Arvostelut

Päivitetty 21.6.2010 03:15, julkaistu 9.6.2010 12:17

Ääniä päässä

Kirjat

J.K. Miettinen: Häiriötekijä. turbator 2010.

Turkulainen pienkustantamo turbator on julkaissut vuodesta 2007 lähtien suomalaisia genrenovelleja. Mukana ovat muun muassa kauhu, scifi ja spefi eli spekulatiivinen fiktio, jota on tarjottu yleiskäsitteeksi science fictionille ja fantasialle.

Niille on kustantamon m-kirjasarjassa annettu erityispaino, vaikka muitakin lajeja julkaistaan. Ehkä syynä on kustantaja Harri Kumpulaisen pitkäaikainen toiminta science fictionin parissa.

Kotimaista scifiä tai spefiä edustaa myös tuore novellikokoelma Häiriötekijä. Kirjoittajaksi merkitty J.K. Miettinen on salanimi, jota kustantaja kieltäytyy paljastamasta. Mistään uudesta tekijästä ei silti ole kyse.

Lajin harrastajat ovat tutustuneet häneen jo aiemmin, sillä useimmat kokoelman novelleista ovat ilmestyneet alan lehdissä.

Alku ei ole lupaava. Lehmien vapautusliikkeestä kertova Cowgirl blues on kaiketi tarkoitettu parodiaksi, mutta tarina ei vakuuta.

Taso nousee kuitenkin heti seuraavassa novellissa, joka kuvaa miehen raskautta. Parhaimmillaan se tuo mieleen John Varleyn sukupuolten eroja oivaltavasti käsittelevän novellin Vaihdon ehdot.

Eikä seuraavassakaan, Vaihtokauppa-nimisessä tarinassa ole moitteen sijaa. Sen päähenkilö kuulee päässään äänen, joka osoittautuu Ukko-ylijumalaksi. Tämä haluaisi kokeilla ihmisenä olemista ja ehdottaa roolien vaihtoa. Paasilinnamainen idea toimii näppärästi, ja ihmisen osa tule testattua varsin perusteellisesti.

Eri yhteyksistä poimitut novellit sisältävät monia muitakin sävyjä. Tuhatvuotias puu esimerkiksi kuvaa surumielisen kauniisti elämän salaperäistä rytmiä. Joutsenlaulussa taas Maa on ihmisineen tiensä päässä, kun Aurinko on kuluttanut itsensä loppuun ennakoitua nopeammin. Jonkin loppumisesta syntyy kuitenkin aina jotain uutta.

On yllättävää, ettei J.K. Miettinen ole voittanut yhtään novellikilpailua. Hänen parhaat tarinansa ovat nimittäin hyviä.

Eivät toki kaikki, ja myös hyvissä teksteissä on tiettyä epätasaisuutta, mutta se on niin yleistä tämäntyyppisissä kertomuksissa, ettei asiaan kannata kiinnittää liiaksi huomiota. Marginaalissa liikutaan rajan pinnassa, ja silloin se tulee joskus ylitettyä.

Tämä pätee myös sukupuolisuuteen. Se saa kokoelman novelleissa muotoja, jotka eivät varmasti miellytä kaikkia. Esimerkiksi kirjan viimeinen tarina on lähinnä vastenmielinen, mutta ehkä hyvällä maullakin voi spekuloida.

Ihmisen päässä on monenlaisia ääniä. Jos kaikki pääsevät kuuluville, tulee sieltä sellaistakin, jota ei haluaisi kuulla.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Urpilaiselta ei heru kantaa SDP:n puoluesihteeristä

    KOTIMAA 24.5. 13:28 00

  2. Demaripomojen paikat jaettiin käytännössä jo aamutuimaan

    KOTIMAA 24.5. 11:58 00

  3. Yllätys: Vahva ehdokas vetäytyy demarien puoluesihteerikisasta

    KOTIMAA 24.5. 11:23 10

  4. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1423

  5. The Howl julkaisee kakkosalbuminsa

    KULTTUURI 24.5. 11:52 10

  6. Norjassa lakko on sulkenut koulut ja päiväkodit

    ULKOMAAT 24.5. 11:49 00

  7. Pikkarainen nappasi välieräpaikan EM-uinneissa

    URHEILU 24.5. 11:51 00

  8. USA:n ydinsukellusveneessä riehuu tulipalo

    ULKOMAAT 24.5. 11:50 00

  9. Jaakko ja Jay Euroopan kiertueelle

    KULTTUURI 24.5. 11:09 10

  10. Kolme bändiä Keminmaan olutwestareille

    KULTTUURI 24.5. 11:10 20

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1424

  3. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 624

  4. Arina pienensi sähkölaskuaan reippaasti

    TALOUS 23.5. 13:35 52

  5. Kemin teatterin katsomot entistä täydempiä

    KULTTUURI 23.5. 10:10 54

  6. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 49

  7. JYP voitti Suomen mestaruuden

    URHEILU 23.4. 21:37 179

  8. Glamouria ja hienoja säveliä

    ARVOSTELUT 23.4. 04:30 281

  9. Museopaloa tutkitaan törkeänä vahingontekona

    PS-UUTISET 10.5. 08:55 201

  10. Joka kymmenes vaihtaisi naapurinsa Pohjois-Suomessa

    PS-UUTISET 10.5. 10:41 226

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5711

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  5. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 997

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1327

  7. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 437

  8. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 1087

  9. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 367

  10. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 341

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  7. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15913

  10. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  1. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 14 23 929

  2. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 9 448

  3. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 9 448

  4. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 6 0 196

  5. Iltalehti: Kalle Palanderin ura on ohi

    URHEILU 24.5. 09:05 1 1 135

  6. Yhteinen tekeminen palkitaan luokkaretkellä

    PS-UUTISET 23.5. 16:38 2 0 129

  7. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 7 2 111

  8. Torniossa tuli levisi takasta

    PS-UUTISET 23.5. 12:42 1 0 110

  9. Valinnat heijastavat Sdp:n ja keskustan tilaa

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 1 0 106

  10. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    PS-UUTISET 23.5. 09:23 2 9 96

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti