Ilves tappoi naarasvasan Tervolassa
Ilves tappoi tarhassa olleen naarasvasan tiistaina päivällä Tervolassa Jyrkänkosken tien päässä. Ilves söi tappamaansa poroa paisteista ja hautasi sen sitten lumeen. Luultavasti ilveksen oli tarkoitus palata aterialle myöhemmin.
Toinen poro säikähti ilvestä ja juoksi päin aitaa ja loukkaantui.
Yöllä tarhassa kävi jäljistä päätellen toinen ilves, mutta se ei jättänyt jälkeensä uutta raatoa, vaan söi edellistä raatoa.
Ilveksen pyyntiaika on tältä metsästyskaudelta ohi ja metsästäjät saivat vain karkottaa tappajailveksen pois tarhasta.
Ilveksen kiima-aika on alkanut ja se liikkuu nyt keveästi yön kovettaman hangen päällä. Vahinkoa aiheuttavalle eläimelle voi hakea tappoluvan, mutta sitä ei vielä myönnetä yhden poron takia, vaan metsästäjien on ensin käytettävä muita konsteja ilveksen häätämiseen, esimerkiksi karkotusta. PH

