PS-Uutiset

Päivitetty 24.7.2010 18:03, julkaistu 24.7.2010 16:29

Karvaiset ystävät kilpailevat Karihaarassa

Kuva: Pauli Järvinen
Jussi SaarelaLähetä palautetta toimittajalle
Kirsi Hautaniemi osallistuu näyttelyyn Mosse-koiran kanssa. Irlanninsusikoira on tapahtuman suurimpia.

Kemin kaikkien rotujen koiranäyttelyssä Karihaaran koulun kentällä vilisi karvaisia ystäviä lauantaina. Pohjois-Suomen suurimpiin kuuluvaan näyttelyyn osallistuu noin 1 700 koiraa. Järjestelyt olivat sujuneet hyvin. Myös kelit suosivat kaksipäiväistä tapahtumaa lauantaina, sillä aurinko lämmitti sopivasti osallistujia.

Himankalainen Kirsi Hautaniemi osallistuu näyttelyyn kookkaan irlanninsusikoiransa kanssa. 2-vuotias Mosse on näyttelyn suurimpia. Rodun edustajat on koostaan huolimatta hyvin lempeitä.

– Ne pärjäävät hyvin laumassa ja tulevat hyvin toimeen ihmisten kanssa. Tämä on loistava kotikoira ennen kaikkea, Hautaniemi kertoo.

Koira on pärjännyt hyvin eri kisoissa Pohjoismaissa ja saanut tuomareilta kehuja.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)25.7.2010 19:46

Olipas vallan runsas ja tapahtumasta paljon kertova juttu.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nanso vähentää Torniosta seitsemän

    PS-UUTISET 24.5. 16:24 10

  2. Korkein oikeus purki Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 15:19 20

  3. Voileipäkakku on juhlapöydän suolainen vetonaula

    RUOKA 24.5. 14:12 10

  4. Urpilaiselta ei heru kantaa SDP:n puoluesihteeristä

    KOTIMAA 24.5. 13:28 10

  5. Demaripomojen paikat jaettiin käytännössä jo aamutuimaan

    KOTIMAA 24.5. 11:58 10

  6. Yllätys: Vahva ehdokas vetäytyy demarien puoluesihteerikisasta

    KOTIMAA 24.5. 11:23 20

  7. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1429

  8. The Howl julkaisee kakkosalbuminsa

    KULTTUURI 24.5. 11:52 20

  9. Norjassa lakko on sulkenut koulut ja päiväkodit

    ULKOMAAT 24.5. 11:49 10

  10. Pikkarainen nappasi välieräpaikan EM-uinneissa

    URHEILU 24.5. 11:51 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1529

  3. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 729

  4. Kolme bändiä Keminmaan olutwestareille

    KULTTUURI 24.5. 11:10 529

  5. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 411

  6. Glamouria ja hienoja säveliä

    ARVOSTELUT 23.4. 04:30 281

  7. JYP voitti Suomen mestaruuden

    URHEILU 23.4. 21:37 171

  8. Arina pienensi sähkölaskuaan reippaasti

    TALOUS 23.5. 13:35 52

  9. Kyösti Kakkonen myy Tokmanni-omistuksensa

    KOTIMAA 24.5. 10:28 32

  10. Museopaloa tutkitaan törkeänä vahingontekona

    PS-UUTISET 10.5. 08:55 202

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5711

  3. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1327

  5. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 437

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 1087

  7. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 367

  8. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 341

  9. Fiilis nousee! Kohta se alkaa!

    URHEILU 19.5. 13:13 331

  10. Yo-kirjoituksissa kaksi yhdeksän laudaturin suoritusta - ennätys säilyi Torniossa

    KOTIMAA 16.5. 10:51 321

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  7. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15913

  10. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  1. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 14 29 1100

  2. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 11 604

  3. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 11 604

  4. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 7 0 285

  5. Iltalehti: Kalle Palanderin ura on ohi

    URHEILU 24.5. 09:05 1 1 161

  6. Yhteinen tekeminen palkitaan luokkaretkellä

    PS-UUTISET 23.5. 16:38 2 1 142

  7. Torniossa tuli levisi takasta

    PS-UUTISET 23.5. 12:42 1 0 126

  8. Valinnat heijastavat Sdp:n ja keskustan tilaa

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 1 0 124

  9. The Howl julkaisee kakkosalbuminsa

    KULTTUURI 24.5. 11:52 2 0 123

  10. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 7 2 118

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti