Shrek-jätti menettää kaiken
- Shrek tekee kohtalokkaan sopimuksen Tittelituuren kanssa. Tähänkö päättyy Shrekin tarina?
Elokuva
Shrek ja ikuinen onni (Shrek Forever After, USA 2010). Ohjaus: Mike Mitchell. Käsikirjoitus: Josh Klausner ja Darren Lemke. Suomenkielisinä ääninä mm. Samuli Edelmann, Jukka Rasila, Tiina Isohanni, Heikki Sankari ja Jani Alkio. Kemin Kinopirtti 1 ja Tornion Cult Cinema.Shrek on supersuosittu animaatiosarja, mutta elokuvan kolmas osa meni jo aika paljon toiston puolelle. Tähän nelososaan keksittiin kuitenkin ihan mukava juoni ja elokuva toimii, vaikka pienimmille katsojille se ei niin helposti avaudukaan kuin isommille.
Elokuvan alussa Shrek on onnellinen jätti Fionansa ja lapsiensa kanssa. Hänen ei tarvitse enää asua suollaan yksin ja kaverit Aasi ja Saapasjalkakissakin käyvät välillä moikkaamassa. Mutta Shrek kaipaa myös aikoja jolloin hän oli paikkakunnan pelottavin olio.
Hän ei ole enää varma tykkääkö hän nössöstä nykyminästään, jota turistitkaan eivät pelkää. Niinpä Shrek tekee sopimuksen, ei sentään paholaisen vaan, Tittelituuren kanssa. Shrek saa päivän olla vanha pelottava itsensä ilman perhehuolia, mutta hänen pitää vaihtokaupassa luovuttaa päivä menneestä elämästään Tittelituurelle.
Mukavan päivän jälkeen Shrek huomaa, että kaikki on muuttunut. Aasi ei enää tunne, Saapasjalkakissa on lihonut ja, mikä kauheinta, ei ole enää perhettä sillä Fionakaan ei tunne saati rakasta. Shrek yrittää saada sopimuksen, kirouksen, laukeamaan, mutta se ei ole helppoa. Ystävyydellä ja rakkaudella on jälleen tilausta, kun ne on menettänyt. Ja mikäpä niitä tärkeämpää olisikaan.
Shrek ja ikuinen onni on hauska ja vauhdikas, mutta osittain myös tummasävyinen. Nelososaksi se on kuitenkin ehdottomasti onnistunut. Laadukkaasta suomenkielisestä käännöksestä ja ohjauksesta vastaa Annamari Metsävainio ja suomeksi Shrekin äänenä puhuu jälleen Samuli Edelmann ja Aasina hirnuu Jukka Rasila. Tekijöiden mukaan tämä on samalla sarjan viimeinen elokuva. Sen sijaan Saapasjalkakissa jatkaa seikkailujaan valkokankaalla omassa nimikkoelokuvassaan.
HHH animaatioseikkailu
Tapani Juusola

