Israelin siirtokuntahankkeet suututtivat palestiinalaiset
Israelin ja palestiinalaisten orastavat neuvottelut uhkasivat tiistaina tyssätä jo ennen todellista alkamistaan.
Israel kertoi, että se aikoo antaa luvan 1 600 asunnon rakentamiseen Itä-Jerusalemiin juutalaissiirtolaisille. Palestiinalaiset eivät viivytelleet vastauksessaan.
– Israelin päätös on vaarallinen ja estää neuvottelut, palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin edustaja ilmoitti.
Siirtokuntakiista leimahti julki tiistaina sen jälkeen, kun Israelissa vieraillut Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden oli kiitellyt Israelin ja palestiinalaisten suostumista epäsuoriin neuvotteluihin.
Amerikkalaisten välityksellä käytävät neuvottelut olisivat ensimmäiset yli vuoteen. Biden toivoi, että Israel ja palestiinalaiset etenisivät niistä varsinaisiin rauhanneuvotteluihin.
Juutalaissiirtolaisten kiistanalaiset asumukset on määrä rakentaa Ramat Shlomon siirtokuntaan, joka sijaitsee Israelin itseensä liittämällä Länsirannan alueella. Kansainvälinen yhteisö ei ole hyväksynyt Israelin alueliitosta.
Länsirannalle pystytetyt juutalaissiirtokunnat ovat olleet yksi keskeisiä kiistakysymyksiä Israelin ja palestiinalaisten välillä.

