Poliisi tutkii Tornion sikainfluenssakuolemaa
Peräpohjolan poliisi selvittää parhaillaan sikainfluenssaan menehtyneen torniolaistytön tapausta. Kemin poliisilaitoksen rikoskomisario Hannu Turunen sanoo, että oikeuslääkärin lausunto tuli viime viikolla. Lähiaikoina poliisi tekee vielä haastatteluja ja pyytää lisäksi Valvirasta tietoa. Valvira on sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto.
– Pyydämme Valviralta lausuntoa siitä, onko hoitotoimenpiteissä ollut jotain, jolla voi olettaa menettelyn olleen virheellistä. Sen perusteella vasta voisi epäillä rikosta, Turunen sanoo.
Valvirasta lausunnon saatuaan poliisi harkitsee, onko asiassa käynnistettävä rikostutkinta. Valviran lausunnon saamiseen voi kulua 2-3 kuukautta.
Valviran ylilääkäri Liisa Toppilan mukaan asiat päätyvät Valviraan poliisin kautta tai kanteluna.
– Emme ota automaattisesti asioita tutkittavaksi.
8-vuotias tyttö menehtyi sikainfluenssaan marraskuun alussa kotonaan. Tyttö ei tavannut noin viikon sairastettuaan lääkäriä kertaakaan.

