Muonion uusi tuulivoimala toisi 50 000 kiinteistöveroa ja pari kolme osa-aikaista työpaikkaa
- Mielmukkavaara on eräs korkeimmista metsäpeitteisistä vaaroista. Se nousee ympäristöstä noin 200 metriä. Vaaran laelle on suunniteltu 10 - 15 kappaletta 150 metriä korkeaa tuulimyllyä.
Metsähallituksen ja wpd Finland Oy:n Mielmukkavaaran tuulivoimalahankkeesta tehdystä selvityksistä ilmenee, että suunnitellut tuulimyllyt jättäisivät valmistuttuaan Muonioon noin 50 000 euron vuotuisen kiinteistöveron sekä kahdesta kolmeen osa-aikaista työpaikkaa, joiden kunnallisverotulon arvioidaan olevan vuodessa noin 5 000 euroa. Tuulimyllyjen arvioidaan olevan tuotannossa noin 20 vuotta.
Varsinainen merkittävämpi rakennusvaiheen työllistämisvaikutus kestäisi yhteensä noin vuoden ajoittuen sääolojen vuoksi kahdelle vuodelle. Rakentaminen antaisi työtä alueella arviolta 50 - 60 alueen ihmiselle noin vuodeksi.
Wpd Finland Oy:n toimitusjohtaja Esa Holttinen perustelee tuulimyllyjen rakentamista Mielmukkavaaraan esisijaisesti ilmasto-ongelmalla ja sen tuomalla haasteella.
Muonion kunnanvaltuutetut arvostelivat saamaansa hankkeen esittelyä siitä, että selvityksessä tuotiin esille alueelle tulevat hyödyt, mutta mahdolliset uhat esimerkiksi kansainväliselle matkailulle ja muut haitat jäivät toteamistasolle.
Lapin yliopistolle teetätetään keskieurooppalaisten asiakkaiden keskuudessa tutkimus siitä, mitä mieltä he ovat mahdollisen tuulivoimalaitoksen nousemisesta Mielmukkavaaraan.
Tuulimyllyhankkeesta päättää lopullisesti kunnanvaltuusto hyväksyessään tai hylätessään kaavan ja rakennusluvan.

