Ruoka

Päivitetty 24.6.2010 11:01, julkaistu 24.6.2010 10:47

Marinadi mureuttaa grillilihan

Kuva: Tuntematon
Marja-Kristiina VainelaLähetä palautetta toimittajalle

Mehevä marinadi lisää lihaan rutkasti makua, sillä se mureuttaa, vähentää lihan happamuutta ja tekee siitä mehevän. Lihan voi marinoida ennen grillausta, sen aikana tai jälkeenpäin.

Valmista itse omat marinadisi, mausteseoksesi ja grillauskastikkeesi. Näin voit säädellä ruokasi suolapitoisuutta, ja voit varmistua siitä, että grilliruokasi on tuoretta.

Itse tehdyt marinadit ovat myös raikkaamman ja persoonallisemman makuisia verrattuna moniin kaupan marinadeihin, jotka saavat lihan kuin lihan maistumaan samalta.

Makeahko marinadi

2 rkl öljyä

½ dl chilikastiketta

1 prk tomaattipyreetä

1 rkl sinappia

1 rkl fariinisokeria

2 tl valkosipulisuolaa

ripaus rouhittua

mustapippuria

Sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa. Nosta lihapalat marinadiin ja anna maustua jääkaapissa yön yli. Voit valella lihapaloja marinadissa vielä paistamisenkin aikana.

Makeahko marinadi sopii esimerkiksi possunlihan marinoimiseen.

Sitrusmarinadi

1 sitruuna

1 lime

2 chiliä viipaloituna

½ ruukkua korianteria

hienonnettuna

1 dl öljyä

suolaa

mustapippuria

Pese ja raasta sitruunan sekä limen kuori. Purista kummastakin mehu. Sekoita hedelmien kuoriraasteet, mehu, chiliviipaleet, korianterisilppu ja öljy keskenään ja mausta seos suolalla sekä pippurilla.

Tämä marinadi sopii mainiosti kanan, porsaanlihan, kalan ja äyriäisten maustamiseen.

Anna niiden maustua marinadissa 3–4 tuntia.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti





www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti