Ohjaaja luottaa Kemin leffakansaan Oulunkin ohi
- Kemiläislähtöisen ohjaaja Joonas Berghällin saunaelokuvassa suomalaiset miehet kertovat elämänsä iloista ja suruista. Myös kemiläismiehiä on kuvattu ja heidän tarinoitaan voi nähdä Kinopirtissä 26. maaliskuuta alkaen.
Pikkukaupunki pääsi isojen kerhoon. Ohjaaja Joonas Berghäll sai pohjoismaitten suurimman jakelijan Nordisk Filmin tuomaan Miesten vuoro -elokuvansa ensi-illan synnyinkaupunkiinsa Kemiin. Ensi-ilta on perjantaina 26. maaliskuuta Kinopirtissä.
– Elokuvasta on Suomessa kuusi filmikopiota. Normaalisti ne kuusi olisivat Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä, Lahti ja Oulu, Berghäll sanoo.
Nyt Kemi, Rovaniemi ja Kokkola ohittivat ensi-iltaesityksissä kasvukeskukset Jyväskylän, Oulun ja Lahden. Ehkäpä siksi, koska monia miessaunojia kuvattiin pohjoisessa. Useita kemiläismiehiäkin näkee saunomassa.
Aplodeja seisoen
– Riskihän se on, Joonas Berghäll toteaa.
Hän uskalsi kuitenkin ottaa riskin ja vakuutti elokuvayhtiölle, että leffa kannattaa tuoda Kemiin.
– Olen kuullut kommentteja ja nähnyt, millaisen vastaanoton Miesten vuoro on saanut. On hyvä merkki, kun yleisö sekä itkee että nauraa.
Suosiota on riittänyt jo ennen varsinaista ensi-iltaa. Dokpoint-elokuvafestivaaleilla tammikuussa 700 katsojaa taputti Miesten vuoron lopuksi viisitoista minuuttia seisomaan nousten.
Lue lauantain Pohjolan Sanomista, miten Miesten vuoro otettiin vastaan eduskunnassa keskiviikkona ja miten elokuva päätyi kansanedustajien katsottavaksi.

