten leikkauspiste, ei juuri muuta. Masentunut henkilö ei odota tulevaisuudelta mitään, eikä siksi elä edes nykyhetkessä.Tämä johtaa elämänhalun katoamiseen, minkä kuvausta taas pidetään usein merkkinä siitä, että kyseessä on masennuksen kuvaus.
Ja ei kai tämä aivan väärin olekaan, jos ajatellaan vaikka Kiven runoa Ikävyys tai Eino Leinon Elegiaa. Mistä muusta niissä voisi olla kyse kuin masennuksen kuvauksesta?
Vaiva siis tunnetaan, mutta tunnetaanko parannuskeino?
Hanhisuannon romaanin väite on ymmärtääkseni se, että masentuneen ei kannata etsiä apua työyhteisöstään tai terveydenhuollosta. Jos apu löytyy, se tulee omasta itsestä ja perheen tuesta. Parantuminen on kuitenkin monimutkainen ja yksilöllinen prosessi, johon liittyy monia ennakoimattomiakin piirteitä, eikä takuuta tietenkään ole.
Kari Hanhisuanto on käsitellyt perheensisäistä dynamiikkaa myös aikaisemmissa romaaneissaan, ja varsin ansiokkaasti hän työnsä nytkin tekee. Vaikka romaanin paino on päähenkilön mielenliikkeiden kirjaamisessa, niin perheen ja erityisesti puolison osuus aviomiehen paranemisprosessissa tulee tarkasti valotetuksi. Helppoa ei ole kummallakaan osapuolella.
Lukija saa myös tietoa – näin uskallan väittää – kemiläisen suuryrityskulttuurin mustista puolista. Kuva ei ole järin kaunis.
Kun kyseessä on kuitenkin kaunokirjallinen teos, on muutama varaus paikallaan. Kirjailijan työväline sekä työn kohde on lopultakin kieli. Kirjallisuuden kielellä on erityinen suhde muuhun kielenkäyttöön; tätä suhdetta voisi kutsua ironiseksi. Mutta ironia ei toimi, jos sanonta on epätarkkaa.
Hanhisuanto veistää usein hyvää jälkeä, mutta kohdakkain toivoisi paremmin tahkottua kirvestä. Toinen ongelma on romaanin rakenteessa.
Lyhyet, hiukan hengästyneet luvut ja erityisesti kerronnan aikarakenteen katkova sivuhenkilön itsemurhakuvaus eivät tue romaanin varsinaiseksi sisällöksi hahmottuvaa paranemisprosessin kuvausta.
Matti Ylipiessa
