Tornionlaaksossa musiikkiperinne ei kilpistynyt rajaan

Musiikkitutkija, tohtori Marja Mustakallio on kolme vuotta selvittänyt Tornionlaakson musiikkihistoriaa. 1800-luvulta käynnistynyt tutkimustyö on vienyt Mustakallion Oulun ja Härnösandin maakunta-arkistojen uumeniin. Tietoa paikallisten musiikkiharrastuksesta on löytynyt perunkirjoista ja seurakuntien inventaariolistoista. Paljon aikalaistietoa on löytynyt myös Haaparannan-lehden edeltäjän arkistoista.

Tornionjokeen 1809 vedetty valtakunnanraja ei tutkija Mustakallion mukaan ainakaan heti erottanut Suomen ja Ruotsin musiikkikulttuuria toisistaan. Haaparannan ja Tornion porvareiden saleissa harrastettiin aktiivisesti musisointia. Piano oli yllättävän yleinen rajakaupunkien säätyläiskodeissa jo 1800-luvun alussa.

Kuolinpesien omaisuuteen tarkasti kirjatut soittimet ja nuotit ovat antaneet tutkijalle otollista aineistoa, joskin Mustakallio arvelee pianojen määrän oikeasti olleen virallisia asiakirjalukuja isompi.

Aikalaiskuvauksia

Marja Mustakallio on hyödyntänyt tutkimuksessaan Tornionlaaksossa vierailleiden matkakirjailijoiden tuotantoa. 1800-luvulla jokivarressa kulkeneet matkakirjailijat ovat kuvanneet hyvinkin tarkasti asuinpaikkojensa soittimia kirjoihinsa. Yksittäisten soittimien jäljittämisessä olisi tutkijan mukaan ollut töitä vuosiksi.

Merkittävässä osassa jokilaakson musiikkikulttuurissa olivat seurakunnat ja niiden työntekijät. Seurakuntien tarkka kirjanpito on ollut tutkijalle apuna, sillä esimerkiksi virsikirjoista on pidetty tarkasti lukua rajan kahta puolta.

Torniossa ja Haaparannalla on ollut runsas vuosisata sitten vilkasta konserttitarjontaa. Paikoin pääkaupungeissa olleet muotivirtaukset ehtivät Perämeren pohjukkaan jopa vain muutaman viikon viiveellä. Lippuja myytiin hyvin niin gramofoni- kuin fonografikonsertteihinkin.

Torvimusiikkia

Luulajan pelastusarmeijan soittokunta tuli rajakaupunkiin konserttimatkalle laivalla. Vastaavasti kaupungin omat torvisoittokunnat viihdyttivät lähisaariin kesäretkille lähteneitä seurueita musiikkiannillaan laivalla sekä saarissa. Marja Mustakallio tuumaa silloisen torvisoittokunnan ajaneen nykyisen ipodin asemaa matkalla paikasta toiseen.

– 1800-luvulla konsertit olivat ihmisille kohtaamispaikkoja. Konsertissa ei tarvinnut istua hiljaa, vaan konsertissa vaihdettiin kuulumisia tuttujen kanssa. Keskittynyt hiljaisuus on vasta myöhempien aikojen konserttien tapa. Konserttivieraina kävi säveltäjiä Oskar Merikannosta ja maalari Eetu Iston läheisiin ystäviin.

Musiikkibisnekselle oli pohjoisessakin otolliset markkinat, sillä jo 1900-luvun vaihteessa tarjosivat useat paikalliset liikkeet pianoja ostettaviksi. Myös pianonvirittäjien palveluja oli tarjolla.

Käännöstä odotetaan

Marja Mustakallion kirja on tarkoitus kääntää myös ruotsiksi, mutta rahoitus on vielä avoinna. Musiikkia rajalla -kirjan käsikirjoitus ehti olla valmiina vuoden. Kustantajat kiittelivät aihetta mielenkiintoiseksi, mutta eivät uskoneet musiikkiaiheisen kirjan myyvän riittävästi.

– Perustin oman Arktinen Ajatus -kustantamon, jotta kirja saatiin julkaistua. Materiaalia olisi saatavissa myös jatko-osaan, mutta rahoitusta on selviteltävä ainakin vähän aikaa, apurahojen kautta tutkimustaan tehnyt Marja Mustakallio huokaa.

Kirjaa on saatavissa tekijän lisäksi Tornionlaaksossa kirjakaupoista ja Tornionlaakson maakuntamuseosta.