Israelin siirtokuntahanke tyrmättiin maailmalla
Israelin päätös laajentaa siirtokuntaa Itä-Jerusalemissa herätti keskiviikkona raivostusta eri puolilla maailmaa.
Yhdysvaltojen varapresidentti Joe Biden tuomitsi Israelin aikomukset kovin sanoin.
– Osapuolten velvollisuutena on rakentaa luottamuksen ilmapiiri neuvottelujen tukemiseksi eikä vaikeuttaa niitä, hän sanoi. Biden oli vasta ehtinyt kiitellä osapuolia taipumisesta epäsuoriin neuvotteluihin, kun Israelin ilmoitus tuli julki.
Myös EU:n ulkoministeri Catherine Ashton vaati Israelia perumaan päätöksensä. YK:n pääsihteerin Ban Ki Moonin mukaan siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Israel aikoo rakentaa 1 600 uutta asuntoa Itä-Jerusalemin juutalaissiirtolaisille. Asunnot rakennettaisiin Ramat Shlomon siirtokuntaan, joka sijaitsee Israelin itseensä liittämällä Länsirannan alueella.
Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas on asettanut neuvottelujen ehdoksi sen, ettei Israel jatka siirtokuntien rakentamista. Abbasin edustaja vaati Yhdysvaltoja painostamaan Israelia, jotteivat epäsuorat neuvottelut vaarantuisi.

