Arvostelut

Päivitetty 10.5.2010 08:12, julkaistu 7.5.2010 09:23

Karhean rehellistä itsetilitystä

Anssi Hanhela on parhaimmillaan voimakasvetoisessa Kevät-maalauksessaan .

Kuvataide

Anssi Hanhelan maalauksia Galleria Art Halvaressa Oulun Saarelassa 23.5.2010 saakka.

Kemistä Haukiputaalle muuttaneen kuvataiteilijan Anssi Hanhelan öljyväri-, akryyli- ja sekatekniikkamaalaukset painottuvat yhä osoittavammin seksuaalisymboliikkaan. Kun teokset vielä kaksi vuotta sitten olivat pääosin leikkisästi maalailevia, uusimman näyttelyn päätunnelma on ahdistava, jopa epätoivoinen.

Ellei galleristi Erkki Halvari olisi liittänyt näyttelyyn myös varhaisempia, mm. kahta vahvaa ja valoisaa Kevät-aiheista öljyvärimaalausta ja ellei uusinkin Kevät -maalaus viittaisi toivon mahdollisuuteen, raskas mieliala tempaisi katsojankin mukaansa.

Raitapaitainen mies

Mikä taiteilijan sitten on syössyt lähes totaaliseen synkkyyteen? Eksistentiaalinen ahdistus on usein luovuuden tumma seuralainen. Sen pohjimmaisia syitä lienee elämän mielekkyyden kadottaminen.

Anssi Hanhela on asettunut itse maalauksiinsa karkeavetoisena, raitapaitaisena miehenköriläänä, joka ei osaa tarkastella itseään etäämpää kuin omista ympyröistään käsin ja joka on riippuvuuksiensa ja halujensa vanki.

Naisesta on tullut fyysisen vetovoimansa menettänyt, päätön Taakka, jonka mies lopulta viskaa menemään maalauksessa Taakka pois. Mutta miksi hän ei silti ole helpottunut, vaan kääntyy katsomaan maassa makaavaa kasvot häpeästä punaisina?

Itsetuhoisimmillaan miehen ajatukset ovat groteskeissa sarjoissa Aamu ja Aamulla. Maripaita pellolla, omakuvista arvoituksellisin, voisi viitata tiettyyn ajatusleikkiin eli millaista olisi liittyä Suomussalmen Hiljaisen kansan seuraan?

Itseruodinta – yksinäisyyden, riippuvuuden ja ahdistuksen kokemukset – kulminoituvat akvarellissa Illanvietto. Tapahtuman keskiönä on huone, jonka toisella laidalla on liesi, toisella ovi, jolla seisoo haamumainen nainen. Humaltunut mies istuu pöydän edessä sohvalla kahden pirun saartamana.

Sisällön keskitys on luja, kompositio kurinalainen ja tummat värivalinnat kuvaavia. Tässä on näyttelyn rehellisin ja ravisuttavin maalaus.

Taide on näkemysten, kokemusten ja tunteiden jakamista, itsensä täyttä alttiiksi asettamista. Nimenomaan siinä onkin Hanhelan näyttelyn aidoin anti.

Soile Seppä


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Talven pakkasennätys rikottu

    PS-UUTISET 1.2. 10:27 91

  2. Uudellamaalla vakavia kolareita, sairaaloiden valmiutta nostettu

    KOTIMAA 3.2. 13:48 00

  3. Useat junat myöhästyvät yli tunnin

    KOTIMAA 3.2. 13:49 00

  4. Tervolan tyttö vauhdissa

    URHEILU 4.2. 16:10 20

  5. Palvelutalossa paloi Turussa

    KOTIMAA 4.2. 15:13 10

  6. Breivik halusi pommittaa myös norjalaisviestimiä

    ULKOMAAT 4.2. 13:13 10

  7. Rajavartiosto käännytti venäläismiehen

    PS-UUTISET 4.2. 11:10 10

  8. Rattijuoppo poliisin haaviin Kolarissa

    PS-UUTISET 4.2. 10:39 10

  9. Henkilöauto törmäsi kahteen hirveen - kuski poistui paikalta

    PS-UUTISET 4.2. 10:34 20

  10. Kaukojunat pahimmillaan pari tuntia myöhässä

    KOTIMAA 4.2. 13:09 10

  1. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 320

  2. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

    KOTIMAA 3.2. 17:51 181

  3. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 97

  4. Botnia Mill Service vähentää 33 Kemissä

    TALOUS 3.2. 17:50 96

  5. Joulurauhaa etsimässä

    TALOUS 24.12. 05:30 1956

  6. Pyörätie Taroniemestä Närkkiin

    PS-UUTISET 27.1. 15:59 284

  7. Flunssa riivaa Meri-Lapissa

    PS-UUTISET 3.2. 17:51 85

  8. Kolme loukkaantui pasin ja bussin kolarissa

    KOTIMAA 3.2. 17:34 85

  9. Kirpeän vaalisään vaikutuksista monta tulkintaa

    KOTIMAA 3.2. 17:18 85

  10. Ryynänen kohtasi ladulla ”mystisen muurin”

    URHEILU 3.2. 18:08 75

  1. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 320

  2. Sääkuva: Aavasaksa –32 astetta

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 311

  3. Pyörätie Taroniemestä Närkkiin

    PS-UUTISET 27.1. 15:59 284

  4. Tulipalo ajoi oppilaat ulos Putaan koululla

    PS-UUTISET 31.1. 12:24 2514

  5. Katso: Avajaiskuvia Lumilinnasta

    PS-UUTISET 28.1. 22:30 2327

  6. Nuoria miehiä uhkaa erakoituminen

    PS-UUTISET 30.1. 08:32 2225

  7. Nainen kuoli talopalossa

    PS-UUTISET 29.1. 13:14 223

  8. Automaatin lähtö Karungista varmaa

    PS-UUTISET 27.1. 15:46 2715

  9. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

    PS-UUTISET 31.1. 08:38 2024

  10. Peräänajo Simossa

    PS-UUTISET 28.1. 19:16 200

  1. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    12.12. 10:49 2137

  2. Joulurauhaa etsimässä

    24.12. 05:30 1957

  3. Kansa kuin kauravelli

    ARVOSTELUT 4.1. 03:30 467

  4. Kuolonkolari katkaisi nelostien Tervolassa

    PS-UUTISET 8.1. 19:05 3610

  5. Huumeäitien määrä on moninkertaistunut

    PS-UUTISET 10.1. 19:57 3522

  6. Kemiin loton täysosuma

    PS-UUTISET 14.1. 22:04 3522

  7. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

    PS-UUTISET 27.1. 12:52 3310

  8. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 3210

  9. EU edelleen kuulolla Fennovoiman ydinvoimahankkeessa

    PS-UUTISET 13.1. 10:35 328

  10. Finnair jysäytti pommin: Kajaanin lennot loppuvat

    KOTIMAA 4.1. 18:54 328

  1. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 9 7 1070

  2. Botnia Mill Service vähentää 33 Kemissä

    TALOUS 3.2. 17:50 8 6 641

  3. Flunssa riivaa Meri-Lapissa

    PS-UUTISET 3.2. 17:51 8 5 427

  4. PS-UUTISET 27.5. 12:35 346 0 245

  5. Väyrynen perusti virtuaalityöryhmän keskittämistä vastaan

    KOTIMAA 3.2. 22:15 4 1 244

  6. Jenni Haukio vaikuttui Kemin lumilinnasta

    PS-UUTISET 2.2. 15:54 16 110 230

  7. Kymmenen koputteli matkailuauton rakenteissa

    KOTIMAA 4.2. 11:13 1 0 226

  8. Kylmyydestä pimeyden kautta valoon

    ARVOSTELUT 3.2. 03:30 11 0 212

  9. Henkilöauto törmäsi kahteen hirveen - kuski poistui paikalta

    PS-UUTISET 4.2. 10:34 2 0 191

  10. Pohjoisten merien jääkato syynä Euroopan hyytävään säähän

    KOTIMAA 4.2. 09:34 1 1 172

PS-KYSYMYS

Kuinka paljon pakkasta on liikaa?

Edellisen kysymyksen tulos

Presidentinvaalin toisella kierroksella aion äänestää?
Pekka Haavistoa
 
35%
Sauli Niinistöä
 
52%
En aio äänestää.
 
10%
En osaa sanoa.
 
3%
Annettu yhteensä 2262 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti