Mira Sunnari perusti metallibändin
Vuoden 2001 tangokuningatar, torniolainen Mira Sunnari (33) on perustanut metallibändin, joka kantaa nimeä Cover ´Em Up.
Yhtyeessä soittavat basisti Mikko Raappana, rumpali Jani Niemelä ja kosketinsoittaja Lauri Rantama, sekä muun muassa Iron Maiden-vokalisti Paul Di`Annon kanssa Suomea kiertänyt kitaristi Joni Lahdenkauppi. Asiasta kertoi ensimmäisenä nettisivusto Väylän Pyörre uutiset.
– Tykkään laulaa kaikenlaista ja miksi jäädä yhteen tyyliin, kun voi huseerata monenlaista, Sunnari perustelee pitkäaikaisen haaveensa toteutumista sivuston ylläpitäjän Arto Junttilan haastattelussa.
Cover `Em Upin keikkakunnon voi tsekata 3.4. Tornion Blues Station Barissa ja 30.4. Kemin Bar Koodissa.
Sunnarin mukaan setissä on klassikoita laidasta laitaan, Abbaa, Gary Moorea, Whitesnakea, Michael Jacksonia ja Madonnaa.
– Tutut hitit sovitetaan uudelleen ja valetaan metalliin, Sunnari linjaa.
Sunnari tekee lisäksi harvakseltaan tanssikeikkaa Molliori-yhtyeen kanssa, pääpaino on yritysesiintymisissä.
Vuonna 1976 syntynyt Sunnari valittiin Suomen Iskelmän Mestariksi vuonna 1997. Hänestä tuli vuonna 1999 Seinäjoen Tangomarkkinoilla Tangoprinsessa ja vuonna 2001 Tangokuningatar. Vuonna 2001 Sunnari oli mukana Syksyn Sävel -finaalissa 2001 laululla Tuli mies joka vei. Hän on toiminut myös Dannyn kiertueilla taustalaulajana.

