Ajosiimapyyntiä viedään EU-komissioon
Suomen luonnonlohisaaliit jäivät tänä kesänä ennakoitua heikommiksi.
Yhtenä syyllisenä tähän pohjoisen kalastajat epäilevät lisääntynyttä ajosiimapyyntiä Itämerellä. Eräänä ratkaisuyrityksenä ongelmaan Maa- ja metsätalousministeriö aikoo pyytää Euroopan Unionin komissiota tarkastamaan ajosiimapyyntiä jäsenmaissaan. Samalla ministeriö ehdottaa, että komissio tarkastaisi lohisaalista koskevien säädösten noudattamista jäsenmaissa.
Tieto ilmenee maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan vastauksesta, jonka hän antoi kansanedustaja Esko-Juhani Tennilän kysymykseen.
Pohjolan Sanomat uutisoi elokuun 4. päivä väylästä löytyneistä lohista, joista on roikkunut ajosiimakoukkuja. Samassa jutussa kerrottiin myös, että Tornion-Muonionjokiseura vaatii kirjelmällään komission lopettavan lohenkalastuksen kokonaan Itämerellä ja siihen laskevissa joissa määräajaksi.
Miten asia päätyy käytännössä EU-komission työlistalle ja edelleen toimenpiteisiin asti, onkin toinen tarina.
Lue lisää Pohjolan Sanomista 11.9.

