Kova vauhti ja ohitus lienee syy kuolonkolariin
Mies menehtyi kolarissa perjantai-iltana puoli seitsemän aikaan Kemin ja Tornion välisellä moottoritiellä.
Onnettomuus sattui, kun Keminmaan suunnasta Tornioon ajanut mies ohitti toista autoa erittäin kovaa vauhtia, ja hän menetti autonsa hallinnan.
Henkilöauto suistui kaistalta ja auto osui moottoritietä ylittävän sillan suojarakenteisiin. Siitä auto kimposi sillan pilariin, josta ilmalento jatkui vielä satakunta metriä tien reunustaa pitkin.
Kuljettaja oli sinkoutunut ulos autosta ja menehtyi heti. Autossa ei ollut muita matkustajia. Ohitettava auto selvisi säikähdyksellä, koska sen kuljettaja ehti jarruttaa ja jäi onnettomuusauton jälkeen.
Pelastusviranomaisten mukaan kuljettajan ajama nopeus on ollut onnettomuushetkellä erittäin suuri. Tien pinta oli alueella kuiva. Aurinko paistoi tapahtumahetkellä ajosuuntaan nähden häikäisevästi. Onnettomuuden selvittämistä jatketaan.
Onnettomuus sattui noin kaksi kilometriä Luukkaankankaan levähdyspaikasta etelään. Toinen pohjoiseen vievä kaista oli vähän aikaa tukossa, mutta liikenne normalisoitui pari tuntia onnettomuuden jälkeen.


n. 1930 oli jo ambulanssit yms. paikalla
Ilmoita asiaton kommentti