PS-Uutiset

Päivitetty 1.2. 14:28, julkaistu 29.1. 10:35

Lumilinna valmistuu kerrankin ajoissa - Katso video

Kuva: Nina Susi
Henripekka KallioLähetä palautetta toimittajalle
Lumilinnan estradi alkaa olla viime silausta vaille valmis lauantain avajaisia varten.


Kemin Lumilinna saadaan kerrankin kokonaan valmiiksi ennen avajaisia. Vaikka linnan rakentajat eivät pidä asiasta meteliä, on linnan viimeistelytöitä pitänyt yleensä tehdä vielä vaivaihkaa avajaispäivän jälkeen.

Tänä vuonna sää on ollut rakennustöiden kannalta niin suosiollinen, että koko rakennustiimi ennättänee huokaista hetkisen kahvikupin ääressä ennen avajaisjuhlallisuuksia.

– Kiitos kuuluu ennen kaikkea kokeneille tekijöille ja kehittyneelle tekniikalle, myhäilee linnanemäntä Marika Tomminen.

Lumilinnan avajaisia vietetään lauantai-iltana. Luvassa on musiikkia, pyrotekniikkaa ja ilotulitteita. Avajaiset kiinnostavat ulkomailla asti: muun muassa Kiinan valtiollinen uutistoimisto Xinhua on tulossa tekemään lähetyksen tapahtumasta.

Lumilinnan teemana on tänä vuonna kansallisromantiikka. Henkilökohtaista romantiikkaa linnasta hakee ainakin toistakymmentä seurustelevaa paria, jotka aikovat mennä linnan kappelissa naimisiin.

Lisää aiheesta lauantain Pohjolan Sanomissa.

Linkit:
Katso video!

Nettikameran kautta voit ihastella Lumilinnaa.



AVAINSANAT:

Keskustelua aiheesta:

Aloita keskustelu

PS-KYSYMYS

Mikä on pahin lakko?

Edellisen kysymyksen tulos

Minne hiihtolomalla mieluiten?
Lappiin hiihtämään.
 
29%
Etelän lämpöön.
 
17%
Sukuloimaan.
 
5%
Ulkoilen kotona.
 
31%
En vietä lomaa talvella.
 
13%
En osaa sanoa.
 
6%
Annettu yhteensä 525 ääntä.



LISÄÄ UUTISIA

  1. Triptykon Jalometallin pääesiintyjäksi

    MENOT 11.3. 21:39 00

  2. Petroiskoilainen d'Airot jälleen Kemissä

    MENOT 10.3. 17:28 00

  3. JyP yhä kärkitaistelussa

    URHEILU 11.3. 21:13 00

  4. Työurien pidentämisen valmistelu jatkuu, valmista syksyllä

    KOTIMAA 11.3. 20:32 00

  5. Hallitus sopi kiistan kriisijoukoista

    KOTIMAA 11.3. 20:32 00

  6. Tiukat ehdot rajoittavat televalvontaa rajoilla

    KOTIMAA 11.3. 20:33 00

  7. Yle: Oikeuskansleri pyysi Vanhasta selvittämään esteellisyyttä

    KOTIMAA 11.3. 20:33 00

  8. Satamalakko voi pitkittyä - neuvotteluissa ei edistystä

    KOTIMAA 11.3. 20:33 00

  9. Näkö- ja kuulovammaisille parempaa tv-palvelua

    KOTIMAA 11.3. 20:33 00

  10. Holmlund: Yksi tai kaksi hätäkeskusta riittäisi

    KOTIMAA 11.3. 20:33 00

  1. How Long Before Football Gets A Face-lift?

    SPORTING LIFE 11.3. 11:21 130

  2. Akateemikko Leena Peltonen-Palotie on kuollut

    KOTIMAA 11.3. 11:21 90

  3. Kemin Matkailu Oy piti kriisipalaverin

    PS-UUTISET 9.3. 17:19 300

  4. Kärpät antoi Alatalolle potkut

    URHEILU 11.3. 10:35 80

  5. Robotit tarttuivat rollaattoreihin

    KULTTUURI 10.3. 18:59 90

  6. Karhu tappio kaksi lammasta Arpelassa

    PS-UUTISET 4.8. 19:04 32570

  7. Villikoira Nanok lähtee tuhannen kilometrin valjakkokisaan

    PS-UUTISET 10.3. 09:57 110

  8. Kemin kulttuurikeskus kutsuu historiallista museota

    PS-UUTISET 11.3. 14:33 60

  9. Yritykset tukevat Lapin yliopistoa

    PS-UUTISET 10.3. 15:50 90

  10. ”Ei tuota voi pitää oikeana viihteenä”

    PS-UUTISET 8.3. 15:34 150

  1. Kauhakuormaaja putosi hyiseen Tornionjokeen Karungin jäätiellä

    PS-UUTISET 5.3. 14:44 700

  2. Kisaan tuli liki 900 paria juhlasukkia - katso video näyttelystä!

    PS-UUTISET 24.2. 11:54 950

  3. Pohjolan Sanomien sukkakisa lappilaisille

    PS-UUTISET 23.12. 19:24 4490

  4. Juoksijat nautiskelivat jäämaratonista - katso kuvia!

    URHEILU 27.2. 16:22 860

  5. Quiche Lorraine on iltapalojen aatelia

    RUOKA 18.3. 11:56 16680

  6. Pikkusisko piirsi kuvat ja isosisko teki niihin tarinan

    KULTTUURI 4.5. 17:04 21830

  7. Päiväkodissa tarttui ilo Kalevalasta - katso kuvia!

    PS-UUTISET 25.2. 15:27 620

  8. Lappian uhkausviesti koski keskiviikkoa

    PS-UUTISET 30.9. 13:15 28450

  9. Karhu tappio kaksi lammasta Arpelassa

    PS-UUTISET 4.8. 19:04 32570

  10. Kuvagalleriassa nyt 897 sukkaparia

    PS-UUTISET 14.1. 13:58 3300

  1. Kuvagalleriassa nyt 897 sukkaparia

    PS-UUTISET 14.1. 13:58 3300

  2. Pohjolan Sanomien sukkakisa lappilaisille

    PS-UUTISET 23.12. 19:24 4490

  3. Paljon nähtävää: Pellon Maaseutunäyttelyssä iloinen tunnelma

    PS-UUTISET 9.8. 21:19 31460

  4. Quiche Lorraine on iltapalojen aatelia

    RUOKA 18.3. 11:56 16680

  5. Jari Sillanpää järjestää Men in black -yhtyeelle yllätyksiä

    KULTTUURI 5.8. 17:45 32300

  6. Pikkusisko piirsi kuvat ja isosisko teki niihin tarinan

    KULTTUURI 4.5. 17:04 21830

  7. Karhu tappio kaksi lammasta Arpelassa

    PS-UUTISET 4.8. 19:04 32570

  8. Lappian uhkausviesti koski keskiviikkoa

    PS-UUTISET 30.9. 13:15 28450

  9. Lumilinna valmistuu kerrankin ajoissa - Katso video

    PS-UUTISET 29.1. 10:35 2210

  10. Viidestoista lumilinna aukesi rockilla

    PS-UUTISET 29.1. 13:59 2150

  1. Villikoira Nanok lähtee tuhannen kilometrin valjakkokisaan

    PS-UUTISET 10.3. 09:57 11 0

  2. Akateemikko Leena Peltonen-Palotie on kuollut

    KOTIMAA 11.3. 11:21 9 0

  3. Kärpät antoi Alatalolle potkut

    URHEILU 11.3. 10:35 8 0

  4. Kemin Matkailu Oy piti kriisipalaverin

    PS-UUTISET 9.3. 17:19 30 0

  5. Robotit tarttuivat rollaattoreihin

    KULTTUURI 10.3. 18:59 9 0

  6. Huumaantunut kuski kaahasi ja törmäili Rovaniemen keskustassa

    PS-UUTISET 11.3. 11:53 5 0

  7. Maksasairauksista tullut työikäisten yleisin kuolinsyy

    KOTIMAA 11.3. 10:51 5 0

  8. Rekikoira Nanok seikkaili erämaassa puoli vuotta.

    PS-UUTISET 16.10. 18:38 121 0

  9. Kisaan tuli liki 900 paria juhlasukkia - katso video näyttelystä!

    PS-UUTISET 24.2. 11:54 95 0

  10. Punaposket kurvailivat lumituubissa

    PS-UUTISET 11.3. 17:32 1 0

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti