Onttoja miehiä autiomaassa
- Juha Seppälä hyödyntää pienessä kirjassaan runsaasti mytologiaa ja symboliikkaa.
Kirjat
Juha Seppälä: Takla Makan. Kaksi kertomusta. 149 sivua. WSOY 2010.Takla Makan on Keski-Aasiassa sijaitseva hiekka-aavikko, jota pidetään yhtenä elämälle vihamielisimmistä paikoista maailmassa. Sitä on sanottu paikaksi, jonne voi mennä mutta josta ei voi palata, ja paikalliset asukkaat kutsuvat sitä Kuoleman maaksi.
Takla Makan kirjan nimenä ei siis lupaa valoisaa kokemusta. Mutta kirjan kahden, löyhästi toisiinsa nivotun kertomuksen kirjoittaja Juha Seppälä ei ole ennenkään tarjonnut teoksissaan maailmasta kovin auvoisaa näkemystä.
Kirjan kertomuksista ensimmäinen, pitkä niminovelli, kertoo 65-vuotiaasta vakavasti sairaasta geomatiikkainsinööristä, joka eläköidyttyään päättää jättää kaiken taakseen ja muuttaa viettämään lopun aikansa yksinään tarpeeksi kaukaisessa maaseutukaupungissa.
Hyvin nopeasti hänen elämänasenteensa tuo mieleen Camus’n Sivullisen kuolemaan tuomittavan Mersault’n. Mersault’n tavoin Seppälänkin nimettömäksi jäävä päähenkilö on omaksunut asenteekseen välinpitämättömyyden. Hän elää päivästä toiseen tavallisista asioista huolehtien mutta ulkopuolisena ja identiteetittömänä.
Ihmiset ovat hänelle yhdentekeviä muuatta hänen baarissa kohtaamaansa nuorta naista lukuun ottamatta. Kun toiset ympärillä pelkäävät, etteivät ole ketään, hän ei haluakaan olla kukaan. Hänen kylmyydeltä vaikuttavan asenteensa takana ei kuitenkaan ole tunteettomuus vaan halu irtautua kaikesta valheellisuudesta.Samanlaisesta totuudellisuuteen pyrkimisestä on kyse kirjan toisessakin kertomuksessa, samaan pikkukaupunkiin sijoittuvassa Ristin tiessä. Vaikka se ei mielestäni ylläkään aivan niminovellin tasolle, sen pariksi se sopii hyvin.
Ristin tien jälleen nimeämättömäksi jäävä päähenkilö on konepajalta saneerattu ja parisuhteissaankin epäonnistunut keski-ikäinen mies. Työttömänä hän päätyy esittämään pääsiäiskulkueessa Kristusta ja joutuu sitä varten treenaamaan rapautunutta kuntoaan kärsimyksistä piittaamatta.
Fyysisen taistelun lisäksi mies käy Takla Makanin päähenkilön tavoin sisäistä taisteluaan. Hänkin pohtii elämän ja kuoleman kysymyksiä, satunnaisuuttaan, rajallisuuttaan ja suhdettaan ympäristöön, sen ihmisiin ja instituutioihin. T. S. Eliot on toinen Seppälän kirjaa lukiessa mieleen nouseva klassikkokirjailija.
Juha Seppälä hyödyntää pienessä kirjassaan runsaasti mytologiaa ja symboliikkaa. Geomatiikalla on kirjan maailmankuvassa tärkeä osa, ja Takla Makanin autiomaan kuvausten soluttaminen kerrontaan sujuu ihailtavasti.
Ei Seppälän kirja vaikea ole, mutta haastavaa kesälukemista se tarjoaa. Kun kirjailija kaiken hyvän lisäksi vielä tämän tästä tiivistää henkilöidensä ajatuksia aforismimaisiksi kiteytyksiksi ja lataa yleensäkin lauseisiinsa useampia merkityksiä, kirjasta tekee löytöjä uusillakin lukukerroilla.
Raija Hakala
