Chilen uusi presidentti astui virkaan maan järistessä
- Chilen uusi presidentti Sebastian Pinera astui torstaina virkaansa jälkijäristysten vavisuttaessa maata.
Chilen uusi oikeistolainen presidentti Sebastian Pinera vannoi torstaina virkavalansa. Vain hetkeä aiemmin Chileä ravisuttivat useat jälkijäristykset, joista voimakkain oli 7,2 richteriä.
Järistykset aiheuttivat tsunamivaroituksen Chilen rannikolle. Tyynenmeren tsunamikeskuksen mukaan laajan tuhotsunamin vaaraa ei kuitenkaan ole.
Presidentin virkaanastujaisissa Valparaisossa oli dramatiikkaa, kun osa kutsuvieraista ryntäsi kongressirakennuksesta ulos ensimmäisen järistyksen jälkeen, kertoi suomalainen Riitta Alanen sähköpostitse Chilestä. Tilaisuutta jatkettiin kuitenkin suunnitelmien mukaan.
Alasen mukaan puhelinyhteydet oli järistysten jälkeen ainakin osittain poikki Santiagossa. Järistykset saivat ihmiset säntäämään rakennuksista kaduille, ja monet uskaltautuivat takaisin työpöytiensä ääreen vasta tunnin kuluttua, Alanen kertoi.
7,2 richterin järistyksen keskus oli runsaan sadan kilometrin päässä Valparaisosta. Se oli voimakkain jälkijäristys helmikuun lopulla sattuneen tuhoisan järistyksen jälkeen. Tuolloin järistys ja tsunamiaallot tappoivat yli 450 ihmistä.

