Kulttuuri

Päivitetty 23.2.2010 08:21, julkaistu 18.2.2010 16:37

Kansainvälinen pianotapahtuma kiertää Lapissa

Tapahtuman taiteellinen johtaja professori Peter Eicher sekä pianistit portugalilainen Nelson Coutinho, liettualainen Gryta Tatoryte ja armenialainen Nareacute; Karoyan.

Nuoret kansainvälisiä kilpailuja voittaneet pianistit konsertoivat maaliskuun 1. –10. päivä Lapissa. Järjestyksessään 11. kansainvälinen pianotapahtuma Pianistit Tunturissa sisältää lähes kymmenen konserttia.

Armenialainen Naré Karoyan, liettualainen Gryta Tatoryte ja portugalilainen Nelson Coutinho kiertävät parin viikon ajan yleisö- ja koululaiskonserteissa ympäri maakuntaa. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii professori Peter Eicher ja teknisenä toteuttajana muoniolainen Koutakulttuuri ky.

Esiintymispaikkakuntia ovat Ranua, Rovaniemi, Ivalo, Kätkäsuvanto, Ylläs, Levi ja Enontekiö. Konserttisaleina toimivat kappelit, kirkot, seurakuntakeskukset ja koulut, sekä Koutalahden pirtti Kätkäsuvannossa ja kulttuurikeskus Kultapiisku Ivalossa.

Pianistit soittavat muun muassa Bachin, Beethovenin, Chopinin, Scarlattin, Schumannin ja Rachmaninoffin teoksia.

Paikallisten musiikinystävien lisäksi myös Lapissa lomailevat ihmiset ovat ottaneet tapahtuman vuosittaiset konsertit omakseen. Aikaisempina vuosina monet heistä ovat kysyneet, onko konsertteja myös tulevina vuosina.

Professori Eicher vierailee taiteellisena johtajana jo yhdettätoista kertaa. Hän on vastannut Pianistit tunturissa -tapahtuman taiteellisesta tasosta jo sen syntyvuodesta 1996 lähtien. Useat pianistit haluavat tulla Lappiin yhä uudelleen. Tämänvuotisen tapahtuman taiteilijoista Nelson Coutinho on ollut mukana aiemminkin.

Konserttien lomaan on muusikoille sovitettu sopivasti luontoaktiviteetteja. Ne ovat heille tärkeä rentoutumisen muoto vaativan ja rankan kiertueohjelman kevennyksinä. Pianistit pääsevät mukaan muun muassa porosafarille ja talviverkoille.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sääkuva: Maksniemi

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 511

  2. Ainiovaaran koululle neljä siivoustarjousta

    PS-UUTISET 10.2. 16:00 10

  3. Parisuhteet tekstitaidon aiheena

    PS-UUTISET 10.2. 15:59 20

  4. Muista laittaa ICE-numero näkyville puhelimeen

    KOTIMAA 10.2. 15:14 00

  5. Laaninen: Keskusta miettii uudelleen Väyrysen kulukorvauksia

    KOTIMAA 10.2. 15:12 11

  6. Paul McCartney sai nimikkotähden Hollywoodiin

    KULTTUURI 10.2. 15:02 10

  7. AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa

    KOTIMAA 10.2. 14:52 10

  8. Hovioikeus korotti lääkesurmaajien tuomioita

    KOTIMAA 10.2. 14:45 10

  9. Hirvonen johtaa vaikka ajo vielä varovaista

    URHEILU 10.2. 14:40 10

  10. Caught in Flight: Naomi Watts esittää valkokankaalla prinsessa Dianaa

    KULTTUURI 10.2. 14:36 10

  1. Uudistuksia Svansteinin lumilla

    PS-UUTISET 8.2. 12:51 143

  2. Tornio äänesti valtakunnan tahtiin

    PS-UUTISET 5.2. 21:06 184

  3. Kiusaaminen on yleistä myös korkeakouluissa

    KOTIMAA 14.11. 07:39 244

  4. Kerrostalon ikkunasta pudonnut mies kuoli Oulussa

    KOTIMAA 31.1. 15:18 164

  5. Huijarit vaanivat katonkorjaajia

    PS-UUTISET 9.2. 18:38 67

  6. Rakennemuutoksen viikate heilahti ”kuoleman keskiviikkona”

    PS-UUTISET 8.2. 20:39 81

  7. Terveystalo nappasi ODL Terveyden omakseen

    TALOUS 11.1. 19:17 231

  8. Lada ei ole tosikon auto

    PS-UUTISET 4.2. 17:08 2516

  9. Sutjakkaa soittoa katselmuksessa

    ARVOSTELUT 10.2. 03:30 516

  10. Kävelykatu juhlistaa Lumilinnaa – kesällä raikaa The Beatles

    PS-UUTISET 6.2. 15:49 178

  1. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 400

  2. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 328

  3. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

    KOTIMAA 3.2. 17:51 292

  4. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

    PS-UUTISET 31.1. 08:38 4227

  5. Lada ei ole tosikon auto

    PS-UUTISET 4.2. 17:08 2516

  6. Sääkuva: Maksniemi

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 511

  7. Piispa Samuel Salmi pyysi saamelaisilta anteeksi alistamista

    PS-UUTISET 4.2. 21:03 2413

  8. Rovaniemen kelkkatehtaan lahjuskäräjät alkoivat – Nova-johtajat kiistävät

    PS-UUTISET 30.1. 12:12 362

  9. Kaksi loukkaantui vakavasti Isohaaran kolarissa

    PS-UUTISET 6.2. 15:36 2331

  10. Jauhesammutin tyhjennettiin hotellin käytävälle

    PS-UUTISET 5.2. 16:32 211

  1. Joulurauhaa etsimässä

    24.12. 05:30 2030

  2. Sääkuva: Maksniemi

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 511

  3. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

    PS-UUTISET 27.1. 12:52 5111

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 2197

  5. Kansa kuin kauravelli

    ARVOSTELUT 4.1. 03:30 567

  6. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

    PS-UUTISET 31.1. 08:38 4227

  7. Huumeäitien määrä on moninkertaistunut

    PS-UUTISET 10.1. 19:57 4022

  8. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 4022

  9. Kemiin loton täysosuma

    PS-UUTISET 14.1. 22:04 3822

  10. Pyörätie Taroniemestä Närkkiin

    PS-UUTISET 27.1. 15:59 374

  1. Huijarit vaanivat katonkorjaajia

    PS-UUTISET 9.2. 18:38 6 7 678

  2. Ehdota: Mikä nimi suurkunnalle?

    PS-UUTISET 9.2. 08:30 10 134 576

  3. Kuivaniemi pelkää jäävänsä isojen syrjäkyläksi

    PS-UUTISET 10.2. 08:23 2 4 355

  4. Uudistuksia Svansteinin lumilla

    PS-UUTISET 8.2. 12:51 14 3 280

  5. PS-UUTISET 27.5. 12:35 352 0 193

  6. Ruotsin ralli, ek 4: Hirvonen nousi Latvalan ohi kärkeen

    URHEILU 10.2. 10:41 1 0 164

  7. Ruotsin ralli, ek 4: Hirvonen nousi Latvalan ohi kärkeen

    URHEILU 10.2. 10:41 1 0 164

  8. Kemin teatterin johtaja Juha Vuorinen Rovaniemelle

    KULTTUURI 9.2. 13:55 3 3 132

  9. Nuorukainen iski nyrkillä auton ikkunan hajalle Torniossa

    PS-UUTISET 5.2. 11:29 31 8 124

  10. Sääkuva: Maksniemi

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 51 1 119

PS-KYSYMYS

Mihin mediaan luotat eniten?

Edellisen kysymyksen tulos

Kuinka paljon pakkasta on liikaa?
- 40
 
27%
- 30
 
35%
- 20
 
24%
Kaikki alle nollan on liikaa.
 
14%
Annettu yhteensä 1011 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti