Arvostelut

Päivitetty 1.6.2010 08:37, julkaistu 30.5.2010 16:12

Vakavasti, herkästi ja svengaavasti

Tornion Mieskuoron lauantainen konsertti oli suoranainen menestys. Marika Salminen johti miehet innoittuneeseen kokonaisuuteen. Flyygelin äärellä Mika Vähärautio.

Konsertit

Tornion Mieskuoro ...he eivät kuole koskaan. Johtajina Marika Salminen ja Timo Kuusisto. Mika Vähärautio, piano ja Pekka Isorättyä, lausunta. Joentalolla Torniossa 29.5.2010.

Aluksi täytyy heti sanoa, että harvoin olen parituntisessa kuorokonsertissa viihtynyt niin hyvin kuin Tornion Mieskuoron kevätkonsertissa lauantai-iltana Joentalolla. Laulajaveljiä olisi kuunnellut vielä pidempäänkin, sillä kokonaisuus vaan parani loppua kohden, ja lopun semmarimeininki vapautti loputkin jännitykset esityksistä.

Marika Salminen on johdattanut kahden vuoden aikana kuoron uusille urille menestyksekkäästi. Siinä missä olemme saaneet lehdistä lukea, että eteläisemmässä Suomessa kuorot potevat mieskatoa, niin Torniossa tilanne on toinen. Vaikka laulut eivät aina aivan puhtaasti soineetkaan niin kokonaisuudesta muodostui vallan nautittava. Kukapa sitä olisi kertaheitolla täydellinen, taiteelliset ehyet kokonaisuudet ja paneutuminen kuorolaulun maailmaan välittyivät kyllä illan konsertista.

Joentalon akustiikka ei ole maailman paras musiikkiesityksille kuivan akustiikkansa tähden. Ja jälkikaikua lyhensi vielä salintäysi yleisö. Siinä missä perinteinen Madetojan Hän kulkevi kuin yli kukkien avasi herkästi konsertin, imaisi Juice Leskisen Musta aurinko nousee jo svengaavasti mukaansa. Solistina esiintyneenä Petri Buskalla on komea ääni, jota olisi kuunnellut pidempäänkin.

Hienon soolon lauloi myös Matti Palmgren, Vihreissä niityissä oli soinnin hurmaa. Kuoron säestyksellinen osuus nousi esiin Vilénin laulussa Vuorilla kulkevat suuret tuulet. Matti Junes lauloi soolon kokeneen solistin lailla. Otto Palmgrenin Heijastus onnistui erittäin kaunissointisesti. Ajateltua tulkintaa kuultiin myös perinteisessä Toivo Kuulan säveltämässä mieskuorolaulussa Virta venhettä vie. Se tuli kuorosta suoraan kuin selkärangasta.

Juha Vainion Sellaista elämä on jatkoi hienoa kuoromeininkiä kun vielä solisteina laulaneet Timo Kuusisto, Jorma Salmi, Matti Poranen ja Pertti Hanhirova ottivat mielenpainuvasti paikkansa kuoron edessä. Timo Kuusiston johtaman Leskisen Kaksoiselämää jälkeen seurasi Valssaaja konepajalla, joka antoi loistavan virallisen päätöksen kokonaisuudelle päätyen raikuviin suosionosoituksiin.

Muutamissa esityksissä Mika Vähärautio sitoi kappaleita flyygelin ääressä asiaankuuluvalla tavalla ja yleisön nauruhermoja kutkuttelivat Pekka Isorättyä oivallisesti lausumat runot.

Tätä kevätkonserttia voi hyvillä mielin pitää Tornion Mieskuoron yhtenä merkkipaaluna tulevaisuudessakin.

EJ Posti


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Capello erosi Englannin päävalmentajan tehtävästä

    URHEILU 8.2. 22:11 10

  2. Airbusin superjumbojen siivet tarkastetaan halkeamien takia

    ULKOMAAT 8.2. 21:54 20

  3. ToPo jatkoi Kouvojen tappioputkea

    URHEILU 8.2. 20:57 10

  4. Sambia rynnisti yllättäen loppuotteluun

    URHEILU 8.2. 20:54 10

  5. Vapailla kanavilla näkyy 12 jääkiekon MM-ottelua

    URHEILU 8.2. 20:53 11

  6. Rakennemuutoksen viikate heilahti ”kuoleman keskiviikkona”

    PS-UUTISET 8.2. 20:39 11

  7. Syyrian armeija kiihdyttänyt hyökkäyksiä Homsiin

    ULKOMAAT 8.2. 20:16 10

  8. Oulussa osoitettiin mieltä tasokkaan pohjoissuomalaisen lääkärikoulutuksen puolesta

    KOTIMAA 8.2. 18:30 30

  9. Ammattilukio vetää nuoria puoleensa

    PS-UUTISET 8.2. 16:47 31

  10. Räikkönen lipsautti hiekalle – auto korjaukseen

    URHEILU 8.2. 14:42 20

  1. Meri-Lappia esitetään yhdeksi kunnaksi

    PS-UUTISET 8.2. 11:07 1268

  2. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 288

  3. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

    KOTIMAA 3.2. 17:51 272

  4. Kuntauudistus: Lappiin kuusi kuntaa

    PS-UUTISET 8.2. 11:28 816

  5. IS: Yle hyllytti Maria Jungnerin vaalien ajaksi

    KOTIMAA 4.2. 17:40 1216

  6. Presidentinvaali ratkeaa vasta sunnuntai-iltana

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.2. 03:30 1116

  7. Haavisto sai puoli miljoonaa euroa lisää vaalirahaa

    KOTIMAA 3.2. 18:13 127

  8. Kuriren: Vanhuksia Tornionlaaksossa huijannut oli suomalainen

    PS-UUTISET 7.2. 09:26 112

  9. Roponen onnistui pakkaskisassa Venäjällä

    URHEILU 4.2. 17:20 112

  10. Egyptin poliisin ja protestoijien kahakoissa kuolonuhreja

    ULKOMAAT 3.2. 22:11 112

  1. Sääkuva: Kirkonmäki

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 481

  2. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 381

  3. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

    PS-UUTISET 31.1. 08:38 4126

  4. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 288

  5. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

    KOTIMAA 3.2. 17:51 272

  6. Rovaniemen kelkkatehtaan lahjuskäräjät alkoivat – Nova-johtajat kiistävät

    PS-UUTISET 30.1. 12:12 342

  7. Kahden maan lakiviidakoiden loukussa

    PS-UUTISET 3.2. 08:54 2318

  8. Jenni Haukio vaikuttui Kemin lumilinnasta

    PS-UUTISET 2.2. 15:54 23134

  9. Lada ei ole tosikon auto

    PS-UUTISET 4.2. 17:08 2016

  10. Poliisina esiintyneet huijarit kiinni Sundsvallissa

    PS-UUTISET 31.1. 20:59 241

  1. Joulurauhaa etsimässä

    24.12. 05:30 2000

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    12.12. 10:49 2197

  3. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

    PS-UUTISET 27.1. 12:52 4911

  4. Sääkuva: Kirkonmäki

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 481

  5. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

    PS-UUTISET 31.1. 08:38 4126

  6. Huumeäitien määrä on moninkertaistunut

    PS-UUTISET 10.1. 19:57 4022

  7. Kansa kuin kauravelli

    ARVOSTELUT 4.1. 03:30 5122

  8. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 3822

  9. Kemiin loton täysosuma

    PS-UUTISET 14.1. 22:04 3822

  10. Omakotitalo paloi purkukuntoon Kemissä

    PS-UUTISET 21.1. 11:57 3612

  1. Oulussa osoitettiin mieltä tasokkaan pohjoissuomalaisen lääkärikoulutuksen puolesta

    KOTIMAA 8.2. 18:30 3 0 89

  2. PS-UUTISET 27.5. 12:35 349 0 75

  3. Meri-Lappia esitetään yhdeksi kunnaksi

    PS-UUTISET 8.2. 11:07 12 68 64

  4. Ehdoton ei ulkoistamisille

    PS-UUTISET 15.2. 21:21 33 10 60

  5. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

    PS-UUTISET 27.1. 12:52 49 11 41

  6. Ammattilukio vetää nuoria puoleensa

    PS-UUTISET 8.2. 16:47 3 1 35

  7. Oikeuskansleri: Viranomaiset toimivat oikein Talvivaaran lupa-asioissa

    KOTIMAA 8.2. 13:40 4 1 33

  8. Kansa kuin kauravelli

    ARVOSTELUT 4.1. 03:30 51 0 30

  9. Capello erosi Englannin päävalmentajan tehtävästä

    URHEILU 8.2. 22:11 1 0 28

  10. Rakennemuutoksen viikate heilahti ”kuoleman keskiviikkona”

    PS-UUTISET 8.2. 20:39 1 1 27

PS-KYSYMYS

Kuinka paljon pakkasta on liikaa?

Edellisen kysymyksen tulos

Presidentinvaalin toisella kierroksella aion äänestää?
Pekka Haavistoa
 
35%
Sauli Niinistöä
 
52%
En aio äänestää.
 
10%
En osaa sanoa.
 
3%
Annettu yhteensä 2262 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti