Lapsille sopimattomista mainoksista yhä enemmän huomautuksia
Mainonnan eettinen neuvosto huomauttaa yhä useammin lapsille sopimattomasta mainoksesta. Neuvosto antoi viime vuonna huomautuksen yhteensä kymmenelle mainokselle, joista jopa kahdeksan nähtiin lapsille sopimattomaksi. Kaksi muuta huomautusta tuli naista loukkaavasta mainonnasta.
Lapsille sopimattomissa mainoksissa on mainostettu muun muassa erotiikkatuotteita, farkkuja ja makeisia sekä televisiosarjaa. Mainoksissa viitattiin sopimattomalla tavalla seksiin. Osa mainoksista on ollut radio- tai televisiomainoksia, osa ulkomainoksia.
Neuvosto antoi vapauttavan lausunnon kolmesta mainoksesta, joita lausunnon pyytäjät pitivät lapsille sopimattomina.
Mainonnan eettinen neuvosto antaa pyynnöstä lausuntoja siitä, onko jokin mainos hyvän tavan mukainen. Se ei ota kantaa siihen, onko mainos lainvastainen. Lausuntoa voi pyytää kuka tahansa kuluttaja, mutta myös elinkeinonharjoittaja, järjestö tai viranomainen. Lausunnot ovat luonteeltaan suosituksia.
Suurin osa neuvoston lausunnoista on vapauttavia. Viime vuonna yli 80 prosenttia lausunnoista oli vapauttavia.

