PS-Uutiset

Päivitetty 13.8.2010 22:37, julkaistu 13.8.2010 21:53

Kortteliralli herätti Kemin illaksi eloon

Kuva: Iines Jakovlev
Auni VääräniemiLähetä palautetta toimittajalle
Kemiläiskollit vetivät pilistä uudella innolla legendaillassa.

Legendaarista P-rallia elvytettiin Kemissä perjantai-iltana tuhansien autojen voimin. Autot kulkivat etanavauhtia jonossa etukäteen suunniteltua reittiä pitkin.

Tapahtumasta tiedotettiin sen omilla Facebook-sivuilla, jonne ehti liittyä ennen h-hetkeä yli 2 500 henkeä.

Pitkin Meripuistonkatua, Valtakatua, Kauppakatua, Torikatua ja Sairaalakatua kulkeneessa jonossa oli muutamia erikoisia autoja. Turkoosilla Pontiacilla korttelirallia kokeilivat Vilma, Sini ja Niina.

Punaisella kuplalla ajelleet Ante Lappalainen, Janne Vettenranta, Väinö Räinä ja Ville Filpus fiilistelivät todenteolla tunnelmaa.

– Koskaan ennen en ole Kemissä nähnyt näin paljoa autoja, kuskina toiminut Lappalainen sanoi.

Korttelirallin eli kotoisemmin P-rallin menestysvuodet sijoittuvat kultaisille 1970- ja -80-luvuille, jolloin bensa oli halpaa ja kaikki kaverit menivät kaupungille. Pojilla mielessä olivat tietenkin tytöt.

Naapurikaupunkilaisten kesken kahnauksiltakaan ei voinut välttyä. Matsia otettiin tällöin Valtakadun varressa sijainneen Matin grillin edustalla.

Ja entä ne haaparantalaiset sitten? Kemiläissyntyisen Jope Ruonansuun mukaan haaparantalaisten hienot amerikanraudat vain ketuttivat köyhiä kemiläisiä.

Monet entiset nuoret kävivät korttelirallissa verestämässä nuoruudenmuistojaan, joita kaikkia ei kannata jälkipolville kertoa.


AVAINSANAT:

Kommentit (44)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)17.8.2010 19:38

Miika ratissa.

tv.Ilya

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.8.2010 23:40

ihanaa, kemissä tosiaankin vedeltiin menemään, eikä ne olleet aina miehet jotka ajeli (toisin kuin posari nyt kertoilee), vaan paljon oli naisia ratissa..ehkä siksi, että naiset kelpaa usein vaan rattiin kun miehet juo. eli osaa ajaa, vaan pakotetaan kuskeiksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.8.2010 08:58

Tosi mahtava juttu!!! KIITOS idean alkuunpanijalle.
vm-57

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.8.2010 12:23

surkea esitys ihan p:stä ja syvälttä sieltä.ei näkynyt yhtään maahanmuuttajaa eikä kunnon romanian työtä tekeviä eu:kansalaisia olisiko rasismi taas ollut asialla.yksi pyöräilevä pontiac.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.8.2010 11:53

Helvetin hienoa! (nyt kärsii jo kirotakki)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.8.2010 08:25

oli ne mukavia aikoja :) vielä tämmöistä lisää :D

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.8.2010 20:42

Tästä voisi tehdä sellaisen vuosittaisen perinteen juuri näin elokuussa,oli tosi kiva muistella nuoruutta ja sitä p-ralliaikaa,kun omalla Pösöllä kurvailin pitkin Kemin keskustaa kaverit kyydissä usean vuoden ajan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.8.2010 19:51

58 vuotias mummeli muistaa vielä hyvin nuo muistelimisen arvoiset ajat p-rallista joka oli joka viikonloppuista kyydin kyttäämistä valtakadun varrella.kyytimaksu hoidettiin samalla tavalla kuten luultavasti tänä päivänäkin.siis perunoilla. kysäiseppä äiteeltä miten hän asian hoiteli.kyseinen p-ralli saikin tästä kyseisen nimensä.tänä vapaan ajattelun aikana on myös muutkin vähemmistöt vapaalla joten ehdottaisinkin hetero-ralli nimeä heteroille ja muille vähemmistöille oman näkemyksen rallia tulisipa rallista tasapuolinen. entinen karvarallin kannattaja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.8.2010 19:30

"onpa jännää ajaa autolla kemissä muiden turvenuijien kanssa isin tai äitimuorin hankkimalla ajopelillä"

Kuinkahan monella tapahtumassa ajaneella oli isin tai äiskän ostama auto? Uskompa että aika pienellä määrällä. Suurimmalla osalla ikää oli 40 paremmalla puolella ja uskompa, ettei kovinkaan monella ole silloin enään iskän tai äiskän hakkimaa autoa, tai sitten se on pidetty tosi hyvin!!!! Nythän monet iskä ja äiskät olivat itse auton ratissa ja jälkikasvu takapenkillä...

Ja itse asiassa silloin 80-luvulla ajoin jo omalla autolla silloinkin...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.8.2010 18:43

KIITOS :)

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nanso vähentää Torniosta seitsemän

    PS-UUTISET 24.5. 16:24 10

  2. Korkein oikeus purki Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 15:19 20

  3. Voileipäkakku on juhlapöydän suolainen vetonaula

    RUOKA 24.5. 14:12 10

  4. Urpilaiselta ei heru kantaa SDP:n puoluesihteeristä

    KOTIMAA 24.5. 13:28 10

  5. Demaripomojen paikat jaettiin käytännössä jo aamutuimaan

    KOTIMAA 24.5. 11:58 10

  6. Yllätys: Vahva ehdokas vetäytyy demarien puoluesihteerikisasta

    KOTIMAA 24.5. 11:23 20

  7. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1429

  8. The Howl julkaisee kakkosalbuminsa

    KULTTUURI 24.5. 11:52 20

  9. Norjassa lakko on sulkenut koulut ja päiväkodit

    ULKOMAAT 24.5. 11:49 10

  10. Pikkarainen nappasi välieräpaikan EM-uinneissa

    URHEILU 24.5. 11:51 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1530

  3. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 730

  4. Kolme bändiä Keminmaan olutwestareille

    KULTTUURI 24.5. 11:10 530

  5. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 411

  6. Kyösti Kakkonen myy Tokmanni-omistuksensa

    KOTIMAA 24.5. 10:28 311

  7. Kemi nousi rockfutisliigaan

    PS-UUTISET 22.5. 13:18 811

  8. Glamouria ja hienoja säveliä

    ARVOSTELUT 23.4. 04:30 281

  9. JYP voitti Suomen mestaruuden

    URHEILU 23.4. 21:37 171

  10. Museopaloa tutkitaan törkeänä vahingontekona

    PS-UUTISET 10.5. 08:55 201

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5711

  3. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1327

  5. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 437

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 1087

  7. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 367

  8. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 341

  9. Fiilis nousee! Kohta se alkaa!

    URHEILU 19.5. 13:13 331

  10. Yo-kirjoituksissa kaksi yhdeksän laudaturin suoritusta - ennätys säilyi Torniossa

    KOTIMAA 16.5. 10:51 321

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  7. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15913

  10. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  1. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 14 29 1100

  2. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 11 604

  3. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 4 11 604

  4. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 7 0 285

  5. Iltalehti: Kalle Palanderin ura on ohi

    URHEILU 24.5. 09:05 1 1 161

  6. Yhteinen tekeminen palkitaan luokkaretkellä

    PS-UUTISET 23.5. 16:38 2 1 142

  7. Torniossa tuli levisi takasta

    PS-UUTISET 23.5. 12:42 1 0 126

  8. Valinnat heijastavat Sdp:n ja keskustan tilaa

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 1 0 124

  9. The Howl julkaisee kakkosalbuminsa

    KULTTUURI 24.5. 11:52 2 0 123

  10. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 7 2 118

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti