Aito rakkaus kestää: lihapullat
- Meksikolaisten lihapullien kaveriksi sopivat sekä maun että tyypin puolesta pavut ja maissinachot.
Suomalaisella on uskollinen sydän. Se pamppailee vahvasti samoille, kotoisille ruokalajeille, joista suurin osa on tuttuja jo mummolan ruokapöydästä.
Vahvimpina suosikkeina jylläävät perinteiset ruokalajit, eli lihapullat, pihvit, leikkeet ja paistettu kala, kertoo Ruokatiedon teettämä tutkimus.
– Ruokalajien kirjo suomalaisissa ruokapöydissä on yleensä melko suppea, ja muutokset suosikeissa tapahtuvat hitaasti, toiminnanjohtaja Riitta Stirkkinen Lihatiedotuksesta tietää.
Samoja, hyviksi havaittuja ruokia tehdään usein. Erityisesti arkena syödään konstailematonta ja maukasta perusruokaa, joka on nopea valmistaa itse raaka-aineista lähtien tai valmisruokia käyttämällä.
– Viime aikoina olen huomannut, että moni miettii arkiruokaa valitessaan entistä enemmän sen hintaa.
Jauheliha on monen perheen arkiruokailun peruskivi. Siitä valmistuvat nopeasti lihapullat, jauhelihakastike ja pizza.
Jauhelihakastike!
Suomalaisten mieluisimpia ruokalajeja tutkittiin antamalla vastaajille 50 ruokalajia sisältävä lista.
Heitä pyydettiin merkitsemään ruokalajit, joita he syövät hyvin mielellään ja ruokalajit, joita eivät haluaisi syödä.
Mieluisuuden lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, kuinka tavallisia tai tyypillisiä eri ruokalajit ovat.
Vastaajilta kysyttiin, kuinka usein hän söi kyseisiä ruokia kotona tai muualla. Tavallisiksi laskettiin ruokalajit, joita syödään useita kertoja kuukaudessa.
Löytyi vain yksi ruokalaji, jota noin joka toinen suomalainen syö useammin kuin kerran kuukaudessa: jauhelihakastike.
Seuraavaksi tavallisimpia ovat paistettu kala, broileri- tai kalkkunakastike tai -pata, lihapullat sekä pihvi tai leike.
Näitä kaikkia on vähintään 40 prosentilla vastaajista ruokapöydässään monta kertaa kuukaudessa.
Kalaruokien syönti on yleistynyt aikaisempaan tutkimukseen verrattuna.
Tutkimukseen vastasi 1 076 yli 15-vuotiasta suomalaista.
Kalaa uusilla tavoilla
Vaikka suomalaisten kotien ruokapöytien tarjonta vaikuttaakin melko monotoniselta, Riitta Stirkkinen ei ravintoterapeuttikoulutuksestaan huolimatta vaikuta huolestuneelta.
– Kokonaisuus ratkaisee. Vaikka pääruokalajit olisivatkin usein samoja, kokonaisuuteen vaikuttavat myös lisukkeet, salaatit, leivät ja ruokajuomat. Suomalaiset ovat oppineet käyttämään entistä enemmän vihanneksia – toki vielä olisi parantamisen varaa.
Stirkkinen toivoisi nuoren polven suomalaisten ottavan kalan syönnissä oppia vanhemmista ikäpolvista.
– Uunikala kyllä komeilee suosikkiruokien listalla, mutta sitäkin voisi valmistaa uusilla tavoilla. Ei aina vain purkillista kermaa tai smetanaa lohipalan niskaan, vaan välillä jotain muutakin.
Nuoria Stirkkinen kehuu ennakkoluulottomuudesta.
– Nuorille eivät maantieteelliset ja ruokakulttuurien rajat merkitse mitään.
Älä häpeä eineksiä
Riitta Stirkkinen antaa pelastavan synninpäästön einesten käyttämisestä.
– Vieläkin moni suomalainen sanoo, ikään kuin anteeksipyydellen, syövänsä eineksiä. Häpeily on aivan turhaa. Einekset ovat usein hyvä ja terveellinenkin vaihtoehto. Syömällä kotimaisia eineksiä tukee samalla kotimaista teollisuutta ja työtä.
Kotimainen einesteollisuus myös pitää yllä suomalaista ruokakulttuuria.
Harva esimerkiksi tekee maksalaatikkoa itse muulloin kuin ehkä jouluna, mutta teollisuuden ansiosta tämäkin ruokalaji on pitänyt pintansa ruokapöydissä.
Stirkkinen kehottaakin syömään kotimaista perusruokaa tyytyväisenä ja ylpeästi, mutta makuaistit tykkäävät myös pienestä varioinnista.
Kokeile vaikka perinteisiä lihapullia, hieman tujumpana versiona.
Meksikolaiset lihapullat
(4 annosta)
400 g jauhelihaa
2 dl vettä
1 dl korppujauhoja
1 kananmuna
1 sipuli
1 tl suolaa
¼ chilipaprikaa tai tujaus
kuivattua chiliä
1 pieni, punainen paprika
kuutioina
ripaus mustapippuria
Sekoita korppujauho nesteeseen ja anna imeytyä. Kuori ja hienonna sipuli.
Lisää sipuli, muna, mausteet, jauheliha ja pienet paprikakuutiot korppujauhoihin ja sekoita seos tasaiseksi.
Pyörittele seos kostutetuilla käsillä lihapulliksi. Paista pullia uunissa 200 asteessa 25 minuuttia tai pannulla kypsiksi.
Tarjoa meksikolaiset lihapullat riisin, raikkaan salaatin ja taco-kastikkeen kanssa.
Peruslihapulliin saa vaihtelua lisäämällä taikinan joukkoon esimerkiksi 2 desilitraa juustoraastetta.
Kreikkalaistyyppisiä pullia saat heittämällä perustaikinaan hieman kanelia, kuivattua minttua ja valkosipulia.
Italian-muistot nousevat mieleen lihapullista, jossa on basilikaa ja valkosipulia.
Suomalaisten suosikit 2001
1. Jauhelihakastike
2. Pizza
3. Makaronilaatikko
4. Paistettu broileri
5. Lihapullat
6. Munakas
7. Keitetyt tai paistetut nakit
8. Makkara- tai nakkikeitto
9. Perunasalaatti
10. Uunilohi tai muu uunikala
Suomalaisten
suosikit 2009
1. Lihapullat
2. Pihvi/leike
3. Paistettu kala
4. Pizza
5. Makaronilaatikko
6. Jauhelihakastike
7. Uunikala
8. Lämpimät voileivät
9. Lasagne
10. Munakas

