Kulttuuri

Päivitetty 29.1.2010 13:45, julkaistu 27.1.2010 17:01

Jazzklubin tunnelmaa kemiläisessä juhlasalissa

Kuva: Pauli Järvinen
Sari PöyhönenLähetä palautetta toimittajalle
Hot club de Finlanden tunnelmaa Sauvon salissa torstai-iltana.

Sormet, jalka. Naputtavat, taputtavat. Jazzin rytmiä ja svengiä ei voi vastustaa. Muttei voi mennä tanssimaan, on vain istuttava ja kuunneltava. Emme nimittäin ole eurooppalaisella hämyisellä klubilla vaan kemiläisessä juhlasalissa istumassa penkkirivissä siististi.

Sauvon sali täyttyi torstai-iltana kolmesormisen jazzkitaristi Django Reinhardtin retrospektiivi-konsertin tunnelmasta, vaikka yleisöllä sali ei täyttynytkään. Paikalle lipui parisataa henkilöä, vaikka sinne olisi mahtunut tuplasti enemmän.

Sormia kolme

Kuka on tuo vaikeaniminen mies? Siis Django Reinhardt, mustalainen ja jazzkitaristi. En ollut kuullut hänestä koskaan aiemmin. Kaikkitietävä hakukone Google ja nettitietopankki Wikipedia tietävät neuvoa, kuka on konsertin päähahmo.

Muusikko on estynyt tulemasta konserttiimme Kemiin. Nimittäin hän meni kuolemaan jo monta vuotta sitten. Suotakoon poissaolo anteeksi tällä kertaa, musiikkinsa kuitenkin oli erittäin hyvin läsnä.

Miksi hänellä on tuollainen vammaisen näköinen käsi? Netti selvittää senkin asian: Django Reinhardt joutui 18-vuotiaana tulipaloon, kun hänen kotivankkurinsa syttyi palamaan. Kaksi vasemman käden sormea vaurioituivat pahasti. Ne lerpattivat voimattomina kädensyrjässä kiinni. Silti nuorimies jatkoi kitaransoittoa. Soittikin sitä erinomaisesti ja omalla erityisellä mustalaissävyllään.

Hot club de Finlande ja Ostrobothnian Jazz Orchestra soittivat myös hyvin ja pistivät sormet sekä varpaat väpättämään. Niin monta kuin kullakin sattuu olemaan.

Pakkasukko blues&jazz-festivaalin torstain Django Reinhardt -konsertin tuotto menee kemiläisten nuorten musiikkileirin järjestämiseen ensi kesänä.

Lue lisää jazzkonsertin tunnelmista perjantain Pohjolan Sanomista.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Voileipäkakku on juhlapöydän suolainen vetonaula

    RUOKA 24.5. 14:12 00

  2. Urpilaiselta ei heru kantaa SDP:n puoluesihteeristä

    KOTIMAA 24.5. 13:28 00

  3. Demaripomojen paikat jaettiin käytännössä jo aamutuimaan

    KOTIMAA 24.5. 11:58 00

  4. Yllätys: Vahva ehdokas vetäytyy demarien puoluesihteerikisasta

    KOTIMAA 24.5. 11:23 10

  5. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1424

  6. The Howl julkaisee kakkosalbuminsa

    KULTTUURI 24.5. 11:52 10

  7. Norjassa lakko on sulkenut koulut ja päiväkodit

    ULKOMAAT 24.5. 11:49 00

  8. Pikkarainen nappasi välieräpaikan EM-uinneissa

    URHEILU 24.5. 11:51 00

  9. USA:n ydinsukellusveneessä riehuu tulipalo

    ULKOMAAT 24.5. 11:50 00

  10. Jaakko ja Jay Euroopan kiertueelle

    KULTTUURI 24.5. 11:09 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1425

  3. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 625

  4. Arina pienensi sähkölaskuaan reippaasti

    TALOUS 23.5. 13:35 52

  5. Kemin teatterin katsomot entistä täydempiä

    KULTTUURI 23.5. 10:10 54

  6. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 49

  7. Museopaloa tutkitaan törkeänä vahingontekona

    PS-UUTISET 10.5. 08:55 209

  8. JYP voitti Suomen mestaruuden

    URHEILU 23.4. 21:37 179

  9. Glamouria ja hienoja säveliä

    ARVOSTELUT 23.4. 04:30 281

  10. Joka kymmenes vaihtaisi naapurinsa Pohjois-Suomessa

    PS-UUTISET 10.5. 10:41 226

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5711

  3. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1327

  5. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 437

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 1087

  7. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 367

  8. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 341

  9. Fiilis nousee! Kohta se alkaa!

    URHEILU 19.5. 13:13 331

  10. Katso kuvat: Pajuhauki polskii Meltosjärvellä

    PS-UUTISET 11.5. 16:39 503

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  7. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15913

  10. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  1. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 14 25 951

  2. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 9 457

  3. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 9 457

  4. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 6 0 220

  5. Iltalehti: Kalle Palanderin ura on ohi

    URHEILU 24.5. 09:05 1 1 140

  6. Yhteinen tekeminen palkitaan luokkaretkellä

    PS-UUTISET 23.5. 16:38 2 0 131

  7. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 7 2 112

  8. Torniossa tuli levisi takasta

    PS-UUTISET 23.5. 12:42 1 0 112

  9. Valinnat heijastavat Sdp:n ja keskustan tilaa

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 1 0 109

  10. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    PS-UUTISET 23.5. 09:23 2 10 99

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti