Tuntematon mies pyysi lasta kyytiin Keminmaassa
- Lapsille täytyy puhua rehelllisesti ja suoraan vaaroista, joita sisältyy vieraiden ihmisten ehdotuksiin. Kyytiin ei saa nousta, eikä mitään ottaa vastaan.
Keminmaan Kirkonmäen koulun oppilaan koulutiellä sattui ikävä tapaus maanantaina iltapäivällä, kun lapsen sanojen mukaan tuntematon vanhempi mies pyysi häntä autonsa kyytiin koulun lähistöllä.
Lapsi muisti vanhempiensa ohjeet ja kieltäytyi kyydistä ja jatkoi matkaansa kotiin.
Hän kertoi tapauksesta kotona ja asiasta ilmoitettiin poliisille.
Rehtori Mervi Hopia-Jaakkolan mukaan opettajat ovat puhuneet tiistaina asiasta luokissa ja ohjeistaneet oppilaita vastaavien tapausten varalle.
– Lapsia on muistutettu, että kenenkään tuntemattoman kyytiin ei saa nousta, vaikka lapselle kuinka vakuutettaisiin, että vanhemmat ovat luvanneet. Lapsia kehotetaan kulkemaan koulutiensä pareittain ja jäämään kotiin hämärän tullen, Hopia-Jaakkola kertoo.
Lapset suhtautuvat asiaan Hopia-Jaakkolan mukaan rauhallisesti, tapaus huolettaa kuitenkin koulun henkilökuntaa ja lasten vanhempia.– Tällä kertaa se kohdentui yhteen oppilaaseen ja se täytyy nyt ottaa vakavasti. Lasten mukaan kirjoitetaan koulusta kotiin tiedote, jossa tapauksesta kerrotaan vanhemmille, Hopia-Jaakkola kertoo.

