Tero Saarista viedään Pariisiin ja Bogotaan
Tanssija ja koreografi Tero Saarinen esiintyy loppuunmyydyille katsomoille Pariisin Chaillot-teatterissa keskiviikosta lauantaihin. Yli 1200-paikkaisen teatterin neljä näytöstä myytiin loppuun jo syksyllä.
Esitystä on odotettu Pariisissa, sillä kyseessä on Saarisen uusi tulkinta Carolyn Carlsonin klassikkosoolosta Blue Lady. Lyonissa vuonna 2008 ensi-iltansa saanut Saarisen tulkinta on alusta asti ollut yleisö- ja arvostelumenestys Euroopassa.
Pariisista Tero Saarinen Company jatkaa matkaa Kolumbiaan, Bogotan kansainväliselle teatterifestivaalille. Kolmen teoksen esitys nähdään tapahtumassa viisi kertaa 19.-23. maaliskuuta. Teokset ovat Westward Ho!, Wavelengths ja HUNT.

