Poliisi pidätti kolme miestä Torniojokivarren omaisuusrikoksista
Peräpohjolan poliisi otti maanantaina kiinni kolme mieshenkilöä, joiden epäillään syyllistyneen useisiin omaisuusrikoksiin ympäri Torniojokivartta.
Kaikki miehet ovat 1980-luvulla syntyneitä ja kaksi heistä on poliisille ennestään tuttuja.
Miehiä epäillään useista irtaimiston varkauksista, joita on sattunut kuluneen kesän aikana eri puolilla jokivartta.
Poliisi epäilee, että miehet ovat toimineet ainakin osittain yhteistyössä.
Miesten jäljille päästiin rikospaikkatutkinnan kautta. Huolellinen paikkatutkinta oli poliisin mukaan avainasemassa vorojen jäljittämisessä.
Kaikkia miehiä epäillään varkaudesta. Peräpohjolan poliisi jatkaa kuulusteluja ja päättää torstaina puolen päivään mennessä miesten mahdollisesta vangitsemisesta.


koko seutukunta tiennyt ketkä rosvoaa,jo viimekesästä asti(2009)samat miehet myös uhkaileet ihmisiä,turha pyytää apua polisilta!
Ilmoita asiaton kommentti