Kulttuuri

Päivitetty 10.12.2008 15:43, julkaistu 10.12.2008 12:51

Karuja kuvia laumasta ja yksinäisyydestä

Kuva: Merja Heikka
Sari PöyhönenLähetä palautetta toimittajalle
Timo Pyykkö kuvasi mummoa, joka ei osallistu äänestysinnon kohotustilaisuuteen. Toisessa kuvassa Ville Itälä yrittää vakuuttaa hankasalmelaisia.

Valokuvaaja Timo Pyykkö on kuvannut ihmisen yksinäisyyttä ja laumakäyttäytymistä eri maissa.

Yksinäisyyden ja lauman teemat saivat alkunsa Pyykön työmatkalta Kosovossa keväällä 2001. Hän kuvasi reportaasia Apu-lehteen sodan jälkimainingeista ja Agron-nimisestä 15-vuotiaasta pojasta.

– Hän oli menettänyt isänsä sodassa. Kosovossa mies on aina perheen pää, oli hän minkä ikäinen tahansa, Pyykkö kertoo.

Surua ja toivoa

Agron joutui kantamaan vastuuta siis nuorena ja kovissa oloissa. Hänen kohtalonsa on surullinen, mutta Pyykkö haluaa tuoda kuvissaan esiin myös elämäniloa ja toivoa.

– Aiheet menevät tässä näyttelyssä synkemmän puolelle, mutta on kuvissa myös hiljaista huumoria. Kaikki ei ole silkkaa murhaa.

Hän viittaa kuvaan, jossa bosnialainen pikkutyttö silittää koiranpentua. Tyttö on palaamassa kotinsa raunioille. Kodista on jäljellä vain murentuva kasa tiiliä, mutta aluetta oltiin alettu taas rakentaa sodan jälkeen.

Yksi lauma Kemissä

Timo Pyykkö on kotoisin Kemistä. Hän on halunnut pitkään järjestää näyttelyn kaupungissa.

– Asun nykyään Helsingin Vuosaaressa, jossa on jotain Kemiä. Jotain kodikasta, meri ja ainainen tuuli.

– Yksi minun laumoistani on Kemissä.

Pyykön kuvien lisäksi Kemin taidemuseon näyttelyssä esittäytyy myös nastolalainen valokuvaaja Juha Juntto. Hän kertoo kuvissaan pikkukylän asukkaiden elämästä ja arjesta.

– Kaikkea on, mutta pienimuotoisempana. Se riittää. Kun katsoin perheen lapsia, he olivat vapaampia kuin kaupungissa. Heitä ei holhottu, Juntto pohtii.

Kuvaaja seurasi maalla asuvan perheen elämää koko vuoden ajan. Hän kävi kuvaamassa tilan elämää viikoittain.

– Opin arvostamaan perustyötä.

Näyttelyt Agron ja Arra ovat Kemin taidemuseossa 18. tammikuuta asti. Avajaiset pidetään torstaina 11. joulukuuta kello 18.

Lue lisää torstain Pohjolan Sanomista.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Urpilaiselta ei heru kantaa SDP:n puoluesihteeristä

    KOTIMAA 24.5. 13:28 00

  2. Demaripomojen paikat jaettiin käytännössä jo aamutuimaan

    KOTIMAA 24.5. 11:58 00

  3. Yllätys: Vahva ehdokas vetäytyy demarien puoluesihteerikisasta

    KOTIMAA 24.5. 11:23 10

  4. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1424

  5. The Howl julkaisee kakkosalbuminsa

    KULTTUURI 24.5. 11:52 10

  6. Norjassa lakko on sulkenut koulut ja päiväkodit

    ULKOMAAT 24.5. 11:49 00

  7. Pikkarainen nappasi välieräpaikan EM-uinneissa

    URHEILU 24.5. 11:51 00

  8. USA:n ydinsukellusveneessä riehuu tulipalo

    ULKOMAAT 24.5. 11:50 00

  9. Jaakko ja Jay Euroopan kiertueelle

    KULTTUURI 24.5. 11:09 10

  10. Kolme bändiä Keminmaan olutwestareille

    KULTTUURI 24.5. 11:10 20

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1424

  3. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 624

  4. Arina pienensi sähkölaskuaan reippaasti

    TALOUS 23.5. 13:35 52

  5. Kemin teatterin katsomot entistä täydempiä

    KULTTUURI 23.5. 10:10 54

  6. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 49

  7. JYP voitti Suomen mestaruuden

    URHEILU 23.4. 21:37 179

  8. Glamouria ja hienoja säveliä

    ARVOSTELUT 23.4. 04:30 281

  9. Museopaloa tutkitaan törkeänä vahingontekona

    PS-UUTISET 10.5. 08:55 201

  10. Joka kymmenes vaihtaisi naapurinsa Pohjois-Suomessa

    PS-UUTISET 10.5. 10:41 226

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5711

  3. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1327

  5. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 437

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 1087

  7. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 367

  8. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 341

  9. Fiilis nousee! Kohta se alkaa!

    URHEILU 19.5. 13:13 331

  10. Katso kuvat: Pajuhauki polskii Meltosjärvellä

    PS-UUTISET 11.5. 16:39 503

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  7. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15913

  10. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  1. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 14 25 951

  2. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 9 457

  3. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 9 457

  4. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 6 0 220

  5. Iltalehti: Kalle Palanderin ura on ohi

    URHEILU 24.5. 09:05 1 1 140

  6. Yhteinen tekeminen palkitaan luokkaretkellä

    PS-UUTISET 23.5. 16:38 2 0 131

  7. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 7 2 112

  8. Torniossa tuli levisi takasta

    PS-UUTISET 23.5. 12:42 1 0 112

  9. Valinnat heijastavat Sdp:n ja keskustan tilaa

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 1 0 109

  10. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    PS-UUTISET 23.5. 09:23 2 10 99

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti