Kitacon ja Karvinen ensi kevään Kemin sarjakuvapäivien vetonaulat
- Kemin sarjakuvakeskus on saanut uudet tilat Kauppakadulta. Puheenjohtaja Ilpo Koskela (vas.), Outi Hyvönen, Karoliina Kemppainen, Risto Koskinen ja Anja Holpainen esittelevät huoneistoon koottua näyttelyä. Etualalla on e
Ensimmäinen ulkomaalaisvieras on varmistunut Kemin ensi toukokuun sarjakuvapäiville. Hän on kanadalainen sarjakuvataiteilija Guy Delisle.
Delisle on erikoistunut reportaasisarjakuvaan. Burma ja Pjongjang syventyvät suljettujen yhteiskuntien elämään. Kemissä on tarkoitus julkistaa hänen kolmas suomennettu kirjansa, Kiinaan sijoittuva Shenzhen.
– Ennakoimme asian niin, että Delislelle myönnettiin Lempi International -pysti jo vuonna 2008 Helsingin sarjakuvapäivien yhteydessä, kertoo Kemin sarjakuvakeskuksen puheenjohtaja Ilpo Koskela.
Sarjakuvapäivien tämänkertainen voimanponnistus on Karvinen. Jim Davisin kissahahmo kumppaneineen valmistuu parhaillaan Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kuvataiteen opiskelijoiden käsissä pariksikymmeneksi patsaaksi. Taidemuseoon koottavassa isossa näyttelyssä on mukana myös yli sata sarjakuvastrippiä ja keräilymateriaalia.
Myös Kitacon on se houkutin, joka vetää väkeä Kemiin. Japanilainen anime ja manga pukunäyttelyineen niin suosittuja, ettei lastenkulttuurikeskus Sarjis eli Tullimakasiini riitä nuorisolle tiloiksi.
Kemin 29. sarjakuvapäivät järjestetään kulttuurikeskuksessa 14.-16.5.2009.

