Kiusaajat ajoivat Japanin prinsessan Aikon koulusta
Japanin prinsessa Aiko on joutunut jäämään pois koulusta kiusaamisen vuoksi, Japanin keisarinpalatsista kerrottiin perjantaina. Kiusauksen vuoksi kahdeksanvuotias Aiko on ollut ahdistunut ja valittanut voimakasta vatsakipua.
Prinsessa käy Gakushuinin koulua, jota Japanin ylhäisö suosii. Koulussa on jo ryhdytty toimiin tapauksen johdosta, keisarinpalatsista kerrottiin.
Prinsessa Aiko on kruununprinssi Naruhiton ja prinsessa Masakon ainoa lapsi. Aikon syntymä vuonna 2001 kirvoitti kiivaan keskustelun siitä, tulisiko Japanin kruununperimysjärjestystä muuttaa niin, että myös nainen voisi nousta maan johtoon.
Kriisi kuitenkin ratkesi vuonna 2006, jolloin Naruhiton nuoremman veljen Akishinon vaimo Kiko synnytti poikalapsen.
Aikon äidillä prinsessa Masakolla on ollut vaikeuksia sopeutua kuninkaallisen roolinsa paineisiin. Viime vuosina hän on esiintynyt julkisissa tilaisuuksissa vain muutaman kerran.

