PS-Uutiset

Päivitetty 19.7.2010 21:40, julkaistu 13.7.2010 15:44

Putkiradion rautalanka vangitsi Ari Rahkolan sydämen

Kuva: Iines Jakovlev
Hannu TikkalaLähetä palautetta toimittajalle
The Shadows ndash; 50 vuotta -näyttelyn näytteilepanija Ari Rahkola esittelee kokoelmaansa. Kaikki esineet eivät mahtuneet näyttelyyn mukaan, mutta hän pyrki tuomaan tärkeimmät levyt, kirjat ja keikkaohjelmat

Eräs John Lennon sanoi, ettei ennen The Shadowsia Iso-Britannian radioista soinut mitään kuuntelemisen arvoista. Lausahdus sopii nuoren Lennonin suuhun, sillä aikaa ennen The Beatlesia Shadows oli yksi suurimmista ellei jopa suurin.

Lennonin sanat allekirjoittaa myös kemiläinen Ari Rahkola, jonka näyttelyä The Shadows – 50 vuotta voi käydä ihailemassa Kemin kulttuurikeskuksessa.

– Kyllä The Shadows oli yksi suurimmista tuohon aikaan, Rahkola tietää.

Rahkolan oma innostus bändiä kohtaan syntyi 1960-luvulla, kun hänen äitinsä majoitti veljiänsä vuokraa vasten Rahkolan kotitalossa.

– Enoilla oli halpa levysoitin kytkettynä putkiradioon, josta soivat iskelmän, rautalangan ja popin sävelmät. Vinyylisoittimen jälkeen siirryttiin avokelamankka-aikaan, Rahkola muistelee hymyissä suin.

Kun radiosta tuli vielä Matkalla maineeseen -radio-ohjelma, oli Rahkolan sydän saatu pauloihinsa. Sen oli vienyt The Shadows, ja välineenä bändi oli käyttänyt putkiradiota.

Lisää aiheesta sunnuntain Pohjolan Sanomissa.


AVAINSANAT: The Shadows, Ari Rahkola.

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Talven pakkasennätys rikottu

    PS-UUTISET 1.2. 10:27 101

  2. Uudellamaalla vakavia kolareita, sairaaloiden valmiutta nostettu

    KOTIMAA 3.2. 13:48 20

  3. Useat junat myöhästyvät yli tunnin

    KOTIMAA 3.2. 13:49 20

  4. HIFK voitti Talviklassikon

    URHEILU 4.2. 18:06 10

  5. Kokoomuksen Tujunen torjuu väitteen painostuksesta

    KOTIMAA 4.2. 17:42 10

  6. Lada ei ole tosikon auto

    PS-UUTISET 4.2. 17:08 65

  7. IS: Yle hyllytti Maria Jungnerin vaalien ajaksi

    KOTIMAA 4.2. 17:40 10

  8. Kiviniemi torjuu Urpilaisen kuntauudistuskutsun

    KOTIMAA 4.2. 17:37 20

  9. HS: Kuntien määrä voi laskea 65:een

    KOTIMAA 4.2. 17:24 12

  10. Egyptin protestien uhrimäärä nousee

    ULKOMAAT 4.2. 17:16 10

  1. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 320

  2. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

    KOTIMAA 3.2. 17:51 181

  3. Pyörätie Taroniemestä Närkkiin

    PS-UUTISET 27.1. 15:59 294

  4. Joulurauhaa etsimässä

    PS-UUTISET 24.12. 05:30 1954

  5. Kirpeän vaalisään vaikutuksista monta tulkintaa

    KOTIMAA 3.2. 17:18 85

  6. Botnia Mill Service vähentää 33 Kemissä

    TALOUS 3.2. 17:50 106

  7. Kolme loukkaantui pasin ja bussin kolarissa

    KOTIMAA 3.2. 17:34 86

  8. Itellalta vaaditaan selvitys postien lakkautuksista

    KOTIMAA 5.1. 12:12 281

  9. Käyttäjätutkimus Lumian ja iPhonen välillä

    TALOUS 3.2. 14:02 71

  10. Lada ei ole tosikon auto

    PS-UUTISET 4.2. 17:08 65

  1. Sääkuva: Aavasaksa –32 astetta

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 321

  2. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 321

  3. Pyörätie Taroniemestä Närkkiin

    PS-UUTISET 27.1. 15:59 294

  4. Tulipalo ajoi oppilaat ulos Putaan koululla

    PS-UUTISET 31.1. 12:24 2514

  5. Katso: Avajaiskuvia Lumilinnasta

    PS-UUTISET 28.1. 22:30 2427

  6. Nuoria miehiä uhkaa erakoituminen

    PS-UUTISET 30.1. 08:32 2225

  7. Nainen kuoli talopalossa

    PS-UUTISET 29.1. 13:14 223

  8. Automaatin lähtö Karungista varmaa

    PS-UUTISET 27.1. 15:46 2715

  9. Stora Ensolla palonalku, ei vahinkoja

    PS-UUTISET 28.1. 10:30 225

  10. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

    PS-UUTISET 31.1. 08:38 2024

  1. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    12.12. 10:49 2137

  2. Joulurauhaa etsimässä

    24.12. 05:30 1957

  3. Kansa kuin kauravelli

    ARVOSTELUT 4.1. 03:30 477

  4. Kuolonkolari katkaisi nelostien Tervolassa

    PS-UUTISET 8.1. 19:05 3610

  5. Huumeäitien määrä on moninkertaistunut

    PS-UUTISET 10.1. 19:57 3522

  6. Kemiin loton täysosuma

    PS-UUTISET 14.1. 22:04 3522

  7. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

    PS-UUTISET 27.1. 12:52 3310

  8. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

    PS-UUTISET 1.2. 12:50 3210

  9. EU edelleen kuulolla Fennovoiman ydinvoimahankkeessa

    PS-UUTISET 13.1. 10:35 328

  10. Sääkuva: Aavasaksa –32 astetta

    PS-UUTISET 2.2. 10:32 321

  1. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

    PS-UUTISET 3.2. 18:40 9 7 1180

  2. Botnia Mill Service vähentää 33 Kemissä

    TALOUS 3.2. 17:50 10 6 707

  3. Flunssa riivaa Meri-Lapissa

    PS-UUTISET 3.2. 17:51 8 5 476

  4. Lada ei ole tosikon auto

    PS-UUTISET 4.2. 17:08 6 5 441

  5. Kylmyydestä pimeyden kautta valoon

    ARVOSTELUT 3.2. 03:30 11 0 311

  6. Jenni Haukio vaikuttui Kemin lumilinnasta

    PS-UUTISET 2.2. 15:54 16 119 287

  7. Kymmenen koputteli matkailuauton rakenteissa

    KOTIMAA 4.2. 11:13 1 0 284

  8. PS-UUTISET 27.5. 12:35 346 0 275

  9. Väyrynen perusti virtuaalityöryhmän keskittämistä vastaan

    KOTIMAA 3.2. 22:15 4 1 256

  10. Henkilöauto törmäsi kahteen hirveen - kuski poistui paikalta

    PS-UUTISET 4.2. 10:34 2 0 249

PS-KYSYMYS

Kuinka paljon pakkasta on liikaa?

Edellisen kysymyksen tulos

Presidentinvaalin toisella kierroksella aion äänestää?
Pekka Haavistoa
 
35%
Sauli Niinistöä
 
52%
En aio äänestää.
 
10%
En osaa sanoa.
 
3%
Annettu yhteensä 2262 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti