ASP-järjestelmän 3 000 euroa houkuttelee nuoria
- Valtio teki viime kesänä päätöksen vilkastuttaa asuntomarkkinoita tukipotilla nuorille asuntosäästäjille.
Ensiasuntoaan etsivät nuoret saavat 3 000 euron palkkion, jos he alkavat ASP-säästäjiksi ennen maaliskuun loppua ja hankkivat asuntonsa ennen vuoden 2011 loppua. Valtio teki viime kesänä päätöksen vilkastuttaa asuntokauppaa maksamalla huomattavan palkkion.
Tukipotti ja muut uudet edut ovat selvästi vilkastuttaneet ASP-tilien avaamista. Viime vuoden kesä–joulukuussa tilejä aukaistiin 13 500 kappaletta ja tammi–toukokuussa vain alle tuhat. Määrän kovan kasvun vuoksi vuoden 2011 lopussa saattaa olla liikkeellä huomattavasti tavallista enemmän asunnonetsijöitä.
Meri-Lapissa sopimuksia on tehty jonkin verran.

