Kamalan ihana valkoinen haisuli
Valkosipuli jakaa mielipiteet. Jotkut rakastavat sitä niin paljon, että panevat sitä jäätelöönkin. Toiset eivät voi sietää haisevaa sipulia ollenkaan.
Pitipä valkosipulista tai ei, sen terveysvaikutukset ovat tunnettuja. Saadakseen valkosipulin terveysvaikutuksista täyden hyödyn sitä pitäisi syödä raakana.
Vatsa- ja lähimmäisystävällisempi vaihtoehto on herkutella valkosipulilla sekoittamalla sitä muuhun ruokaan.
Elegantti voileipäpöydän tarjottava on esimerkiksi valkosipulilla höystetty tsatsikitorttu. Myös arkisia lihapullia ja silakoita juhlistaa reilu annos valkosipulia.
Tsatsikitorttu
7 viipaletta ruisvuokaleipää
(esim. Real)
täytteeseen:
2 kurkkua
½ tl suolaa
6 dl kreikkalaista jogurttia
6 liivatelehteä
150 g fetajuustokuutioita
2–3 valkosipulinkynttä
1 dl tilliä
1 dl ruohosipulia
½ dl basilikaa
½ dl minttua
mustapippuria
2 tl sokeria
¾ dl sitruunamehua
koristeeksi:
1 kurkku
1 dl mustia oliiveja
Pane irtopohjavuokaan pohjan ja reunojen peitoksi leivinpaperia. Poista leipäviipaleista reunat ja asettele viipaleet kerrokseksi vuoan pohjalle.
Leikkaa palat sopivaan muotoon niin, että voit koota pohjan palapelimäisesti tiiviiksi. Raasta kurkut ja lisää raasteeseen suolaa. Valuta raaste siivilässä painellen, jotta saat ylimääräisen nesteen irtoamaan.
Liota liivatelehtiä väljässä, kylmässä vedessä noin kymmenen minuuttia. Hienonna valkosipulinkynnet ja yrtit. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi, puserra liivatteista vesi ja liota liivatteet mehuun koko ajan sekoittaen.
Yhdistä täytteen ainekset, kääntele joukkoon lopuksi sitruunamehu-liivateseos, tarkista suolan määrä ja kaada täyte ruisleipäpohjan päälle.
Peitä vuoka alumiinifoliolla ja anna tortun hyytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään. Koristele hyytynyt kakku kurkkusiivuilla ja oliiveilla.
Herkkupyörykät
25–30 lihapullaa
600 g jauhelihaa
2 dl vettä
1 dl korppujauhoja
2 uuden sadon sipulia varsineen
2–3 valkosipulin kynttä
1 tomaatti
1 kananmuna
½ dl basilikaa ja persiljaa
hienonnettuna
1–2 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
Sekoita keskenään korppujauhot ja vesi. Anna seoksen turvota hetki. Hienonna sipulit ja tomaatti. Sekoita kaikki aineet keskenään.
Muotoile taikinasta kostutetuin käsin lihapullia leivinpaperille ja paista niitä 225-asteisen uunin keskitasossa 10–15 minuuttia
Seesamikurkut
2 kurkkua
kastikkeeseen:
1–2 tl tuoretta inkivääriä
hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä
1 tl sokeria
1 dl soijakastiketta
puolikas chili ohuina viipaleina
1 dl seesaminsiemeniä
Leikkaa kurkut noin viiden senttimetrin mittaisiksi lohkoiksi. Kuori ja hienonna inkivääri ja valkosipulin kynnet. Yhdistä kastikkeen kaikki raaka-aineet seesaminsiemeniä lukuun ottamatta, ja kaada kastike kurkkujen päälle. Kuumenna paistinpannu ja paahda seesaminsiemenet kullanruskeiksi. Kaada kuumat siemenet kurkkujen päälle. Nauti heti tai anna marinoitua jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
Valkosipuli-yrttitomaatit
4 tomaattia
2 rkl oliiviöljyä
2–3 valkosipulinkynttä
hienonnettuina
2 rkl tuoretta basilikaa
½ tl fenkolinsiemeniä
½ dl ruohosipulisilppua
suolaa maun mukaan
Viipaloi tomaatit kulhoon. Lisää öljy ja mausteet joukkoon. Anna makujen tasaantua viileässä pari tuntia. Tarjoa lisäkkeenä tai sekoita salaatin joukkoon.

