Rattijuoppoja liikenteessä ilman oikeuksia
Poliisipartio sai keskiviikkona rattijuoppoja haaviinsa ympäri Keminmaassa ja Torniossa.
Keminmaassa poliisi yhytti henkilöauton, jonka kuljettaja oli huumeissaan.
Kuljettajalla ei ollut edes voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hänet toimitettiin verikokeeseen ja kuulusteluihin.
Henkilöä tullaan aikanaan syyttämään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Outokummun tehdasalueella Torniossa poliisi puhallutti ulkomaalaisen miehen, jonka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen päiväsaikaan.
Mies oli kuljettanut tehdasalueella kuorma-autoa ja tapauksen nähneen vartijan mielestä mies ei ollut selvin päin.
Kuljettaja puhalsikin 0,87 promillen tuloksen.
Torniossa poliisi teki illalla Jokivarrentiellä parikymppiselle Ruotsissa asuvalle suomalaismiehelle huumetestin, joka antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

